Voihan vanhemmuus ja eläke!

Jos tulee hulluuksissaan menneeksi naimisiin nuorena kun ei ole vielä koulutusta mihinkään ammattiin ja vielä suuremmassa hulluudessaan hankkiutuneeksi suurperheen äidiksi, niin selviydyttyään perherumbasta jotensakin edes ehjin nahoin ja nuorimmaisen tultua kolmevuotiaaksi jolloin kodinhoitotuki loppuu, on pakko mennä töihin, jotta selviää taloudellisesti ja tulee saamaan edes vähän rahaa eläkepäivinään.

Vanhoillislestadiolaisuudessa hehkuteltiin aikoinaan, kuinka hyvä Jumala on, kun on järjestänyt lapsillensa niin hyvät oltavat maassamme hulppeiden lapsilisien ja muiden tukien kautta. Moni perheellinen hehkutteli aikoinaan rakentaneensa talonsa lapsilisillä. Noh, se oli sitä lapsilisien kultaista aikaa, myöhemminhän ne vähän tippuivat.

Mutta ei se hyvän Jumalan siunaus sitten osunut kuitenkaan suurperheen äitien eläkkeisiin eikä lapsirumban ja eläkeiän väliseen aikaan; kun nuorimmainen täyttää kolme vuotta, on pakko mennä työhön kodin ulkopuolelle, jos miehen tulot eivät riitä elättämään perhettä, vaikka työmaata riittäisi reilusti kymmenen vuotta eteenpäin omassa ja lasten perheissä ihan riittämiin. Ja miten tärkeitä nuo vuodet olisivatkin satsata omaan jälkikasvuun siinä vaiheessa kun oma perhe ei enää kasva! Siinä ehtisi korjata menneitä vahinkoja ja ehkäistä ennalta tulevia.

Niin paljon kuin omalle perheelle haluaakin kaikkea hyvää ja tekee minkä ehtii ja jaksaa, niin siltikään ei riitä. Aina joku jää vähemmälle, jotakin uupuu ja puuttuu, jossakin kohdin tekee virheitä ja välillä ei pysy aikuisen moodi päällä, vaikka kuinka yrittää. Toivoisin niin, että tullessaan vanhemmaksi, ihminen muuttuisi täydelliseksi joka asiassa ja ennen kaikkea vahvaksi töissä ja tekemisissä. Mutta kun ei tule niin ei tule; vanhemmuus ei ole vahvaksi tekevä asia, vaikka siltä odotetaan usein sellaista.

Missä tahansa muussa asiassa epätäydellisyys hyväksytään, ei vaadita virheettömyyttä, ei tarvitse olla aina vahva ja käyttäytyä hyvin ja rakkaudellisen kauniisti, mutta ei vanhemmuudessa, ei etenkään äitiydessä, eikä muissakaan pesteissä, joissa on vastuualueena lapset ja nuoret.

Vanhempana olen vastuussa sukupolvien hyvinvoinnista. Jos kauheasti kämmäilen, se luo varjonsa pitkälle sukupolvien päähän. Ja vaikka en olisikaan kämminyt tarkoituksellisesti, vaan epätäydellisyyttäni, epähuomiossani tai resurssien puutteesta, niin siltikin varjot ovat langenneet ja ne luovat harmautta sukupolvien ketjun ylitse. Onko edes mahdollista suoriutua vanhemmuudesta ilman kämmejä? En tiedä, mutta jos missä, niin vanhemmuudeltani olisin toivonut enemmän, olisin toivonut täydellisyyttä.

Enimmäkseen kuitenkin koen, että vanhemmuus, äitiys on elämässä ihanin asia ikinä, mutta kuormien kasaantuessa ajattelen, että se voi olla myös suurin taakka, mitä olla ja saattaa. Näiden kahden ääripään välillä sahatessa aloittelen huomenna taas pitkän loman jälkeen työni koulumaailmassa, jossa sielläkin toivoisin olevani se täydellinen kouluavustaja, jossa pestissä myös olen vastuussa omalta osaltani sukupolvien ketjussa.

Miten tämmöinen ”maanantaikappale” on ajautunut näin vastuullisiin tehtäviin tässä maailmankaikkeudessa? Ei sitä voi itsekään kuin ihmetellä. Noh, jospa sitä riittäisi edes niihin pahimpiin palopesäkkeisiin kuten ennenkin.

2 kommenttia

  • Marja Vilkama sanoo:

    Vuokko hyvä, toivon voimia sinulle niin kodinympyröihin kuin koulutyöhönkin! Kouluavustajat ovat kullanarvoisia opettajille! Tein elämäntyöni kyläkoulujen opettajana ja minulla oli yhdysluokat 1-2 sekä viimeiset 10 vuotta siinä vielä esikoulu mukana ja muutama erityisoppilas päälle, niin en olisi selvinnyt ilman ihanaa koulunkäyntiavustajaa! Kuntien pitäisi enemmän heitä palkata!!

    Epätäydelliseksi tulemme aina kokemaan itsemme , olemme sitten äitejä tai avustajia tai opettajia. Mutta jos se luokassa oleva aikuinen on lämmin ja empaattinen ihminen, joka rakastaa lapsia, niin kyllä muutkin jutut sujuvat. Tärkeintä, että lapsella ja nuorella on koulussa turvallinen ja hyvä olo, silloin voi myös keskittyä täysillä opiskeluun. Minullakin oli suuri perhe ja aina sitä koki huonommuuttaan äitinä ja vanhempana.

    Nyt kun jälkeenpäin olen koettanut kysellä lapsiltani, mitä traumoja jäi lapsuudesta, niin lapseni ovat aina sanoneet, että heillä oli hyvä äiti. Osaamaton olin monesa asiassa, mutta rakastin lapsiani. Toki alkoholistityttäreni moittii silloin kun on ottanut alkoholia, että en huomioinut häntä tarpeeksi lapsena. Se on varmasti totta. Sitä olen anteeksipyydellyt monta kertaa. Mutta hän ymmärtää kuitenkin sen, että suuren perheen äitinä yritin silloin aikoinaan parhaani niillä tiedoilla ja taidoilla jotka minulla silloin oli. Vuokko hyvä, nautitaan vain hyvillä mielin lapsistamme ja lastenlapsistamme!

    Sinä teet tärkeää ja arvokasta työtä niin kotona kuin koulussa! Toivon Taivaan Isän runsasta siunausta elämääsi ja perheellesi ja koulutyöhösi!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Vuokko Ilola
    Vuokko Ilola

    Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.

    Kirjoittajan kommentoiduimmat blogit