Voiko kirkosta eroaminen tehdä mitättömäksi kerran Ihmiselle luetut Armonlupaukset

Tästäkin pitäisi keskustella. Kun eroaminen seurakuntajäsenyydestä mitätöi annetut ja kertakaikkiset lupaukset mistä saamme lukea ja ymmärtää edellisen kausaliteetin.

16 kommenttia

  • Pekka Väisänen sanoo:

    Huomaan kyllä katolisesta teologiasta syvästi todistetun asiasta mutta miten meillä Luterilaisilla.

    Onko niin meilläkin Ihmisten olevan vastuussa asiasta mitä emme ymmärrä tai mistä meille seurakuntajäsenyyden harjoittamisen asiassa ei ole haluttu opettaa.

    Eikö tällöin vastuu ole kirkolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Hyvä kysymys. Riippuu varmaan kirkosta, josta eroaa. Kristuksen kirkosta ei kannata erota. Minä olen eronnut evl-kirkosta, eikä sillä ole merkitystä autuuteeni. Kristityn on hyvä kuulua seurakuntaan, jossa käy säännöllisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Juha Heinilä sanoo:

    Pekka, mitä ajattelet kirkollisveron maksamisesta? Miten se voisi liittyä pelastukseen?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Extra Ecclesiam Nulla Salus – Outside The Church there is no salvation.

      Kaipa se silloin on pakko maksaa verotkin ja kuulua kirkkoon. Miten se nyt menikään – Kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Minä jouduin käymään kamppailun tuon aloituksesta lähtevän asian kanssa. Jos minut kastettiin Luterilaiseen kirkkoon, niin sehän on sitten se Jumalan valtakunta, jossa pelastutaan. Onko sitten eroaminen astumista veneestä ulos ilman Jeesuksen käskyä ja vie suoraan helvettiin. Jostain sitten tuli ajatus, että minut kastettiin Jeesuksen Kristuksen ruumiin jäsenyyteen, mutta sain samalla luterilaisuuden kansalaisuuden. Kun Herramme kutsuu ulos leiristä missä Hän myös kärsi, niin se ei voi olla kadotuksen tie, näin ymmärsin. Kun olen luterilainen, minun tulee kyräillä vapaita suuntia, koska net ovat niin tosi väärässä. Kuitenkin olen kokenut tavanneeni vilpittömiä Kristuksen seuraajia moninaisissa yhteyksissä. Joskus ajattelen niitä monimutkaisia teologioita, joita on kehittynyt sitä vastaan mitä löysin Venäjän puolella minissa paikoissa vilpitöntä uskoa, vaikka ei ollut muuta kuin käsin kirjoitetty virsikirja.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Armolupaukset on antanut Kristus, ei mikään ihmisten hallitsema organisaatio. Jumala ei liittoaan pura, jos ihminen ei käännä tietoisesti selkäänsä hänelle ja luovu uskosta. Kirkosta eroaminen ei välttämättä tarkoita Kristuksesta luopumista. Näkyvän kirkko-organisaation sisällä on Jumalaan uskova näkymätön Kristuksen ruumis, eli ekklesia. Se on se Jeesuksen mainitsema nisu, mikä on lusteen seassa. Tosin se pienenee kirkon sisällä sitä mukaa kuin kirkko luopuu Jumalan sanasta. Luste on enemmistönä. Tämä Jumalan ekklesia ei ole sidottu mihinkään tiettyyn ihmisten hallitsemaan organisaatioon.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yrjö Sahama sanoo:

    Otsikon kysymys on olennainen. Ajattelen asiasta seuraavasti: Kasteessa Jumala ottaa ihmisen lapsekseen. Lapsen kuuluisi kasvaa yhteydessä Isäänsä, näin ei kuitenkaan aina tapahdu. Varsinkin se, joka omasta tahdostaan eroaa kirkosta liittymättä mihinkään toiseen kristilliseen yhteisöön, osoittaa tällä ratkaisullaan haluavansa katkaista kaiken yhteyden Jumalaan ikuisiksi ajoiksi. Näin hän myös välttyy joutumasta taivaaseen, jossa eletään Jumalan alituisessa läsnäolossa. Tämän elämän ajan on mahdollisuus suunnan muuttamiseen ja paluuseen takaisin Jumalan yhteyteen, joka jatkuvasti kutsuu lapsiaan kotiin, mutta kuolema sinetöi ihmisen kohtalon ikuisuutta ajatellen.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Yrjö Sahama kirjoittaa hyvin.

      Asiassa kummittelee miten eroavan mielenlaatua voi ja saa katsoa hengellisenä ratkaisuna kun kirkko ei selväsanaisesti puhu antamassaan opetuksessa seurakuntajäsenyyden harjoittamisen merkityksen asiasta.

      Ihmistä ei huomatakseni voi moittia, eikä varsinkaan saa tuomita kun asiallista tiennäyttöä kirkon jäsenyydessä ja sen harjoittamisessa ei ole saatu saati että sitä olisi annettu tai tahdottu antaa.

      Kirkkopolitiikan yksi kukkanen on antaa rauha ja lupaus rivijäsenilleen harjoittaa asiaa vaivattomasti, ja varsinkin ilman turhaa murehtimista sielunsa asiasta. Eihän tämmönen vetele. Siksi katson vastuun asiassa kuuluvan kirkolle siinä kuin eronneelle.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kiitoksia myös jo lukeneille. Ei muuta kuin rohkeasti kirjoittamaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Sen verran pitää jatkaa kirkkomme ymmärtävän meillä olevan etsikkoaikoja jolloin Herramme kutsu on voimakkaampi.

    Tästä kutsusta kieltäytymisen kirkkomme ymmärtää Ihmisen omaksi syyksi, ja asian seuraukset.

    Kun uskoa Ihmisellä on usein sinapinsiemenen verran miten ihmeessä siemen saisi versonsa ilman Ihmisen seurakunnan kasvumaata mihin jollain tavoin Ihminen olisi hengellisesti yhteydessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Minua hämmentää monikin asia esimerkiksi se, että siunaukset mitätöityisivät kirkosta eroamisen yhteydessä. Se taitaa sitten ollakkin vain kirkon siunaus, jolla ei kuitenkaan olisi päässyt perille? Minä olen lukenut vähän noita tunnustuksia ja tullessani Nikeassa kohtaan, jossa luvattiin kasteen myötä syntien anteeksiantamu. Ihmettelin, että mitä syntiä silloin annettiin anteeksi ja näyttää siltä, että se on voimassa kuolemaan asti. Mitä on sitten syntien anteeksisaamisen lisäksi sen arvokkaampaa, josta kannattaa maksaa veroa? Itse en eronnut rahan vuoksi vaan, etten nriko kirkkoa vastaan olemalla yhteydessä toisenlaisten uskovien kanssa ja viettäessäni ehtoollista maallikkojohtoisesti eli kuninkaallisen pappeuden perusteella. Uskovien yhteys on tärkeä ja Raamatullinen asia, mutta se ei toimi kovin hyvin laitoskirkoissa, jos jumalanpalveluksen lisäksi ei olisi muuta toimintaa. Ihmiset kokoontuvat tuelvatn ja menevät tietämättä edes toistensa nimeä.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Väisänen sanoo:

      Kirkosta eronneiden siunaaminen omaisten pyytäessä on hyvä asia.

      Itse siunaisin jokaisen eronneen.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • kimmo wallentin sanoo:

      Väisänen: “Itse siunaisin jokaisen eronneen.”

      Eikös se olekaan Jumala jola siunaa, jos katsoo sen tarpeelliseksi. Asiasta en oikeastaan mitään tiedä, mutta olen kuullut, että ei ihmisillä, papeilla, enempää kuin kirkollakaan mitään siunaamisvaltuuksia tai -oikeuksia ole.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Juutalaisilla on vastaus otsikon kysymykseen. He julistavat Yom Kippur juhlan alkajaisiksi sovitusta siitä että he tulevana vuotena tulevat rikkomaan Jumalalle annetut lupaukset ja valat. Julistuksen nimi on Kol Nidre . Se veisataan koko seurakunnan puolesta. Tausta on se ,että Juutalaiset joutuivat elämään kaksoiselämää Espanjassa vuoden 1492 jälkeen. Heidän oli joko paettava maasta tai käännyttävä kuoleman uhalla kristityiksi. He joilla ei ollut mihinkä mennä , kääntyivät suurin joukoin kristityiksi mutta sisällisesti he olivat juutalaisia. Inkvisitio ei uskonut heidän kääntymykseensä, vaan vainosi heitä vuosisatoja. He jatkoivat lupauksistaan ja valoista huolimatta juutalaisuutta salassa meidän päiviimme asti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Etsikkoajatuksesta en pidä, sillä Jumala etsii ihmistä kaiken aikaa, koko ihmiselämän ajan. Evankeliumi on aina saatavilla koko maailmalle. Näin siis Jumala tahtoo olla löydettävissä kaiken aikaa rutosti. Miksi kaikki eivät etsi ja löydä? En tiedä.

    Jeesus puhuu Taivaan valtakunnasta ja sen löytämisestä ja myös Taivaallisesta perhekunnasta. Voiko perheestä erota? Mitä Kirkko on ja mitä uskovien yhteisö, ellei Kristuksen ruumis? Tunnustuksessa sanotaan: “Me uskomme” yhteisen apostolisen Kirkon… Ei siis sanota: “Me näemme…” ja silti moni pyrkii näkemään, vaikka Jumala yksin näkee ja tuntee sydämmet.

    Kristuksessa eläminen on Jumalan Armossa, pysyvässä Lupauksessa ja Pelastuksessa elämistä, uskon taistelu ja toivon kilvoitus käydään uskon puolesta yhdessä ja erikseen seurakunnassa ja maailmassa.

    “Niin kehoitan siis minä, joka olen vankina Herrassa, teitä vaeltamaan, niinkuin saamanne kutsumuksen arvo vaatii, kaikessa nöyryydessä ja hiljaisuudessa ja pitkämielisyydessä kärsien toinen toistanne rakkaudessa ja pyrkien säilyttämään hengen yhteyden rauhan yhdyssiteellä: yksi ruumis ja yksi henki, niinkuin te olette kutsututkin yhteen ja samaan toivoon, jonka te kutsumuksessanne saitte; yksi Herra, yksi usko, yksi kaste; yksi Jumala ja kaikkien Isä, joka on yli kaikkien ja kaikkien kautta ja kaikissa. Mutta itsekullekin meistä on armo annettu Kristuksen lahjan mitan mukaan. Ef.4:1-7

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Pekka Väisänen
    Pekka Väisänen

    Soossi ja joltisen pyöriät perunat. Olen nuoruudessa hiukan soittanut ja lukenut.