Wittenbergin Luther-puutarhan kumppanipuun istutus Turussa Agricolan ja Bonhoefferin muistopäivänä 9.4.

”Te menkää kaikkeen maailmaan ja kaikkialla saarnatkaa ristin ja armon sanomaa.” Nämä Agricolan virren (VK 420) sanat kohdistuvat reformaation ja samalla kristillisen uskon ytimeen elämästä ja pelastuksesta kolmiyhteisen Jumalan lahjana, josta meidät on kutsuttu elämään yksilönä ja kirkkona. Sanan saarna on pohjimmiltaan läsnä oleva Kristus, joka takaa kirkon uskollisuuden apostoliselle perinnölleen. Virkaan vihityt ja koko Jumalan kansa välittävät omine kutsumuksineen ja omine lahjoineen elävää uskon perintöä, ytimeltään ”apostolien ääntä”, joka on ”meille tuonut autuuden”.

Raamatullista kuvaa käyttäen tämä voidaan ilmaista Jeesuksen sanoin: ”Minä olen viinipuu, te olette oksat. Se joka pysyy minussa ja jossa minä pysyn, tuottaa paljon hedelmää. Ilman minua te ette saa aikaan mitään” (Joh. 15:5). Paratiisissa oli hyvän ja pahan tiedon puu ikään kuin kaiken salattuna keskuksena, Jumalan pyhyyden varjelema. Ihmisen rikkomus rikkoi kokonaisuuden. Kristuksen ristin puusta tuli sitten uusi elämän puu, tie taivaan kotiin, kirkkauden valtakuntaan. Kuolema muuttui elämäksi, epätoivo ja ei-mikään, synti ja kadotus uskoksi, toivoksi ja rakkaudeksi. Risti ja ylösnousemus muistuttavat yhä tänään elämää antavasta toivosta, joka on totta kaikkein synkimpinäkin hetkinä.

Tänään vietämme paitsi Suomen reformaattorin, kirjakielemme isän, piispan ja rauhansovittelijan Mikael Agricolan muistopäivää myös Lutherin perintöä tähän päivään ja myös ekumeeniseen tietoisuuteen nostaneen Dietrich Bonhoefferin (1906-45) muistopäivää. Hän kirjoitti kirjassaan Schöpfung und Fall (Luominen ja lankeemus) elämänpuusta historian keskuksena: ”…koko historiassa ei ole kyse oikeastaan muusta kuin tästä puusta. Aadam, joka oli saanut elämän Jumalalta, joka eli tästä keskuksesta käsin, jossa elämänpuu oli, ei voinut tulla ajatukseen kajota tähän puuhun. Vain elämänpuusta käsin voitiin elämän puu vaarantaa. … Ihminen … on kuin jumala. … hän on maailmansa herra, mutta nyt ainoastaan herra ja despootti oman kuuron, väkivaltaisen, vaikenemiseen sidotun, kuolleen minä-maailmansa. … Elämän puu on kuoleman vartijoiden [kerubien] vartioima, se jää koskemattomaksi, jumalalliseen lähestymättömyyteen. … Kristus ristillä, murhattu Jumalan Poika, se on Kainin historian loppu ja siten historian yleinen loppu. Iskevän miekan, ristin alla kuolee ihmissuku. Mutta Kristus elää. Ristin puusta tulee elämän puu, ja keskellä maailmaa on nyt uudestaan, kirotulle pellolle pystytetty elämä. Keskellä maailmaa, ristin puulla puhkeaa elämän lähde, ja tämän veden ääreen on kaikki elämää janoavat kutsuttu. Ja joka on syönyt tästä puusta, se ei enää koskaan ole nälkäinen eikä janoissaan. Erikoinen paratiisi, tämä Golgatan kukkula, tämä risti, tämä veri, tämä murjottu ruumis, erikoinen elämän puu, tämä runko, jolla Jumalan itsensä täytyi kärsiä ja kuolla, - mutta samalla se on Jumalan armossaan uudelleen lahjoittama elämän valtakunta, ylösnousemus, avattu ovi katoamattomaan toivoon, odottamiseen ja kärsivällisyyteen. Elämän puu, Kristuksen risti, langenneen ja ylläpidetyn Jumalan maailman keskus, se on paratiisikertomuksen loppu meille.”

Vaikka tarina Lutherin sanasta, että vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, istuttaisin vielä tänään omenapuun, onkin vasta toisen maailmansodan jälkeen syntynyt toivon antajaksi synkeiden vuosien jälkeen ja niiden varjossa, on sanoma katoamattomasta toivosta Kristuksessa elämän ja rakkauden lähteenä sellainen perintö ja armo, että sitä on syytä pitää esillä. Jumalan luoma maailma on vieläkin hänen rakastamansa ja ylläpitämänsä sekä lunastamansa maailma. Katsomme toivossa kohti kaiken uudeksi luomista ja jatkamme annetun ajan Luojan työtoverina viljellen ja varjellen sekä hänen armostaan ja lahjoistaan eläen, niitä lähimmäisille välittäen tänään ja huomenna. Siksi on syytä ajatella pitkäjänteisesti ja rakentaa elämän eväitä myös tulevaisuutta ajatellen. Siitä on puu hyvä symboli.

Jumalan puutarha ei ole vain yksilajikkeinen. Kristuksen ruumiissa on monia jäseniä ja paljon uskon ja rakkauden työtä Jumalan valtakunnan tulemisen edistämiseksi rukouksen hengessä. Ruumis on myös rikkoutunut ruumis, pirstoutunut ykseys, jota yhdistää kuitenkin usko kolmiyhteiseen Jumalaan ja hänen armoonsa Kristuksessa. Kaste ja ehtoollinen ovat tuon armon erityisen kouraantuntuvia merkkejä ja välikappaleita. Ehkä tämä tänään istutettava puu voikin muistuttaa paitsi Agricolan ja hänen edustamansa monipuolisen perinnön elävyydestä myös kutsusta rakentaa kristittyjen yhteyttä ja yleensä elämän edellytyksiä Suomessa ja kansainvälisesti.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon nimikkopuu istutettiin syksyllä 2011 Wittenbergin ekumeeniseen Luther-puutarhaan tekemään näkyväksi luterilaisten kirkkojen ja ekumeenisten kumppaniemme maailmanlaajan yhteyden, joka on erityisesti 50 viime vuoden kuluessa ilahduttavasti kasvanut. Samalla viestimme yhteistä huolta luomakunnasta, ympäristökriisistä, muistuttaen siitä, että voimme tehdä jotain konkreettista. Kristillinen toivo, usko ja rakkauden konkretia ruokkivat toisiaan ja ohjaavat kohti elämää nyt ja tulevaisuudessa.

Kirjoittaja

Tomi Karttunen
Tomi Karttunen

Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.