Yhdysvallat kritisoi Länsi-Euroopan maita uskonnonvapauden loukkauksista

The U.S. Commission on International Religious Freedom on kongressin alaisuudessa toimiva elin, jonka mandaattina on raportoida Yhdysvaltojen ulkopuolella tapahtuvista uskonnonvapauden loukkauksista. Länsi-Eurooppa on joutunut ensimmäistä kertaa sen vuotuiseen raporttiin uskontoon kohdistuvasta suvaitsemattomuudesta.

Joitain raportin kohokohtia Länsi-Euroopan maihin liittyen:

Täyshuntu on kielletty Ranskassa ja Belgiassa. Raportin mukaan tämä on johtanut negatiivisten asenteiden lisääntymiseen huntua käyttäviä naisia kohtaan.

Rituaalinen teurastus ilman tainnutusta on kielletty Luxemburgissa, Ruotsissa, Sveitsissä, Islannissa ja Norjassa (Suomi, haloo?).

Norjan lapsiasiavaltuutettu on ehdottanut, että muslimit ja juutalaiset omaksuisivat "symbolisen, ei-kirurgisen rituaalin" poikien ympärileikkauksen sijaan (huikean hyvä ehdotus!). Ympärileikkaus on ollut vastatuulessa myös esimerkiksi Saksassa, jossa parlamentti kuitenkin hyväksyi uskonnollisen ympärileikkauksen viime joulukuussa.

Moskeijoiden ja minareettien rakentamista on rajoitettu monissa maissa. Sveitsissä lain nojalla, muissa maissa asettamalla rajoituksia ja viivyttämällä suunnitelmien hyväksymistä.

Erityisesti Ranska, mutta myös Itävalta, Belgia ja Saksa ovat ryhtyneet toimiin pejoratiivisesti "kulteiksi" tai "lahkoiksi" kutsuttuja ryhmiä vastaan. Esimerkiksi Ranska on yrittänyt rajoittaa Jehovan todistajien toimintaa verotuksen keinoin. Jehovan todistajat veivät asian Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen, joka teki asiassa päätöksen Jehovan todistajien hyväksi.

Ranskassa on hallituksen nimittämä elin, joka monitoroi lahkojen toimintaa. Raportin mukaan tämä luo ilmapiiriä, jossa joidenkin uskontojen edustajiin suhtaudutaan kielteisesti. Ranskassa lahkojen listalle ovat joutuneet esimerkiksi Jehovan todistajat, skientologia, Hare Krishna, useat evankeliset kristittyjen ryhmät sekä suuri joukko pienempiä uskonnollisia ryhmiä.

Raportti lainaa Pew Centerin viimevuotista raporttia, jonka mukaan uskontoon liittyvät jännitteet keskittyvät Euroopan nopeasti kasvavaan muslimiväestöön, mutta toisinaan liittyvät myös antisemitismiin ja antagonismiin kristittyjä vähemmistöjä, kuten Jehovan todistajia, kohtaan.

Annual Report of the U.S. Commission on International Religious Freedom on luettavissa täällä. Länsi-Eurooppa löytyy sivulta 281 alkaen.

2 kommenttia

  • juha nuppola sanoo:

    uskonnon vapaus ei tarkoita sitä että uskonnon nimissä saa erivapauksia.jos rituaali teurastus tai lasten törkeä pahoinpitely sallitaan uskovaisille ne pitää sallia myös kaikille muillekin.uskonnon vapautta ei loukata sillä että uskovaisille ei anneta erivapauksi vaan vaaditaan elämään pelisääntöjen mukaan kuin muidenkin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Minua oudoksutta USA:n aktiivisuus tässäkin asiassa. En tunne toista länsimaata, missä nämä asiat eivät olisi omassa huushollissa vähän niin kuin rempallaan. Nyt on kiellettyä kertoa uskostaan armeijassa. Olisiko tämä huomion kiinnittämistä muualle omien virheiden sijaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja