Yhteinen ja se toinen pappeus

Kun yritän ymmärtää paremmin seurakunnan jäsenen roolia ja mahdollisuuksia seurakunnan elämässä, ratkaisevaa näyttää olevan se, mikä on käsitys kirkon virasta. Lukijoilta pyydän kärsivällisyyttä ja tarkkuutta, tämä saattaa vaikuttaa monimutkaiselta, mitä se onkin. Tai sitten tämä on vain pelkkää liian vähälle jäänyttä asiaa.

Ev.lut. kirkon sanastossa Aamenesta öylättiin yhteinen pappeus selitetään varsin ytimekkäästi: ”Yhteisellä (yleisellä) pappeudella tarkoitetaan sitä, että jokainen kristitty on liitetty ”kuninkaalliseen papistoon” ja Jumalan valittuun kansaan (1. Piet. 2:5, 9; Ilm. 1:6). Kaste on vihkimys yhteiseen pappeuteen. Se on osallistumista Kristuksen omaan ylimmäiseen pappeuteen. Kristityt uhraavat kuten Kristus: he antavat itsensä palveluun. Kaikki kastetut on kutsuttu Kristuksen todistajiksi.” Tärkeimpänä luen tästä kauniin kutsun palvelemaan ja todistamaan.

Pappi-sanan kohdalla tullaan siihen toiseen pappeuteen ja siitä on pitempi selitys: ”Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa on pappisvirka evankeliumin julistamista ja sakramenttien jakamista varten (Kirkkolaki 5 luku 1 §). Pappisvirka ulottuu apostolisen suksession kautta aina apostoleihin ja Kristukseen asti.

”Papin erityisenä tehtävänä on julkisen jumalanpalveluksen, erityisesti messun toimittaminen, ja pyhien sakramenttien jakaminen, muiden kirkollisten toimitusten hoitaminen sekä yksityinen sielunhoito ja rippi. Pappisvirka saadaan papiksi vihkimisessä, jonka toimittaa piispa. Pappisvirkaan vihittäväksi hyväksymisestä päättävät piispa ja tuomiokapituli. Päätöksestä ei voi valittaa.

”Papiksi vihittävän tulee olla

  • jumalaapelkäävä ja kristillisestä vakaumuksesta tunnettu konfirmoitu kirkon jäsen
  • suorittanut yliopistossa sellaisen teologisen tutkinnon, jonka piispainkokous on hyväksynyt pappisviran kelpoisuusvaatimukseksi
  • terveydeltään pappisvirkaan kykenevä sekä
  • muutoinkin pappisvirkaan soveltuva (Kirkkojärjestys 5. luku 2 §).

”Vihkimyksen edellytyksenä on vokaatio eli se, että kirkko tai jokin seurakunta on kutsunut henkilön toimittamaan papinvirkaa. Kenelläkään ei siis ole subjektiivista oikeutta saada pappisvihkimystä.”

Toisaalta siinä on teologinen ulottuvuus, pappisvirka ulottuu apostolisen suksession kautta aina apostoleihin ja Kristukseen asti, jota ei enempää avata (kuten esimerkiksi miten pappisvirka ulottuu Kristukseen), toisaalta 0n asian hallinnollinen puoli eli näin se kirkossa tapahtuu. Raamattua enemmän selitys perustuu Kirkkolakiin ja -järjestykseen (mitä en sano vähättelevästi). Ei mitään siitä mikä on yhteisen pappeuden ja pappisviran suhde. Sen sijaan tekstissä on melko ankara sävy: päätöksestä ei voi valittaa, ja kenelläkään ei ole subjektiivista oikeutta… tuliko asia varmasti selväksi?

Toisen tutkimuslähteen Google-kirjasto tarjoaa Suomen luterilaisen lähetyshiippakunnan sivustolta Ydinkohdat, josta löytyy paljon perusteellisempi selvitys. Se on pitempi mutta kannattaa lukea. Siitä käy ilmi muun muassa, että luterilaisen kirkon sivusto käyttää huolimattomasti pappia ja pastoria melkein kuin synonyymeinä: ”Pastori on pappi, joka toimii kirkon virassa” (aamenesta öylättiin). Ei siis taida ollakaan. Mutta ensin, mitä Ydinkohdat sanoo yhteisestä/yleisestä pappeudesta?

Ensimäiseksi todetaan että vaikka yleistä pappeutta pidetään Lutherin löytämänä ja opettamana, hän ei koskaan käyttänyt sellaista termiä, eikä sitä löydy myöskään Tunnustuskijoista. Myöskään Raamatusta ei ilmaisua löydy. ”Sen sijaan kristittyjä kutsutaan pyhäksi tai kuninkaalliseksi papistoksi tai papeiksi viisi kertaa (1. Piet. 2:5, 9; Ilm. 1:6; 5:10 ja 20:6).” Sitten mennään syvälle. Ymmärtääksemme ilmaisun merkityksen, meidän täytyisi tietää, mikä oli papiston merkitys ja rooli Vanhassa testamentissa. Vanhan liiton Jumalan kansa ei voinut syntisyytensä tähden lähestyä Jumalaa suoraan, ja siksi Jumala oli asettanut kansaa palvelemaan papiston, joka sen jälkeen kun oli ensin itse syntiuhrin avulla tullut puhdistetuksi, toimi välittäjänä kansan ja Jumalan välillä.

Jeesus teki omalla uhrillaan tarpeettomaksi vanhan liiton pappeuden, ja monet vanhan testamentin vertauskuvat täyttyivät siinä kun uuden liiton papit vihitään kasteessa, voidellaan Pyhällä Hengellä ja puetaan Kristukseen. ”Kun siis Uudessa testamentissa kristittyjä kutsutaan pyhäksi tai kuninkaalliseksi papistoksi, sillä tarkoitetaan ensi sijassa sitä etuoikeutettua asemaa, johon kristitty on kasteensa kautta Jumalan lapseksi tultuaan päässyt.” Varoituksen sanana todetaan että termi yleinen pappeus voi olla myös harhaanjohtava, sillä tähän pappeuteen päästään vain pappisvihkimyksen kautta, joka tapahtuu kasteessa. ”Kaikki eivät siis ole Kristuksen pappeja, vaan ainoastaan ne, jotka ovat kastettuja ja yhä elävät kastettaan uskossa todeksi.” Vähän ankaruutta täälläkin. Yleistä/yhteistä pappeutta osuvammat ja raamatullisemmat termit luterilaiseen kielenkäyttöön olisivat kuninkaallinen pappeus, kuninkaallinen papisto tai kastettujen pappeus.

Vähän yllättävältä tuntuu se, että yleistä tai yhteistä pappeutta kuvataan korostetusti kristityn asemana, ei lainkaan tehtävänä. Tämä on ehkä seuraus yleisen pappeuden palautumisesta vanhan liiton pappeuteen, joka keskittyi Jumalan kansan Israelin palvelemiseen. Ulkopuolisiin eli pakanoiden pariin suuntautuminen murtautui esiin vasta Uudessa testamentissa.

Ydinkohdissa tullaan myös yhteisen ja sen toisen pappeuden eroon ja suhteeseen. Vastaus on yllättävä mutta ei vaikeasti ymmärrettävä. Ensin oikaistaan epäselvyyttä aiheuttava tapa käyttää sanoja pappi ja pastori rinnakkain, vaikka ”Raamattu erottaa nämä kaksi termiä toisistaan”. ”Paimenvirkaa ei johdeta vanhan liiton uhripappeudesta, vaan Jeesuksen asettamasta apostolinvirasta.” Pappi ja pappeus tulevat toisin sanoen Vanhasta, kun taas ”pastori” tulee Jeesuksen asettamana Uudesta testamentista. ”Uuden liiton kielenkäytössä pappeja ja papistoa ovat siis kaikki kastetut uskovat, mutta pastorit ovat tämän kuninkaallisen papiston ruokkimiseen ja kaitsemiseen Kristuksen kutsumia ja asettamia palvelijoita.”

Tämä erotus perustellaan kreikan- tai latinankielen ilmaisuilla. ”Pappi juontuu sanasta isä (pater, hp). Pastori tulee latinankielisestä sanasta pastor eli paimen… Uudessa testamentissa seurakuntaa palvelevasta viranhoitajasta ei käytetä sanaa pappi... Sen sijaan apostolin lisäksi esiintyvät termit piispa eli episkopos, vanhin eli presbyteeri, palvelija eli diakoni, evankelista, paimen, julistaja, huoneenhaltija (Ap.t.20:28, 1.Kor.4:1, Ef.4:11; Fil.1.1, Tiit.1:7). Termit voivat vaihdella, mutta itse asia on ratkaiseva.” Kuin vakuudeksi annetaan lainaus Lutherilta: ”pappi ei ole yhtäläinen pastorin kanssa, sillä papiksi synnytään, paimeneksi tullaan” (olisi kiinnostanut tietää myös mistä tämä lainaus on).

Lopuksi Ydinkohdat puhuu tavalla, josta tunnistaa sivuston ylläpitäjän ja joka ikäänkuin etukäteen torjuu kritiikin hierarkiasta ja valtarakenteesta.Herra itse kutsuu kuninkaallisesta papistosta sopivia miehiä ja asettaa heidät edustamaan itseään palvelemalla käsinään ja suunaan seurakunnan keskellä. Siksi on tärkeä huomata, että Raamattu ei tunne kuninkaallisen pappeuden ja paimenviran vääränlaista vastakkainasettelua. Päinvastoin, ne ovat Kristuksessa yhdistetyt toisiinsa. Paimenvirka on asetettu elämään vain kuninkaallisen papiston keskellä ja sitä varten.

------

Sivuhyppy

Tässä kohdassa teen välihuudon, joka ei liity edes tämän blogin aiheeseen (anteeksi tämä, olen tähän asti ollut maltillinen ja rauhallinen). Paimenvirka eli arkikielellä papit olisi asetettu elämään vain kuninkaallisen papiston keskellä ja sitä varten. Voitaisiinko tästä tehdä sellainen johtopäätös, että kun paimenvirka eli papit ovat kuninkaallistoa papistoa eli yhteisen pappeuden piiriin kuuluvia eli seurakuntalaisia varten, niin varsinainen seurakunnan tehtävä eli evankeliumin julistaminen ulkopuolella oleville (miten sen nyt sitten määritteleekin) on seurakuntalaisten (joo uskossa olevien, luonnollisesti – miten sen nyt sitten määritteleekin, en jaksa…) tehtävä?? Huomaan kyllä että myös Herran pastoreiksi kutsumat miehet ovat myöskin kuninkaallisen papiston jäseniä, eli heillä on kaksinkertainen kutsumus. Tästä avautuisi mitä hedelmällisin näköala yleisen pappeuden kutsumukseen.

------

Pidän kiinni blogini aiheesta. Edellä sanotun jälkeenkin minun vaikeuteni yleisen pappeuden ja sen toisen, virkapappeuden suhteessa on seuraava. Yhtäällä näen kirkon määrittelyn, joka on sekä ylimalkainen että kovasti hallintopainotteinen, mikä ei mielestäni anna seurakuntalaiselle riittävää merkitystä seurakunnan elämässä ja työssä. Toisaalla luen lähetyshiippakunnan varsin perinpohjaisesta ja selvästi Raamattuun tukeutuvasta näkemyksestä, joka erottaa kaksi pappeutta (pappeuden ja pastoriuden/paimenuuden) kokonaan eri asioiksi. Viitaten aikaisempiin virkateologiaa koskeviin blogeihini en ole valmis omaksumaan sitä näkemystä, että papin, anteeksi pastorin, virka perustuu Jeesuksen itsensä kutsumiseen ja että se on jollakin erityisellä tavalla jumalallinen säädös. Ja että seurakunnan pappi, anteeksi pastori, edustaa seurakunnassa jollakin erityisellä tavalla Herraa Jeesusta.

Lisävaikeus tulee siitä, että myös oman kirkkoni julkaisema pappisviran määrittely kallistuu samaan suuntaan kuin Lähetyshiippakunnan vastaava sanoessaan että pappisvirka ”ulottuu” aina apostoleihin ja Kristukseen asti. Määrittely kallistuu myös roomalais-katolisen kirkon suuntaan.

Kysymykseni on: onko luterilaisen kirkkoni ja luterilaisen lähetyshiippakunnan virkakäsityksissä muuta eroa kuin että edellinen tulkitsee pappisviran koskevan myös naisia, jälkimmäinen vain miehiä? Tästä mies/nais -asiasta EN toivo nyt enää keskustelua, vaan siitä kuvaako Lähetyshiippakunnan virkakäsitys MUILTA OSIN myös luterilaisen kirkon virkakäsitystä. Tiedän että tämä jos mikä on piispojemme vastuualuetta. Mielipiteitä ja näkemyksiä on kuitenkin muillakin, mitä sinä ajattelet?

53 kommenttia

  • Pekka Pesonen sanoo:

    Maalaat Marko isolla pensselillä jolloin yksityiskohdat peittyvät. Periaatteet ovat tosin tärkeitä, mutta ehdottomuus niissä joskus voi olla tuhoavaa. Opin tuon läksyn äskettäin hyvin kirvelevällä tavalla. Ihan muissa ympyröissä. Joissain tilanteissa meidän on osattava antaa periksi, vaikka tietäisimme olevamme oikeassa. En ole pappeja tai piispoja syrjäyttämässä tehtävistään. Etsin vain omaa hengellisen elämän todeksi elämisen mahdollisuuksia ja evankeliumin viemistä sinne, minne pappien kädet ja jalat ei yllä. En käsitä miksi se työ pitäisi jättää kokonaan tekemättä. Kyse kun on kuitenkin monien sieluista, eikä vain kirkkopoliittisesta keskustelusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka. Me edustamme vain toisistaan eroavia näkemyksiä siitä, kenelle julkinen saarnavirka ja sen hoitaminen seurakunnassa kuuluu. Lisäksi meillä on erilainen ymmärrys siitä, mikä on ns. evankeliointia ja muuta tavoittavaa työtä. Sekä siitä, miten nämä asiat tulisi järjestää kirkossa, joka pitää itseään luterilaisena. Kumpikin meistä on kai yhtä mieltä siitä, että seurakuntalaisten osaamista tulisi vapaaehtoispohjalta käyttää paljon enemmän kuin nyt tapahtuu. Esimerkkini oli toki tietoisesti kärjistetty, mutta kirjaimellisesti totta Inkerin kirkossa 1930-luvun vainojen keskellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Millä tavalla eroaa käsityksemme saarnavirasta ja mikä käsitys minulla on evankelioinnista. En nyt oikein ole varma millaisen käsityksen olet teksteistäni saanut, kun näin asiat ilmaiset. Voisitko tarkentaa?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Olisi oikeasti kiinnostavaa tietää mikä mielestäni on evankeliointia. Ku en itsekkään sitä osaa noin selvästi hahmottaa, kuin sinä Marko. Sinähän tunnut tietävän miten asian olen käsittänyt. Tietysti saarnavirka kuuluu papeille. Eihän kirkkoherralla olisi muuten valtaa edes myöntää maallikolle yhtä saarnaa tämän elämän aikana. Ihmettelen vain sitä miten suuri merkitys 10 minuutin puheenvuorolle annetaan, kun se tapahtuu kirkossa. Entä mitä on se tavoittava työ, josta mainitsit ja josta olemme eri mieltä?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Hannu Paavola sanoo:

      Tämä on hyvää keskustelua ja tarkentamista.

      Aikaisempaan liittyen Pekka sanon että se “kaitsenta” tarkoittaa ensisijassa päällekatsomista, ohjaamista, jossa paimen usein käyttää keppiä enemmän kuin porkkanaa. Siihen riittä se kun kirkkoherra sanoo että ei noin.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Jeesuksen ja Pietarin keskustelussa toistuu ohje ruokkia lampaita ja karitsoita, kun kaitseminen mainitaan vain kerran. Mistään ’porkkanasta’ ei liene kysymys, mutta ei nähdäkseni korosteta ’keppiäkään’.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Sitä tässä kirkkoherroilta odotan, että sanovat miten.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka Pesonen. En voi nyt jatkaa tätä keskustelua pidemmälle.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Pekka Pesonen sanoo:

      Huomaan nyt vasta miten erityinen asia saarna on. Joten ensi sunnuntaina menen saarnatuoliin entistä aremmin askelin. Saarna todellakin eroaa kaikesta muusta puheesta ja puheenvuoroista siksi, että se on keskellä pyhää toimitusta ja osa tätä Jumalan suuren pyhyyden ilmenemistä. Tästä näkökulmasta käsitän sen miten saarna kuuluu papeille ja pastoreille. Olipa hyvä ettei Marko ryhtynyt vastaamaan retoriseen kysymykseeni vaan laittoi saman tien keskustelun poikki. Muuten en ehkä olisi tätä päässyt käsittämään.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Toivottavasti syy ei ole minussa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Marko Sjöblom sanoo:

    Pekka, käsitä vapaus! Rippikoulukiireitä ja muita isoja asioita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Runsasta siunausta rippikoulunkiireisiin ja muihin isoihin ja pieniin asioihin Markolle.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Hannu Paavola
    Hannu Paavola

    Olen eläkeläisrovasti ja kirkon uskollinen poika. Uutena harrastuksena oman mielipiteen ilmaisemisen opetteleminen selkokielellä.