Yhteisen pappeuden siunaus

Viime vuonna juhlittiin yhteistä pappeutta. Ensimmäiset naiset vihittiin pappisvirkaansa 6. päivä maaliskuuta vuonna 1988. Itse olin tuolloin 2,5-vuotias, minkä vuoksi vanhan virkakäsityksen aika on itselleni vieras. Kuitenkin tuosta muutoksesta on lopulta varsin lyhyt aika. On monia, jotka eivät edelleenkään hyväksy naisten pappeutta – eikä tämä ole pelkästään sukupolvikysymys – myös nuoremmasta väestä löytyy vanhan käsityksen kannattajia. Viime vuonna asia pomppasi voimakkaasti esille muun muassa Ville Auvisen arkkipiispaehdokkuuden ja Maata näkyvissä –festareiden kautta, sekä 28 kirkolliskokousedustajan kirjeestä piispoille, jossa kirkkoomme toivottiin lisää tilaa vanhan virkakäsityksen kannattajille. Keskustelu on siis kaikkea muuta, kuin kuollut ja kuopattu.

Toisinaan olen kysynyt itseltäni: mitä se minua haittaa, jos tässä kirkossamme toiset haluavat viettää Jumalanpalvelusta vanhan virkakäsityksensä mukaisesti? Mitä siitä, jos säännöllisesti toteutettaisiin erillinen pappisvihkimys, jossa olisi vain miehiä alttarilla? Järjestelykysymys se vain on, ei kai minun tarvitse siitä loukkaantua. Ei tarvitsekaan, mutta kyse on tärkeämmästä asiasta.

Nykyistä virkakäsitystä tulee mielestäni tukea entisestään, eikä vanhalle pidä antaa enempää tilaa kirkossamme. Tässä pari näkökulmaa:

  1. Vanha virkakäsitys antaa erikoisen kuvan evankeliumista ja koko Kristinuskosta
  2. Nykyinen virkakäsitys, yhteinen pappeus, kirkastaa Kristusta ja tekee tilaa evankeliumille

Mielestäni yksi keskeinen ongelma on siinä, ettei vanhalle virkakäsitykselle löydy vakuuttavia perusteita. On toki vedottu Jeesuksen nimettyjen opetuslasten sukupuoleen: kaikki miehiä. Lisäksi erityisesti näihin raamatunjakeisiin: Seurakunnan kaitsijan tulee olla moitteeton, yhden vaimon mies, raitis, harkitseva, rauhallinen, vieraanvarainen… (1. Tim. 3:2) ja naisten tulee olla vaiti seurakunnan kokouksissa. Heidän ei ole lupa puhua, vaan heidän on oltava kuuliaisia, niin kuin lakikin sanoo. 35Jos he tahtovat tietoa jostakin, heidän on kysyttävä sitä kotona omalta mieheltään… (1. kor. 14:34)

Jos joku vaikkapa näillä perustein vastustaa yhteistä pappeutta, olkoon niin. Sen voi ymmärtää. Mutta en näe sitä kuitenkaan kristillisen uskon kannalta vakuuttavana tai mielekkäänä. Pikemminkin eriskummallisena.

Olisi mentävä näiden raamatullisten perustelujen taakse. Mitä merkitystä on sillä, että apostolit olivat nimenomaan miehiä? Mitä merkitystä on sillä, että Kristus Jeesus oli mies? Ei yhtikäs mitään. Historian valossa voidaan tietty ymmärtää, että miehet olivat johtavissa asemassa niin hengellisessä kuin maallisessakin elämässä. Naisen asema oli varsin heikko, ja on sitä monin paikoin tänäkin päivänä. Mutta kristillisen uskon ja evankeliumin kannalta Apostolien tai Jeesuksen sukupuoli on yhdentekevä asia. Mielestäni olennainen kysymys on tämä:

Mikä miehen sukupuolessa on sellaista, että pappisvirka sitä nimenomaisesti edellyttäisi?

Tähän yllä olevaan kysymykseen en ole vastausta saanut, kun olen virkakysymykseen liittyvää vastakkainasettelua seurannut. On selvää, että jotkut työtehtävät ja alat ovat miesvoittoisempia fyysisten eroavaisuuksien vuoksi. Raskaat rakennustyöt ja sen sellaiset saattavat sopia miehille keskimäärin paremmin kuin naisille. Mutta että evankeliumin julistaminen, saarnaaminen, siunaaminen ja sakramenttien toimittaminen? On tosiaan eriskummallista, että tällä alueella sukupuolesta tehdään valtava numero, ja naisia on sysätty syrjään. Pyrkimys sitoa sakramenttien toimittaminen, saarnaaminen ja Kristuksen kirkon virka sukupuoleen on suorastaan uskomatonta.

Suomen ev.-lut. kirkossa tehtiin viisas ja syvällinen päätös, kun pappisvirka reilut 30 vuotta sitten avattiin myös naisille. Näin evankeliumin julistamisen, sakramenttien toimittamisen ja Kristuksen seuraamisen tieltä raivattiin erikoisia ja vääristyneitä vaatimuksia pois. Yhteisen pappeuden kautta kristillisen uskon keskiöön pääsevät evankeliumi, armo ja Jumala itse, sen sijaan että hatarin perustein väitettäisiin uskovan ihmisen sukupuolen tai fyysisten ominaisuuksien tuovan jotakin hengellistä lisäarvoa tähän kaikkeen. Sukupuoli ei ole mikään hengellinen hyve.

Toisinaan vanhan virkakäsityksen kannattajat vetoavat myös siihen, kuinka pieni osa kristikunnasta tänäkin ymmärtää pappisviran sekä miehille että naisille kuuluvana. Toden totta valitettavasti asia on näin. Vanhat ja suuret katoliset ja ortodoksit ovat pitäytyneet miesten pappeudessa. Näillä kirkoilla on meille valtavasti annettavaa, viisautta, uskoa ja rakkautta; näin vilpittömästi ajattelen. Mutta valitettavasti näissä kirkoissa myös rakastetaan omaa traditiota niin valtavasti, että jotkut olennaiset muutokset jäävät kenties iäksi toteutumatta. Toivottavasti olen väärässä. Toivon myös, että meidän luterilainen kirkkomme pitää kiinni nykyisestä virkakäsityksestään ja vahvistaa sitä entisestään. Kuten tiedämme, vanhalle käsitykselle on maailmassa yllin kyllin tilaa; sitä ei tarvitse tehdä yhtään lisää.

27 kommenttia

  • Rauli Toivonen sanoo:

    Poimin tuolta arkistostani lehtileikkeen vuodelta 1984, jolloin pappeudesta oli Kotimaa- lehdessä kovasti keskustelua. Blogisti ei ymmärrettävistä syistä tuota keskustelua seurannut. jotkut muut ovat voineet tämänkin jutun aikanaan lukea.

    Vuonna 1984 toukokuussa Juhani Rajaniemi kirjoitti vakiopalstallaan seuraavaa mielenkiintoista pappisvirasta:

    ”Papinvirka aiotaan avata naisillekin. Ollaanko siis asiiassa tekemässä jo toista virhettä? Ensimmäinen tehtiin silloin kun se avattiin miehille.

    ———————————————————————————————————————-

    Tätä havainnollistaa hyvin esimerkiksi piispa Nikolaisen perusteellinen selvitys alkukirkon ”viroista” naispappeusseminaarissa syksyllä 1982(Ta1/1983). Sen päätarkoitus oli tukea pappisviran avaamista naisille. Minuun vaikutti kuitenkin eniten se, mikä ei ollut tarkoitus. Selvityksestä käy nimittäin kaikkein kiistattomimmin esille se, ettei Uusi Testamentti tunne ensinkään keskustelun alaista pappisvirkaa.

    Selvyyden vuoksi todettakoon, ettei Uudesta Testamentista löydy mitään muutakaan sellaista alkukirkon virkaa, jota voitaisiin pitää historiallisena pohjana nykyiselle pappisviralle. Mutta tämä ei näytä keskustelijoita juuri kiinnostavan.”

    Oliko pappismies(?) Rajaniemi ihan hukassa ajatuksissaan?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sari Roman-Lagerspetz sanoo:

    Kiitos Joonas hyvästä kirjoituksesta!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Joonas Vapaavuori
    Joonas Vapaavuori

    Olen 33-vuotias Oulussa asustava pappi. Blogissani mietiskelen lähinnä kristilliseen uskoon ja elämään liittyviä kysymyksiä. Mikä nyt milloinkin askarruttaa.