Yhteiskunnan murros ja kirkon ratkaisut

Muutos on pysyvä olotila, mutta kuluneina vuosina olemme eläneet erityisten nopeiden muutosten aikaa. Monet muutokset näyttävät jatkuvan. Tässä mielessä kirkko ei ole vain hengellinen yhteisö, vaan se elää aina tässä maailmassa ja oman toimintaympäristönsä muutokset huomioiden.

Yhtenäiskulttuurin ja arvojen muutos on tuonut kirkollemme haasteita. Isien ja äitien uskon siirtyminen uusille sukupolville ei ole itsestään selvää kuten se oli ennen. Sähköinen tiedonvälitys ja individualismin vahvistuminen ovat tuoneet tilanteen, jossa eletään ikään kuin ”avoimilla henkisillä markkinoilla”.  Moni valitsee sitä, mikä tuntuu hyvältä ja ajattelee, kuten haluaa ajatella. Kirkon kannalta on harmillista, että moni eroaa kirkosta ”kevyin perustein”, mutta asialle emme voi paljoakaan.

Meillä yhteiskunnan murros liittyy vahvasti myös rakenteiden murrokseen ja maaseudulla tapahtuvaan muutokseen. Viime mainittu tahtoo usein unohtua kirkon suuria ratkaisuja mietittäessä. Suurin osa kaunista maatamme on maaseutua, mutta suurin osa väestöstämme asuu kuitenkin kaupungeissa. Kuntien ja seurakuntien kartta ja verkosto säilyivät melko muuttumattomana 2000-luvulle saakka.

Jatkossakin Suomessa ihmisiä tulee asumaan myös maaseudulla. Sielläkin väestö keskittyy taajamiin ja niiden ympäristöihin. Kylissä väkimäärä vähenee tai säilyy ennallaan. Tässä vaiheessa on avoinna, miten kehitys jatkuu rakenteiden osalta, kun hallituksen kuntarakenne- ja sote-uudistukset ovat lähes täysin jumissa.

Kirkon uusi rakennemalli Seurakuntayhtymä 2015 pyrkii mielestäni olemaan yksi vastaus yhteiskuntamme murrokseen. Se ei ole vain kirkkososiologinen tai hallinnollinen ratkaisu vaan siinä on samalla vahvat teologiset perusteet. Kirkko on varsinkin maaseudulla ollut vahva toimija. Moni seurakunta on ollut paikkakunnan pitäjän alku. Kunta ja seurakunta ovat sitten 1800-luvun lopulta toimineet rinta rinnan yhteisön luojina ja paikallisina toimijoina.

Jatkossa kaikki entiset seurakunnat eivät voi säilyä väen vähenemisen myötä. Uusi rakennemalli kuitenkin tarjoaa mahdollisuuden siihen, että myös suurten maaseutukuntien syntyessä seurakunnat voivat jatkaa paikallisyhteisöinä uusien yhtymien osina. Tällä on erittäin suuri merkitys sekä yhteiskunnan, kirkon että ihmisten näkökulmasta. Mikäli kirkko toimisi päinvastoin eli toimisi keskittäen eikä piittaisi paikallisista yhteisöistä ja niiden säilymisestä, se toimisi tyhmästi ja jopa tuhoisasti.

Suurempien kaupunkien näkökulmasta uusi rakennemalli ei välttämättä merkitse aivan samaa kuin maaseudulla tai pienempien kaupunkien alueilla. Suurissa kaupungeissa kirkon näkökulma voisi uudessa mallissa olla jopa seurakuntien määrän lisääminen. Tiedän, että moni pitää tätä epärealistisena, mutta kirkon missionaarisuuden ja seurakunnan olemuksen näkökulmasta se voisi olla hyvinkin perusteltua. Uuden rakennemallin ideana on, että seurakunta on kuulumisyhteisö ja jumalanpalvelusyhteisö. Tällainen seurakunta ei voi olla kovin suuri. Meillä seurakunta liitetään liiankin vahvasti hallintoon ja talouteen, koska seurakunta on juridis-hallinnollinen yksikkö.

Uusi rakennemalliehdotus on saanut paljon myönteistä vastakaikua. Se on saanut myös kriittistä palautetta. Yksi kriittinen näkökulma on kysymys siitä, että kaikkien seurakuntien tulisi jatkossa kuulua yhtymiin, mikäli malli hyväksytään. Nämä kriittiset äänenpainot tulevat kaiketi eniten sieltä, missä tällä hetkellä ei ole muutosta näkyvissä kuntarakenteissa tai missä vastaava muutos on jo toteutunut. Asiaa ehkä helpottaa se, että uuteen rakennemalliin liittyvä laki tulee olemaan puitelaki, joka antaa mahdollisuuden paikallisiin ”sovellutuksiin”.

Uuden rakennemallin yksi etu on se, ettei muutostilanteissa tarvitse hukata energiaa erilaisten mallien neuvottelemiseen ja luomiseen. Rakennemalli on raami, jonka kautta seurakuntien paikalliset rakenneratkaisut voidaan luoda ja rakentaa.

Kirkkomme haasteita suurissa kaupungeissa ei pidä väheksyä. Mikäli kirkkomme pärjää hyvin koko maassa, pärjää se paremmin myös kaupungeissa ja päinvastoin. Toivon, että uudesta rakennemallista löytyisi tulevaisuuden suunta ja että sen myötä kirkkomme voisi talousvaikeuksista huolimatta panostaa seurakuntatyöhön.

Kirkon perusyksikkö on seurakunta. Kansankirkosta voimme päästä kansalaisten kirkkoon ja löytää tien kirkon saavutettujen asemien puolustamisesta niiden aktiiviseen vahvistamiseen. Osallisuus ja erilaisuuden rikkaus ovat kaikessa tässä avainsanoja.

Toivo Loikkanen

32 kommenttia

  • erkki kivisara sanoo:

    Perusteellisista syistä kirkosta eronneet “uskovaiset” eivät ainakaan suuressa määrin ole löytäneet muiden kirkkokuntien jäsenistöön….”Kodittomia” uskovaisia on tuttavapiirissäni melko runsaasti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Raimon kommenttiin liittyen totean, että kirkossamme on valitettavasti jäseniä, jotka asettavat ehtoja toisille siihen, kuka ja millainen on kristitty. Kirkon näkökulmasta riittää, että ihminen on kastettu ja turvaa Jumalaan ja Kristukseen. Miten se tapahtuu, se ei kuulu toisille, ei ainakaan määrätä tai määritellä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kari-Matti Laaksonen sanoo:

    Toivo Loikkanen kirjoittaa, että: “kirkossamme on valitettavasti jäseniä, jotka asettavat ehtoja toisille siihen, kuka ja millainen on kristitty.”

    Mistä tällaisia jäseniä löytyy?

    Sen sijaan kirkossa on pappeja, jotka löytävät sieltä omalle kristinuskon käsitykselleen vastenmielisiä jäseniä. Valitettavasti.

    Erilaisuuden rikkaus taitaa tässä “kansalaisten kirkossa” olla sittenkin kovin suhteellista:-)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Jäin ihan pohtimaan, että määrittelyongelmat tulee, jos on kirkon yhteydessä. Itse asiassa mietin, että missä ne määrittelijät ovat. Itse olen sellaisten aika paljon, jotka eivät itse itseään uskovaiseksi määrittele luterilaisten ympäröimä. Olen pitänyt osaa heistä sellaisina perusluterilaisina, jotka viimeeksi lähtevät kirkosta. Toisaalta ei minulla ole edes tietoa kenenkin kirkkoon kuulumisesta. Mielestäni näillä ihmisillä ei ongelmia ole. Eli oma uskovaisuuteni ei tuo ongelmaa enkä ole kuullut muistakaan valitettavan. Tosin itse en paljon pohdikaan muiden uskoa, koska olen huomannut sen ilmenevän usein siellä missä vähiten osaan odottaa.

    En osaisi kuvitella heitä parrikaadeilla huutamassa olevansa määriteltyjä. Muistan itsekin, että mietin kutsunko itseäni uskovaiseksi. Samanlainen suhde vaikuttaa olevan seudun muihin uskoviin herätysliikkeestä riippumatta ja niistä, jotka ovat kirkkoaktiivisia. Siksi mietinkin, että aiheuttaako ihmisten yhteentulo nämä määrittely ongelmat? Vai se että aktiivisesti yritetään muita milloin mihinkin. En nyt viitsi kirjoittaa mikä itselläni täällä aiheuttaa ahdistavana siitä millä määritellään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuire Kajasvirta sanoo:

    Keskustelu on ehtinyt jo muualle blogin rakennemallista. Haluan kuitenkin palata siihen siltä osin, että mieleeni jäi vahvasti lause:’Uuden rakennemallin ideana on, että seurakunta on kuulumisyhteisö ja jumalanpalvelusyhteisö. Tällainen seurakunta ei voi olla kovin suuri’

    Minusta tämä on hyvin tärkeä näkökulma.

    Olen jo aikaisemmin kommenteissani todennut, että mihinkään ei ole uuden jäsenen niin vaikea päästä sisään kuin seurakuntaan. Näin olen monesti muuttaneena monesti kokenut. Pieneen seurakuntaan on ehkä helpompi päästä sisälle kuin suureen seurakuntaan. Olisiko näin?

    Omalta osaltani voin todeta, että olen ‘laumaeläin’. Tunnen oloni mukavaksi ja turvalliseksi, jos tunnen kuuluvani joukkoon, seurakunnalla on ‘kasvot’, olen vastaanotettu ja hyväksytty. Pelkkä anonyyminä istuminen kirkon penkissä ei luo yhteyttä kirkkoon eikä seurakuntaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Kiitos, Tuire, että palautit keskustelun kirjoituksen pääteemaan. Joskus tuntuu hieman siltä, että väki kirkossamme ei ole valmis miettimään asioita uudelleen, vaikkapa seurakuntien määrän lisäämisen näkökulmasta.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Teemu Kakkuri sanoo:

    Vihkimisoikeus on tärkeä varmaan siitä syystä, että se on yksi säie langassa kirkon ja sen jäsenen välillä. Jos säikeitä katkeaa, katkeaa helpommin koko lankakin. Jos vihkimemn tapahtuu aina maistraatissa, aika harva pari vaivautuu enää siunausta hankkimaan. Helluntailaisilla asia on toisin, koska seurakunnan jäsenyys on toisenlaisella pohjalla.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Osmo Kauppinen sanoo:

      Teemu. Jos pari ei vaivaudu siunausta liitolleen hankkimaan, ei pari varmaan sitä kaipaakaan. Siunauskin saattaa kyllä olla hankittu vain juhlavan siunauspaikan (kirkko) takia sen enempää siunauksen siältöä miettimättä.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Olen vihkioikeudesta ja sen merkityksestä kirkolle Teemun kanssa samaa mieltä. Siviilivihkiminen ja mahdollinen avioliiton kirkollinen siunaaminen on tietyllä tavalla hyvin looginen ja perusteltu käytäntö. Asiassa voi kuitenkin käydä Teemun kirjoittamalla tavalla, jos vihkioikeus kirkolta poistuu.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eija Moilanen sanoo:

    Istun Junassa ja silmäillessä ajattelin, että voisihan välillä noille papeille antaa positiivistakin palautetta kirkon työstä tai niitä kulmia, joita mahdollisesti voivat hyödyntää.

    Ihan ensin järjestys elämän kaaressa on monin tavoin muuttunut, siinä vaiheessa kun omaa pesää rakennetaan. Useampi muuttaa ensin yhteen. Tietysti nykyisin niin kuin ennenkin lapsi saattaa yhteen ei vihkiminen. Tai järjestys voi olla myös ensin oma koti sitten lapsi ja vasta sen jälkeen ne häät johon saatetaan haluta satsata. Tarkoitan sitä, että tämä lapsi on suurempi säie kuin vihkiminen.

    Sitten tämä positiivinen asia papeille. Lapsenlapseni käy seurakunnan kerhossa ja tämä joitakin kuukausia yli kaksivuotias todella kova laulamaan. Hän käy myös usein uimahallissa ja siellä hän oli viimeksi alkanut laulamaan, että ” Jumalan kämmenellä ei pelkää lintunen, Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Kaikille tilaa riittää, kaikille paikkoja on”.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Eija Moilanen sanoo:

      Hups kävipä minulla moka. Ei meinaa pysyä ajassa mukana. Tietenkin yli kolmevuotias. Hiukan yli kaksivuotias olisi jo aikamoinen ihme virsiä laulamassa uimahallin saunassa.;)

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.