Yhteisöbuumi

Viime viikonlopun Jaetut eväät -jumalanpalvelustapahtuma Helsingissä oli valtavan upea kokonaisuus. Tapahtuman ydinviesti oli, että seurakunta (ja jumalanpalvelus) on yhteisö, jota rakennetaan yhdessä seurakuntalaisten ja työntekijöiden rintamana. Samaan suuntaan ohjaa myös juuri julkaistu vapaaehtoistyönraportti Tasavertaisina ja osallisina. Jotkut kirkon ylätasolla puhuvat jopa yhteisöbuumista. Aistin samaa. Olemme ison muutoksen kynnyksellä!

Mutta...olen kokenut tämän ennenkin. Kun aloitin vuonna 2005 nuorten aikuiten koordinaattorina Tampereen seurakunnissa, olimme kirkossa vähän vastaavan buumin kynnyksellä. Silloin nimittäin kaikki puhuivat nuorista aikuisista. Oli tapahtumia, koulutuksia ja niin sanotusti hyvä pöhinä. Kaikki olivat innostuneita nuorten aikuisten asiasta.

Nyt reilut 15 vuotta myöhemmin nuorten aikuisten asia ei ole edennyt senttiäkään. Olemme yhä pisteessä A. Miksi? Siksi, että tuolloin puhe jäi puheeksi. Seminaareja ja työryhmiä perustettiin mutta käytännön toimet jäivät vähäisiksi. Puhe ei muuttunut käytännöksi.

Mitä nyt pitäisi tehdä toisin, ettei "yhteisöbuumille" kävisi samoin?

10 kommenttia

  • Ehkä pitäisi ymmärtää, että Jeesus ei ole vaihtoehto vaan elinehto. Nämä juhlat ovat kuin Hietasen silakka Tuntemattomassa: Tällä mä pärjään pual vuatt! Olen pessimisti, joka kärsii maailmantuskaa siitä, että Jeesus on mannekiini juhlissa, joissa on paljon mmuutakin tarjolla. Veljeni, jos koet tämän liian ikäväksi, niin varmaan osaat poistaa enkä häiriinny yhtään.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Väisänen sanoo:

    Päivillä kai esitettiin vapaaehtoistoiminnan vetäjä· ja vastuukoordinaattoriksi asiaan halukasta maallikkoa tai maallikkoryhmää. Jaha, että ei pappia työstävastaavaksi.

    Miten sitten kun maallikkotoiminta vetäisi enemmän seurakuntalaisia kuin työssäolevin vastuutilaisuudet. Vaiva se olisi sekin.

    Lisäksi neuvostosta ja valtuustosta tulisi löytyä ymmärrystä näinkin mahdollisesti käyvän.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Eikö löydy ideoita? Huolestuttavaa… No, minäpä kerron 🙂

    * Ensinnäkin asiasta puhumista pitää jatkaa. Monille koko yhteisön käsite on vielä outo ja jopa pelottava. Mutta ei siinä ole mitään pelättävää; luterilaisen tunnustuksen mukaan seurakunta on “pyhien yhteisö”.

    * Toiseksi, työntekijöille pitää järjestää käytännönläheistä koulutusta / valmennusta yhteisön rakentamisesta. Se on nimittäin taito, jonka voi oppia! Hengen uudistus on tässä edelläkävijä ja ensi syskynä aloitamme kolme koulutuskokonaisuutta eri vaiheissa oleville yhteisöille.

    * Yhteisönrakentamisen pioneerit pitää päästää irti. Noin kolmasosa kirkon työntekijöistä paikallisseurakunnissa pitää valtuuttaa perustamaan erilaisia yhteisöjä ja heitä pitää tukea seurakunnan ylimmän johdon taholta. Liikkeelle voi lähteä antamalla tällainen mandaatti yhdelle innokkaalle työntekijälle ja antamalla hänelle osa-aikainen työpari. Sekä tietysti pesämunaksi riittävä rahoitus.

    * Yhteisönrakentajia pitää tuoda yhteen alueellisesti ja valtakunnallisesti, jotta he voivat oppia toisiltaan ja jotta näky pysyy kirkkaana. Yksin jäävät pioneerit uupuvat.

    * Yhteisönäyn toteutumista pitää rukoilla jatkuvasti kirkon eri tasoilla. Vain Jumala voi synnyttää elävän hengellisen yhteisön.

    Päästäiskö näillä alkuun?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Terhi Paananen sanoo:

    Havaintoni on, että muutos voi tapahtua vain jos sitä tekemässä ovat seurakuntalaiset ja työntekijät yhdessä. Kummatkaan eivät yksin pysty tekemään pysyviä muutoksia vaan tarvitaan sitä, että toimitaan yhdessä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Yhteisöbuumi on hyvä, mutta: Voi syntyä hyviä yhteisöjä, jotka ovat silloin jossakin seurakunnan tilassa kokoontuvaa porukkaa, joka kokee homman kivana. Toiminta voi koota 100-200 ihmistä. Isoon seurakuntaan voi kuulua kuitenkin 10.000-40.000 jäsentä. Miten seurakunta on heille yhteisö? Seurakuntaa tulee ajatella jäsentensä yhteisönä ja rohkaista ihmisiä elämään kristittyinä omilla paikoillaan. Siinä on todellinen ja paras seurakunta-yhteisö!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo-Matti Haapiainen sanoo:

    Kiitos tärkeistä kysymyksistä.

    Nähdäkseni osa vastauksesta on asioiden liittäminen toisiinsa. Yhteisöt, kirkon missio, palvelu, liturgia yms. – ja toki viime kädessä Jumala – liittyvät aina toisiinsa. Jos jotain lähdetään korostamaan siten, että muiden asioiden keskeisyys unohtuu, homma kyykkää nopeasti. “Yhteisöbuumin” tulee päästä koskettamaan seurakunnan koko elämää ja kaikkia toimijoita, ja se tulee nähdä mission valossa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    peukutan ilman muuta Terhiä ja Timo-Mattia. Yhteisöllisyys ja buumi hyät mutta seurakuntakokonaisuus ja sen missio parempi. Ja kyllä se on niin että vapaaehtoisyhteisöllisyys ei vahvistu muulla kuin yhdessä tekemisellä, ja sen voi aloittaa kuka tahansa ja heti. Riihimäellä minulla oli 10 vuotta sitten rohkaiseva kokemus tästä; tärkeä opetus oli se että yhdessä tekeminen vaatii kärsivällisyyttä ja herkkyyttä oikeiden ihmisten mukaan kutsumiselle. Kärsivällisyyttä puhua riittävän kauan siitä mitä seurakuntalaiset haluavat.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Hannu Paavola sanoo:

    Piti vain sanoa vielä että koulutus ja ohjaus ovat tietetenkin tärkeitä. Kirkkohallistuksen 10 vuoden takainen vapaaehtoistyön projekti oli erittäiin hyvä – en enää muista sen jousiapujadiakonin nimeä joka sitä veti ansiokkaasti:) Kun se päättyi niin pelättiin kehityksenkin pysähtyvän. Vähän näyttää niin käyneenkin. Sitä enemmän tarvitaan nyt seurakunnissa rohkeutta mennä vain eteenpäin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Pekka Pesonen sanoo:

    Ei heitetä pois Toivon näköalaa. Se hän on seurakuntapapin näköala työhönsä. Hän voi olla 10- 40. 000 seurakunnan yhteisön työntekijänä. Samaan tapaan, kuin Niinistö on Suomi nimisen yhteisön pressa. He molemmat on kaikkia varten. Se on yksi näkökulma siihen mitä yhteisö voi merkitä. Yhteisöllisyyttä en tunne kovin paljoa , vaikkapa Oululaisia kohtaan, koska minulla ei ole mitään kontaktia sinne. Siispä en koe heidän kanssaan yhteisöllisyyttä.

    Yhteisöllisyyttä voin tuntea siinä porukassa johon tunnen kuuluvani. Sillä tunnen heitä henkilökohtaisesti ja voin rakentaa yhteyttä ja pyrkiä siihen monin tavoin. Oululaisista kukaan ei ole pyrkinyt rakentamaan mitään yhteyttä minuun, joten emme koe keskenämme yhteisöllisyyttä.

    100-200 porukan yhteisö kykenee yhteisöllisyydellään vetämään seurakunnan toimintaan niitä 10- 40 000 monin verroin tehokkaammin kuin seurakunnan viranhaltiat yksin. Jollei sitä tapahdu niin, itseasiassa yhteisöllisyys on tullut pääasiaksi. Eikä seurakunnan missio silloin toteudu.

    Ilmoita asiaton kommentti