Yhteys ja vuoropuhelu

 

Viime aikojen keskustelua ja kirkkomme piirissä ja liepeillä muutenkin käytävää keskustelua seuratessa mieleen on noussut monia kysymyksiä ja ajatuksia. Yksi havainto on, että nykyisin erilaisten näkemysten esittämisen kynnys on ehkä herkempi kuin ennen ja että keskustelun avoimuus ja mahdollisuus on hyvä asia. Samalla nousee huoli entisestään voimistuvasta polarisaatiosta. Moni onkin todennut kanssani, ettemme halua kuulua kumpaankaan kahdesta jollakin tavoin vastakkaisiksi määritellyistä leireistä. 

Piispa Tapio Luoma otti kantaa keskusteluun tällä tavalla: ”Kristikunnan huomattavimpiin opettajiin lukeutuva Milanon piispa Ambrosius eli monien jännitteiden leimaamalla 300-luvulla. Hän kirjoitti teoksessaan ”Pappien viroista” : ”Eikö meidän ennen kaikkea meidän tulisi oppia olemaan hiljaa, jotta pystyisimme puhumaan?” Ambrosiuksen neuvo on noussut mieleen viime päivien kirkollista keskustelua seuratessani. Provosoitumisen kierre sulkee korvat mutta avaa suut tavalla, jossa eri mieltä olevien kuunteleminen käy kovin vaikeaksi. Tällaisen sananvaihdon suurimmat varjot löytyvät siitä, että eteemme asetetaan pääsääntöisesti kaksi toisensa poissulkevaa vaihtoehtoa, joista kehotetaan valitsemaan jompikumpi. Harva jaksaa kysyä, kuka tällaisen esityslistan on alunperin laatinut ja miksi.”

Tapio Luoma jatkoi edelleen: ”Samalla mietin, mikä merkitys yhteydellä lopulta on. Pyrimmekö eri tavoin ajattelevina kristittyinä ja kirkon jäseninä yhteyteen vai koetaanko se aikansa eläneenä ihanteena, jonka voi korvata jollakin muulla tärkeämmäksi koetulla? Minä kannatan yhteyttä, enkä ainoastaan virkani puolesta.” 

Piispa Seppo Häkkinen kirjoitti jo jokunen aika sitten puheenvuoron, jonka otsikkona taisi olla ”Yhteys erilaisuudessa”. Tuo kirjoitus taisi liittyä ekumeeniseen keskusteluun, mutta se sopisi ideaksi myös oman kirkkomme nykyiseen tilanteeseen. Tulisi miettiä, miten yhteys erilaisuudessa voisi vahvistua eikä heikentyä. Samalla meidän kaikkien tulisi opetella asioihin pureutuvaa maltillista keskustelutapaa ilman, että syntyy asetelma raamatullisista ja vähemmän raamatullisista kristityistä.

Raamattu antaa kuvan kirkosta ja seurakunnasta Kristuksen ruumiina, jossa on erilaisia jäseniä. Jokaisella jäsenelle on paikkansa ja tehtävänsä. Tämäkin kuva voisi vahvistaa sitä suuntaa, että erilaisina ihmisinä ja kristittyinä kuulumme kirkkoon ja Jumalan perheeseen. Itse olen kirjoittanut ja pohtinut kirkon jäsenen kriteereistä. Kristillisyyden merkitys tulisi voida kuvata, mutta se pitää tehdä tavalla, joka ei sulje toisistaan eri tavoin ajattelevia pois kristillisyyden piiristä. 

Omasta kirkostamme sanotaan, että ”siinä on seinät lavella ja katto korkealla”. Se liittyy jotenkin siihen, mitä ymmärrämme Jumalan armosta. Samalla tiedämme, että kirkko on myös totuusyhteisö. Uskon rajat ovat olemassa ja ne ovat uskonyhteisön piirtämät pääosin jo paljon ennen meidän aikaamme. Tämä johtaa jo esille nostettuun ajatukseen ”kolmannesta tiestä”, joksi on juuri esitetty kirkon tie.

Kristillinen kirkko ja meillä oma kirkkomme on kolmas tie kahden ääripään tai vastakkaisen leirin sijasta. Kirkko sulkee sisäänsä eri tavoin ajattelevat kristityt. Kirkko kutsuu evankeliumin osallisuuteen ja aina ehtoollispöytään asti erilaiset Jeesuksen opetuslapsiksi kastetut. Kirkon piirissä ja sisällä meidän tulee kilvoitella myös kuuntelemisessa ja vuoropuhelussa. Mielipiteiden tai näkemysten kätkeminen ei ole oikea tie, mutta niiden esittämisen tapaan voimme varmasti kiinnittää huomiota. 

Itse haluan nähdä kastetut kristittyinä ja lähestyä heitä siitä näkökulmasta. Joku toinen näkee toisin. On myös hyvä muistaa, että eri kirkoissa tai suunnissa näemme asiat eri tavoin. En koe hyväksi, jos minun näkemykseni turhennetaan toisenlaisen teologian pohjalta. Samalla toivon, etten turhenna toisen suunnan näkemystä, koska heillä on toisenlainen teologia. Kirkkomme sisällä en halua määritellä kristityn kriteereitä liian tiukasti. Joku toinen ajattelee jälleen toisin piirtäessään kuvan kristitystä tietoisesti tai tiedostamattaan. Monessa yksityiskohdassa voi olla erilaisia näkemyksiä. Raamatulla ei silti saisi ketään paukuttaa päähän. Jokaisella etsijällä pitää olla paikka uskonyhteisön sisällä.

Kahta hyvin epäyhtenäistä ja oikeasti ei niin vastakkaista ryhmää ajateltaessa toinen osapuoli voisi opetella arvostamaan jokaista, joka haluaa etsiytyä armon piiriin ja pysyä siinä. Toinen osapuoli voisi taas opetella näkemään toisessa ryhmässä halun elää vahvaa kristityn elämää. Molempien tulisi opetella kuuntelemaan toisiaan ja oppimaan toisiltaan.

Kaiken keskellä on hyvä muistaa vanha viisaus: Meillä on sittenkin enemmän yhdistävää kuin meitä erottavaa. Kristus on jakamaton. Hän kuuluu kaikille. Joka haluaa sitä jotenkin rajata tai asettaa sille ehtoja, joutuu miettimään omaa asennetaan ja toivottavasti kilvoittelemaan erityisesti tässä kohtaa. 

Toivo Loikkanen

 

 

78 kommenttia

  • Jari Raappana sanoo:

    Surullisinta on, että liian usein lammas ja paimen eivät tunne eivätkä ole koskaan tavanneet toisiaan.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Lauri Lahtinen sanoo:

    Hebr 13: 16. Mutta älkäät hyvin tekemistä ja jakamista unohtako; sillä senkaltaiset uhrit kelpaavat Jumalalle. 17. Olkaat teidän opettajillenne kuuliaiset ja seuratkaat heitä; sillä he valvovat teidän sieluanne niinkuin ne, jotka luvun niistä tekemän pitää; että he sen ilolla tekisivät ja ei huokauksella; sillä ei se ole teille hyödyllinen.

    Miksiköhän raamatussa on näitä kehotuksia?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Kirkko kutsuu evankeliumin osallisuuteen ja aina ehtoollispöytään asti erilaiset Jeesuksen opetuslapsiksi kastetut. >>>>>>

    Olenko väärässä muistellessani, että aluperin kutsuja oli eräs toinen, ja monien kutsuttujen joukosta osallistuivat ehtoolliselle vain valitut?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Jorma Ojala: Kirkko kutsuu ehtoolliselle tarkoittaa tietysti ilmaisuna sitä, että kirkon palvelijat välittävät ihmisille Jeesuksen kutsun: Tulkaa minun luokseni kaikki työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon. Jeesus asetti ehtoollisen oppilaittensa kanssa. Hän myös kertoi opetuskertomuksen suurista pidoista, jonne kutsutut (juutalaiset ja muut sen ajan “hurskaat”) eivä tulleet ja kehotti kutsumaan teiltä ja aitovieriltä kaikkia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Kyllä kutsu evankeliumin ja Jumalan rakkauden osallisuuteen kuuluu kaikille.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Olla työn ja kuormien uuvuttama, on jumalasuhteessa jo varsin lupaava tilanne ihmiselle. Miksi heitä on meidän aikanamme niin harvassa? Jos muistan oikein, ehtoollinen on tarkoitettu uskovien ateriaksi ja yhteydeksi Siitä emme kai pääse mihinkään? Siitä seuraa katekismuksen pohdinta oikeasta ja väärästä nauttimisesta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Toivo Loikkanen sanoo:

    Ehtoollinen on tosiaan kirkkomme järjestyksen mukaan tarkoitettu konfirmoiduille kirkon jäsenille. Vanhassa katekismuksessa taidettiin sanoa, että kelvollinen ehtoollisvieras on se, joka tarvitsee Kristusta ja uutta voimaa elämäänsä. Nykyinen Katekismus opastaa samassa asiassa kappaleessa 39 (Ehtoollisen merkitys).

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Muutamat taas väittävät, että ehtoollisella käyminen on vapaasti harkittavissa eikä mikään välttämättömyys. Heille riittää usko ilman sitäkin. Suurimmasta osasta tulee tällä tavoin täysin piittaamattomia, niin että he viimein halveksivat sekä ehtoollista että Jumalan sanaa.

    Näin asia on. Oikeat kristityt pitävät ehtoollista suuressa arvossa. Itse heidän on määrä itseään kannustaa ja suorastaan tunkea sitä nauttimaan. Aiomme kuitenkin puhua tästä asiasta vielä jonkin verran. Tarkoituksemme on antaa lisäkannustusta oppimattomille ja heikoille ihmisille, jotka kuitenkin mielellään haluaisivat olla kristittyjä. Heidät on saatava miettimään, mistä syystä ja minkä hädän ajamana heidän on mentävä ehtoolliselle. Kuten ei yleensäkään niin ei myöskään uskoa, rakkautta ja kärsivällisyyttä koskevissa asioissa riitä pelkkä opetus eikä tietojen jakaminen, vaan ihmisiä on sen lisäksi joka päivä kehotettava. Iso Katekismus >>>>Kristus on jakamaton. Hän kuuluu kaikille. Joka haluaa sitä jotenkin rajata tai asettaa sille ehtoja,>>> Toivo Hyvin mielenkiintoisia väitteitä, joista mielestäni voidaan sanoa juu ja ei. Johanneksen evankeliumi sanoo mielestäni toista: Ne, jotka ottivat hänet vastaan, niille hän antoi voiman…..jne. Ne, jotka eivät vaella kasteessaan, ne ovat hänet hylänneet. Niin tunnustuksemmekin raamatullisesti opettaa, valitettavasti!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.