Yhteysliike toimii

Seurakunta ja kunta ovat yhdistäneet voimansa Hailuodossa, mahdollistaakseen virtuaalikirkon lähetykset. Saaren vanhainkodin asukkaat saavat nyt osallistua kotikirkon jumalanpalveluksiin. Samoin yhteyden hedelmistä saavat tietokoneidensa äärellä nauttia eri puolilla maailmaa uudet ja vanhat Hailuodon kirkon ystävät.

 Virtuaalikirkko on kylän yhteinen juttu. Se ei ole vain seurakunnan puuhailua omassa lokerossaan vaan kuntalaisten palvelua ja kunnan imagoa kohottavaa työtä. Luovossa tämä on ymmärretty.

 Tosin, yhteistyöhön on täällä, 1000 asukkaan yhteisössä , totuttu. Se on luontevaa. Seurakunta, kunta, järjestöt ja yksityiset henkilöt yli puolue- ja uskontorajojen toimivat erilaisissa sosiaali- ja kulttuurihankkeissa yhdessä. On ymmärretty, että yhteistyö on välttämätöntä. On tajuttu, että me ihmiset olemme hyvin samanlaisia, kun alamme toimia yhdessä. Ja kun alamme toimia yhdessä, meistä tulee tietyllä tavalla perhe. Tunnemme toisemme yhä paremmin. Voimme riidellä. Mutta löydämme myös keinot sopia ja mennä taas eteenpäin.

 Nykyisin, isoissa metropoleissa, on paljon fiksuja ihmisiä, jotka tuntevat aatteelliset ja historialliset virtaukset ja jotka osaavat laittaa kaiken omiin lokeroihinsa. Mustavalkoisuus on tämän sivistyksen väri. Ennakkoluulot esimerkiksi kirkkoa kohtaan ovat vahvat. Toisaalta, kirkkokin alistuu tekemään työtä omalla erillisellä saarekkeellaan, kun pitäisi liittyä rohkeammin muuhun yhteiskuntaan. Toki on pieniä poikkeuksia, kuten kirkon työ puolustusvoimissa, työpaikka- ja turistipappien toiminta, yhteistyö joissakin sosiaalitoimeen liittyvissä hankkeissa, jne.

 Historiallisten ja aatteellisten rasitteiden ajan pitäisi olla jo ohi. Se on sivistystä ja eteenpäin menoa, että tehdään yhdessä. Tehdään sitä, mikä on kaikille tärkeää.

Luterilainen seurakunta on jo itsessään hyvin laajapohjainen yhteisö. Jotkut yhteiskunnalliset toimijat ovat fiksusti sen jo tajunneetkin, pyytäessään kirkkoa mukaan erilaisiin hankkeisiin. Kampin kappelin tapaiset hankkeet ovat oikean suuntaisia virityksiä, vaikka tuollaiset toimet kohtaavatkin Helsingin tyyppisessä metropolissa kovaa kritiikkiä. 3000 asukkaan yhteisöissä, joissa vastaan tulijat tuntevat toisensa, tilanne on jo tykkänään toinen.

 Entä ne kuuluisat resurssit, joihin aina vedotaan? Missä ihmiset päättävät toimia yhdessä, siellä resurssit ovat rajattomat.

5 kommenttia

  • Maija Mäkelä sanoo:

    Omat kokemuksemme vuosien takaa 1000++ jäsenen seurakunnasta olivat juuri samanlaiset. Monesti olen kertonut, että siirtymisessä tuosta pikkupaikasta lähes kymmenen miljoonan asukkaan megacityyn apuna olivat juuri ne sieltä saadut kokemukset siitä, että yksi ihminen voitiin kohdata kerrallaan. Eikä vihollisia ollut missään.

    Olet varmaan oikea henkilö vastaamaan ajankohtaiseen kysymykseen. Miten talkootyön ja vapaaehtoistyön mahdollisesti (vai todennäköisesti) tiukentuva verotus tulee vaikuttamaan teidän kaltaisessanne tilanteessa, jossa kaikkeen tuskin on varaa palkata työntekijöitä? (Tuon seurakuntatyön vapaaehtoistyön osuus on tärkeä myös maailman megacityjen pikkuseurakunnissa, mutta se on sitten jo vähän toinen kysymys.)

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Vesa Nuorva sanoo:

    Kansankirkon toimintamalliin kuuluu yhteistyö. Tässä toteutetaan käytännössä klassista teologista lausumaa “armo ei kumoa luontoa vaan tekee sen täydelliseksi”. “Maailma” ei ole pahan valtakunta vaan kirkon toiminta-alue. Olen katsellut kirkkoa viime vuoden tulevien kirkon työntekijöiden kouluttajan näkövinkkelistä. Teemme tietysti paljon yhteistyötä seurakuntien kanssa. Olen ollut huomaavinani, että viimeisiin vaikeisiin aikoihin seurakunnat reagoivat kääntymällä sisäänpäin. Kun joskus kerron seurakunnan työntekijälle kouluttavani kirkolle uusia työntekijöitä, kuulen kommentin, että “eihän tulevaisuudessa kirkolla voi olla enää mitään työntekijöitä kun maksavat jäsenet ja palkkarahat loppuvat.” Tällaisten tappiomielialojen kuuntelu jälkeen Hailuodon uutinen yllätti iloisesti.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Maija Mäkelä sanoo:

    Muutaman kerran uskalsimme joissain palavereissa ottaa keskustelunaiheeksi ja yhteiseksi jakamiseksi otsikon: “Missä onnistuimme?” Se näkökulma näyttää olevan meille suomalaisilla vaikea. Omakehun haisemisen kauhistuksen välttäminen on edelleen liian monessa agendassa. Jospa rohkeasti (ilman omaakehua ja/tai syytöstä ylpeilemisestä) yhä enemmän uskaltaisimme tuoda tällä tavalla jakoon sitä, mikä on tuntunut hyvältä. Se tapa ei lyttää ketään… Timo Juntusen tapa kertoa oman saarensa positiivisista kuulumisista on virkistävä poikkeus. Olen siinä samaa mieltä Vesa Nuorvan kanssa.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Juntunen sanoo:

    Kiitos kommenteista. Median kanssahan on vähän niin että positiivinen uutinen ei ole lähtökohtaisesti uutinen. Silti haluan kertoa positiivisia uutisia kun niihin on aihetta. Murjottakoon muut.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Timo Juntunen sanoo:

    Maija kysymykseesi talkoo- ja vapaaehtoistyön verotuksesta en oikeasti osaa vastata. En murehdi sitä nyt.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Timo Juntunen
    Timo Juntunen

    Saaristorovasti. Runoilija. Elämän taiteilija. Tapaamisiin pappilan sillalla!