"Ykseyden palauttaminen" 50 vuotta

Näinä päivinä juhlitaan roomalaiskatolisen kirkon ekumeenista toimintaa mullistaneen ekumeniadekreetin Unitatis Redintegratio (UR) eli suomeksi "Ykseyden palauttaminen" julkaisemista osana Vatikaanin II kirkolliskokousta. UR julkaistiin heti kohta hieman aiemmin valmistuneen kirkkokonstituution Lumen Gentium (LM) eli suomeksi "Kansojen valo" jälkeen. Kirkko-konstituutiossa oli todettu: ”Kirkko tietää, että sillä on monia siteitä niihin, jotka ovat kastettuja ja kantavat kristityn kunnianimeä,… Henki herättää kaikissa Kristuksen opetuslapsissa kaipuun ja ponnistelun, jotta kaikki yhtyisivät rauhan hengessä Kristuksen säätämällä tavalla yhdeksi laumaksi yhden ainoan Paimenen johtoon.” Tämä ei enää tarkoittanut sitä, että muiden tulisi "palata Roomaan" vaan sitä, että Kristuksen kirkon ykseys palautettaisiin. Josef Ratzinger on tiivistänyt ekumenian päämäärän tältä pohjalta: "Tulla Kirkoksi ja jäädä kirkoiksi". Tämä siis tarkoittaa, että tavoite ei ole täysi yhdenmuotoisuus, vaikka perustana onkin perustava yksimielisyys apostolisessa uskossa. Kirkkojen tosiasialliset erilaiset perinteet tulee ottaa huomioon. Tällöin keskeiseksi tulee toisen tunnistaminen ja tunnustaminen kirkoksi (recognition).

UR jatkoi LG:n ajatusten pohjalta ja totesi: ”…kaikki, jotka on vanhurskautettu uskosta kasteessa ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, ja heillä on oikeus tulla kutsutuksi kristityksi; siten katolisen kirkon lasten on oikein hyväksyä heidät veljiksi.” Paavi Johannes Paavali II vahvisti katolisen kirkon peruuttamattoman sitoutumisen ekumeniaan osana kristillistä uskoa kiertokirjeessään Ut unum sint (1995): ”Uuteen vuosituhanteen katsoessaan kirkko rukoilee Hengeltä armoa, jotta Henki vahvistaisi kirkon ykseyttä ja sallisi sen kasvaa täydeksi yhteydeksi kaikkien muidenkin kristittyjen kanssa. Miten siihen päästään? Ensinnäkin rukouksella. …Kiittämällä… Panemalla toivomme Henkeen”. Johannes Paavali II:n perintönä on vahvistunut korostus "hengellisen ekumenian" tärkeydestä sekä "ekumeenisten lahjojen vaihdosta" osana yhteyden ja ykseyden vahvistumista.

Katolisen kirkon virallinen teologinen dialogi luterilaisten kanssa käynnistyi heti kohta UR:n julkistamisen jälkeen; valmistavan raportin jälkeen päästiin viralliseen dialogiin v. 1967. Nyt on meneillään viides virallinen kierros, jonka ensimmäinen hedelmä oli vuoden 2017 ekumenista viettoa valmistava dokumentti Vastakkainasettelusta yhteyteen (From Conflict to Communion), pdf:nä luettavissa täältä: http://www.lutheranworld.org/sites/default/files/From%20Conflict%20to%20Communion%20FI.pdf Viimeaikainen dialogi on keskittynyt jäljellä olevien erojen silloittamiseksi kirkko-, virka- ja sakramentti-oppiin. Dialogin nykytilaa kuvaavat Vastakkainasettelusta yhteyteen -asikirjan lisäksi Luterilaisen maailmanliiton ja katolisen Kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston 4. dialogikierroksen raportti The Apostolicity of the Church (2006) sekä suomalais-ruotsalainen, luterilais-katolisen ekumenian merkittävimmän saavutuksen Yhteinen julistus vanhurskauttamisopista (1999) pohjalta eteenpäin jatkava Vanhurskauttaminen kirkon elämässä (2010), pdf:nä luettavissa: http://sakasti.evl.fi/julkaisut.nsf/58C20A8BFAFFB5D2C225770C0020F116/$FILE/Vanhurskauttaminen.pdf

Suomalainen Luther-tutkimus on osaltaan ollut muuttamassa katolista - sekä laajemmin ekumeenista - käsitystä Lutherista ja hänen teologiastaan osana kristillisen tradition kokonaisuutta. Huomionarvoista on, että myös jotkut katoliset tutkijat ovat pitäneet mahdollisena tulkita esimerkiksi Lutherin varsin vanhakirkollista käsitystä kirkon virasta aikansa kontekstissa mahdollisena reformikatolisena käsityksenä, joka pyrki palauttamaan 1100-luvulla tapahtunutta kehitystä vanhakirkolliseen suuntaan - varsin lähellä ortodoksisen kirkon virkakäsitystä. Jo Trenton konsiili 1500-luvulla otti epäsuorasti huomioon Lutherin ja muiden esittämää kritiikkiä ja Vatikaanin II konsiili 1960-luvulla toteutti monia Lutherinkin ajamia asioita. Yksi keskeisimmistä oli paluu kirkkoisä Ireneuksen nk. yksilähdeteoriaan, joka alleviivasi Raamatun merkitystä Jumalan sanana, tradition rakentavana mutta myös kriittisenä kärkenä.

1970-luvun alussa Lutheria saatettiinkin jopa katolisella puolella luonnehtia "kirkon yhteiseksi opettajaksi". Tätä ajatusta on viime aikoina pitänyt esillä kansainvälisen luterilais-katolisen ykseyskomission luterilainen pj., piispa emeritus Eero Huovinen. Hän ja yleensä suomalainen Luther-tutkimus sai kiitosta syyskuussa roomalaiskatolisen kirkon Erfurtin evankelisessa augustinolaisluostarissa reformaation muistovuoden 2017 kunniaksi järjestämässä Luther-symposiumissa Saksan katolisen piispainkokouksen ekumenia-komission pj:lta piispa Gerhard Feigelta: "Erityisen rikastuttavaa oli kohtaaminen kansainvälisen näkökulman kanssa, kuten suomalainen Luther-tutkimus, joka sai suurta huomiota erityisesti piispa emeritus Eero Huovisen julkisen luennon kautta... On ilahduttavaa, miten Suomessa kukoistaa Martti Lutherin persoonan tieteellinen tutkiminen. Saksalaiselle Luther-tutkimukselle toivon kansainvälisistä tiedoista ja tämän kokouksen ajatuksista uusia impulsseja. Ekumeeninen rinnakkaiselo Saksassa voi hyötyä tästä. Monet esitelmät ovat tehneet selväksi, että Martti Luther oli syvästi juurtunut aikansa hurskauteen ja mystiikkaan. Hän oli katolilainen ja reformaattori. Olemme tämän symposiumin myötä avautuneet ajattelutavoille, jotka juuri nyt reformaation muistamisen aattona voivat antaa syyn nähdä 2017 mahdollisuutena ekumenian syventämiseen Saksassa. Luther halusi kirkon sisällä reformiprosessia, jotta evankeliumin sanoma saavuttaisi jälleen kaikki ihmiset. Kun otamme tämän toiveen vakavasti, niin kaikki kristilliset kirkot voivat katsoa vuonna 2017 Jeesukseen Kristukseen ja hänen sanomaansa. Erfurtin symposium rohkaisi meitä tällaiseen katsantotapaan".

Tällaiset rohkaisevat esimerkit antavat motivaatiota ja toivoa tarttua tosissaan myös kristittyjen ykseyden edistämisen neuvoston johtajan kardinaali Kurt Kochin aloitteeseen pyrkiä - varovasti arvioiden - 30 vuoden sisällä yhteiseen julistukseen kirkosta, ehtoollisesta ja virasta. Jos siihen päästäisiin, olisi kirkkojen välinen yhteys jo varsin läheinen.

9 kommenttia

  • Matias Roto sanoo:

    Tomi

    Kiitos tästä erittäin valaisevasta tekstistä.

    Työtä on tehty todella paljon toinen toisensa ymmärtämisen hyväksi. Sitä kannattaa jatkaa niin että meidän jo kasteessa saamamme todellinen yhteytemme auttaisi meitä lähentymään myös käytännön tasolla.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • jorma ojala sanoo:

    Olisi kiva kuulla jonkun tunnustuksellisen luterilaisen mielipide asiasta –

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Jorma

    Voimmehan ottaa suoraan tunnustuksestamme ja aloittaa vaikkapa luterilaisen kirkon päätunnustuksesta ja vaikkapa sen esipuheesta missä tunnustuksen tarkoitus selitetään:

    Augsburgin tunnustus

    “Esipuhe

    Voittamaton keisari, kaikkein armollisin herra! Teidän Keisarillinen Majesteettinne —-

    Sitten on myös tarkoituksena, että molempien osapuolten mielipiteet ja näkökannat tässä uskonasiassa tulisivat kuulluiksi, ymmärretyiksi ja punnituiksi keskinäisessä rakkaudessa, lempeydessä ja ystävyydessä, jotta näissä asioissa – — saataisiin aikaan yksinkertainen ja totuudellinen ratkaisu ja kristillinen sovinto, niin että meidän keskuudessamme tulevaisuudessa yksi ja sama, aito ja tosi uskonnon muoto saisi olla käytössä ja harjoituksessa.

    Toivomme on, että niin kuin me elämme ja taistelemme yhden ainoan Kristuksen alaisina, me voisimme myös elää yhdessä ja yksimielisinä yhdessä ainoassa kristillisessä kirkossa.”

    Näin siis Augsburgin tunnustuksen esipuheessa kerrotaan mikä on luterilaisen tunnustuksen perustavoite.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Ekumenia on katolisen kirkon työkalu, jonka avulla on tarkoitus saattaa äitikirkon helmoihin eroon joutuneet veljet, kuten luterilaiset. Katolisilla on hyvä tarkoitus missiolleen, koska vain heidän kirkkonsa kautta voi pelastua.

    “Vatikaani II: Dekreetti Unitatis redintegratio ekumeniasta. 1964 9. On tärkeätä, että tunnemme erossa olevien veljien mielenlaadun. Sitä varten tarvitaan välttämättä tutkimuksia, jotka on suoritettava totuudellisesti ja hyväntahtoisessa hengessä. Pätevällä tavalla koulutettujen katolilaisten tulee hankkia paremmat tiedot veljille ominaisesta opista ja historiasta, hengellisestä elämästä ja jumalanpalveluksesta sekä uskonnollisesta psykologiasta ja kulttuurista. Sangen hyödyllisiä ovat tähän tarkoitukseen yhteiset kokoukset, joissa erityisesti teologisia kysymyksiä käsitellään tasavertaisuuden pohjalla. Osanottajien tulee olla todellisia asiantuntijoita ja toimia esimiestensä valvonnassa. Sellaisessa dialogissa ilmenee myös selvemmin, mikä on katolisen Kirkon todellinen asema ja luonne. Tällä tavoin opitaan paremmin tuntemaan erossa olevien veljien mieltä ja heille voidaan soveliaammalla tavalla selittää meidän uskoamme.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    Kristittyjen välistä yhteyttä ja ykseyden rakentamista totuudessa ja rakkaudessa tarvitsemme kyllä me kaikki – vielä enemmän pienet kirkkokunnat kuin suurin kirkkokunta. Siihen velvoittaa Jeesuksen rukous ja se kuuluu kirkon ja kristillisen uskon olemukseen ja sisältöön jo siitä syystä, että uskomme kolmiyhteiseen Jumalaan ja yhteen Kristuksen kirkkoon. Katolinen kirkko ei edusta ajatusta, jonka mukaan ainoastaan roomalaiskatolinen kirkko olisi pelastuksen instituutio. Juuri siksi UR toteaa: ”…kaikki, jotka on vanhurskautettu uskosta kasteessa ovat Kristuksen ruumiin jäseniä, ja heillä on oikeus tulla kutsutuksi kristityksi; siten katolisen kirkon lasten on oikein hyväksyä heidät veljiksi.”

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tapio Tuomaala sanoo:

    Tomi Karttunen: “.Katolinen kirkko ei edusta ajatusta, jonka mukaan ainoastaan roomalaiskatolinen kirkko olisi pelastuksen instituutio.”

    Blogisti näyttää väitteidensä perusteella olevan autuaan tietämätön siitä, “mikä on katolisen Kirkon todellinen asema ja luonne”.

    ”Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta. 846. Miten tämä kirkkoisien usein toistama tulisi lause käsittää? Myönteisesti muotoiltuna se tarkoittaa, että pelastus tulee kokonaan Kristukselta, Päältä, kirkon kautta, joka on hänen ruumiinsa. Tästä syystä eivät sellaiset ihmiset voi pelastua, jotka huolimatta siitä että tietävät Jumalan perustaneen Jeesuksen Kristuksen kautta katolisen kirkon autuuteen välttämättömäksi, eivät kuitenkaan tahdo siihen liittyä tai siinä pysyä.”

    Blogisti ei katolisen kirkon mukaan voi enää pelastua, kun tietää “katolisen kirkon autuuteen välttämättömäksi”.

    Jotta keskustelu jatkuisi, niin kysyisin, mihin perustuu oppi katolisen kirkon ainutlaatuisuudesta pelastuksen suhteen?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Matias Roto sanoo:

    Tapio

    Sama oppi että ihminen ei voi pelastua kirkon ulkopuolella perustuu siihen ettei Jeesuksen ulkopuolella ole pelatusta.

    “Kirkon ulkopuolella ei ole pelastusta” on kristikunnan yhteinen usko. Siihen tunnustautuvat myös ortodoksit, ja meidänkin kirkkomme tunnustuskirjat.

    Esim Apologiassa sanotaan:

    Aivan varmaa on, että pelastuksen lupaus koskee myös lapsia. Mutta eihän se koske niitä, jotka ovat Kristuksen kirkon ulkopuolella, missä ei ole sanaa eikä sakramentteja, koska Kristus synnyttää uudesti juuri sanalla ja sakramenteilla.”

    Isossa katekismuksessa Luther selittää että Pyhä Henki käyttää toimintansa välineenä juuri kirkkoa. Kirkkoa tarvitaan koska kirkko on Pyhän Hengen työväline.

    Samaten reformoidun kirkon perustaja Zwingli tunnusti tuon opetuksen ettei kirkon ulkopuolella ole pelastusta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tomi Karttunen sanoo:

    “Katolinen” tarkoittaa apostolisen uskon täyteyttä ja universaalisuutta. Kirkon määreenä se on peräisin Nikean-Konstantinopolin uskontunnustuksesta. Katolinen ei tässä merkityksessä samaistu siis roomalaiskatoliseen kirkkoon. Myös esimerkiksi Suomen evankelis-luterilainen kirkko katsoo olevansa katolinen tässä mielessä eli osa Kristuksen kirkkoa Sanan ja sakramenttien sekä niitä palvelevan viran eli apostolisen evankeliumin ja sen synnyttämän kristillisen uskon ja elämän tähden. Apostolisuus ilmentää pohjimmiltaan itsensä Kristuksen läsnäoloa lihaksi tulleena, ristiinnaulittuna ja ylösnousseena Sanana kirkossa eli Kristuksen ruumiissa, Jumalan kansan parissa. Hänessä ovat pelastuksen aarteet kätkettynä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Tomi Karttunen
    Tomi Karttunen

    Minut vihittiin papiksi v. 1994 ja olen toiminut pääosin seurakuntapappina mutta myös apurahatutkijana sekä vuoden systemaattisen teologian lehtorina. Väittelin v. 2004 Dietrich Bonhoefferin teologiasta. Vuoden 2008 joulukuusta olen työskennellyt teologian ja ekumenian johtavana asiantuntijana Kirkkohallituksen ulkoasiain osastossa. Olen myös systemaattisen teologian, erityisesti ekumeniikan dosentti Itä-Suomen yliopistossa.