Yksi merkittävä piispojen ”muotokuva” ja esikuva

Piispat ovat taas ajankohtainen asia maassamme ja kirkossamme. Helsinki sai juuri uuden piispan, uutta piispaa ollaan valitsemassa arkkihiippakuntaan ja Oulun piispa ilmoitti juuri jäävänsä ensi vuonna eläkkeelle.

Piispat ovat olleet minun mielikuvissani korkeita hahmoja ja hyvässä mielessä herroja. Jotenkin ajan muutoksen myötä ja oman ikääntymisen myötä piispat ovat tulleet hieman alas jalustalta, jonne olen heitä sijoittanut. Silti arvostan edelleen piispanvirkaa ja sen hoitajia.

Olen tuntenut ja tunnen monia piispojamme. Omassa hiippakunnassani palvelen jo virkaurallani kolmannen piispan kaitsennassa. Minut vihki papiksi 2.4.1986 Kalevi Toiviainen, jonka jälkeen piispana palveli Voitto Huotari ja edelleen Huotarin jälkeen Seppo Häkkinen. Lapsuudesta ja nuoruudesta muistan jopa piispa Osmo Alajan. Tunnen tietysti muidenkin hiippakuntien piispoja, joko henkilökohtaisesti tai sitten heidät tietäen.

Piispat tulevat virkaan eri taustoista ja heillä kullakin on omia henkilökohtaisia taitoja ja valmiuksia. Siten heidän laittaminen järjestykseen on vaikeaa ja ehkä turhaakin. Nykyisin lienee niin, että piispaksi voi päätyä hieman moninaisemmin taustoin kuin ennen.

Minulle piispojen joukossa piirtyy kuitenkin yksi ”muotokuva” ja esikuva. Hän on Kalevi Toiviainen, joka palveli Mikkelin hiippakunnan piispana 1978-1993 eli 15 vuoden ajan. Toiviaisen urapolku on hämmästyttävä. Hän syntyi Uukuniemellä 1929 ja tuli käsitykseni mukaan perheensä mukana evakkona sieltä. Kalevi Toiviainen ehti palvella seurakuntapappina eri viroissa, Kirkon koulutuskeskuksen johtajana, Ekumeniikan professorina ja sitten piispana.

Monilla piispoilla on vahva ja monipuolinen uratausta, mutta harvalla jos kellään on vastaavaa kuin Kalevi Toiviaisella. Toinen erityinen vahvuus Toiviaisella oli hänen teologinen osaamisensa ja tietämyksensä. Oman arvioni mukaan harva piispoistamme on ylettynyt samalle tasolle tietämyksen laajuudessa. Muutama piispa on teologisesti oppinut ja vahva jollakin alueella. Heistä mainittakoon vaikkapa Helsingin piispat Aimo T. Nikolainen (eksegetiikka) ja Eero Huovinen (dogmatiikka ja Lutherin teologia).

Kalevi Toiviainen oli piispana kirkon mies. Hän oli vaatimaton urataustaansa ja omaan teologiseen osaamisensa nähden. Seurakuntapapin taustansa vuoksi hän tunsi seurakuntatyön kysymykset ja osasi siten mm. piispantarkastuksilla puhua ja toimia siltä pohjalta.

Toiviainen oli hyvällä tavalla vanhan koulukunnan ihmisiä ja piti tärkeänä hyviä tapoja ja tiettyjä muodollisuuksia. Hän oli hieman varovainen ja pidättyväinen, mutta tutussa seurassa ja muutenkin hyvä seuramies. Hän oli teologian ohella laajasti sivistynyt ja seurasi aikaansa. Muistan nuorena pappina sydämeni sykähtäneen, kun kotkalainen Eteenpäin-lehti julkaisi jouluaattona pääkirjoituksena Toiviaisen piispan joulutervehdyksen, jossa hän kirjoitti vahvasti vankien ja vapautuvien vankien tukemisen puolesta. Toiviainen perehtyi hänen virkakaudellaan ajankohtaiseen latinalaisen Amerikan vapautuksen teologiaan ja luennoi siitä nykyajan teologian kurssilla. Ehkä inhimillistä Toiviaisessa oli myös se, että hän saattoi ärtyä ja jos joku joutui hankaliin väleihin hänen kanssaan, tilanne ei ollut välttämättä kovin mukava.

Virkakysymystä työstettäessä Kalevi Toiviainen osoitti teologista joustavuutta, kun hän muutti kantaansa myönteiselle kannalle, koska sille oli myös hänen mielestään teologiset perusteet. Toiviainen jatkoi kirjoittamista piispakautensa päätyttyä lähes kuolemaansa saakka. Hän kuoli kotonaan  kaksi vuotta sitten 7.12.2015.

Minulle opintojeni ja muutamien kurssien ohella piispa Kalevi Toiviainen on tärkein teologinen inspiraattorini. Toiviaisen rinnalla opettajamme emeritusprofessori Pentti Laasonen nosti esille tärkeitä asioita kirkon ideasta, kun Laasonen julkaisi 2011 pamflettikirjasen Yhteisellä tiellä – luterilainen kirkko jakamattoman perinteen kantajana. Toivianen oli läheisissä väleissä myös Seppo A. Teinosen kanssa viettäessään eläkevuosinaan talvia Espanjan Benalmadenassa.

Olimme piispa Toiviaisen kanssa harvakseltaan kirjeenvaihdossa. Tulkoon nyt mainittua sekin – kun ei kuulu rippisalaisuuden piiriin – että Toiviainen erikseen kirjoitti minulle Laasosen kirjasen julkaisun jälkeen ja pyysi kirjoittamaan siitä sopiville tahoille. Näin hän teki tietäen kirjoittamisharrastuksestani.

Yleensä poislähtenyttä muistetaan vuoden päästä hänen kuolemastaan. Olkoon tämä – hieman jälkijättöinen – minun kiitokseni ja muistokirjoitukseni piispastamme TT Kalevi Toiviaisesta, joka ansaitsee erityisen aseman piispojemme joukossa esikuvana. Erityinen on myös Hannu Konolan muotokuva piispa Toiviaisesta.

Requiem aeternam dona eis Domine et lux perpetua luceat eis.

Toivo Loikkanen

http://mikkelinhiippakunta.evl.fi/hiippakuntatiedot/61#08 (piispa Toiviaisen muotokuva Mikkelin hiippakunnan sivuilla, Hannu Konolan maalaus)

 

 

3 kommenttia

  • Jos yritän vielä luetella teologisia “inspiraattoreitani” kotimaasta usemman, voisin mainita ainakin nämä: Kalevi Toiviainen, Eeva Martikainen, Tuomo Mannermaa, Pentti Laasonen, Anna-Maija Raittila, Voitto Huotari, Juhani Forsberg, Jaakko Elenius, Pentti Lempiäinen, Lauri Kruus, Irja Kilpeläinen, Timo Veijola.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Nykyisistä piispoistamme Lapuan piispalla Simo Peuralla on hieman samanlainen urapolku kuin Toiviaisella. Peuran seurakuntapappiura oli kuitenkin lyhyempi ja yliopistossa hän toimi ekumeniikan assistenttina ja dosenttina, ei ehtinyt professoriksi saakka.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Toivo Loikkanen
    Toivo Loikkanen

    Olen 60-luvun alkuhetkinä syntynyt Keski-Karjalan kasvatti, nykyisin Savonlinnassa toimiva puolivallaton rovasti. Kirjoitan kirkosta, elämästä sekä uskon, toivon ja rakkauden näkymistä. Mielipuuhaani kesällä on mökkisaunassa saunominen ja talvella retkiluistelu. Matkustelen mikäli aika ja rahat riittävät siihen. Siviilissä kannan vastuuta OP-ryhmän aluepankin hallintoneuvoston puheenjohtajana.