Yksityistetään koko elämä

Perussuomalaisten kansanedustaja Vesa-Matti Saarakkala on esittänyt Nykytaiteen museo Kiasman yksityistämistä. Saarakkala on tässä nyt vain aasinsilta ja esimerkki aikamme suuresta kertomuksesta, yksityistämisestä.

Miksi jäädä joihinkin satunnaisiin milloin minkäkin ryhmän intressejä palveleviin yksityistämisiin? Yksityistetään saman tien koko elämä.

Aivan ensimmäiseksi kullekin pitäisi antaa vastuu itsensä alulle panemisesta ja synnyttämisestä. Seuraavaksi vain imettämään itseä, itseltä vaippoja vaihtamaan ja omaa koliikkia hoitamaan. Muutamassa kuukaudessa tulee jo aika ruveta keittämään omia perunoita ja varovasti maistelemaan kiinteämpää ruokaa. Itsehän sitä parhaiten tietää mikä itselle maistuu, ihan yksityisesti.

Sairauksia tietysti on elämän alusta alkaen. Ei niiden hoitoon tarvita julkista terveydenhuoltoa eikä kyllä yksityistäkään. Itse vaan omien sairauksien kimppuun. Jos ei itse tiedä, mikä keino mihinkin tautiin itsellä tepsii, niin miten sitä voisi kuka muukaan tietää.

Jossakin vaiheessa tietysti tarvitsee päivähoitoa ja sitten koulua. Itsehän sitä on itsen paras hoitaja ja opettaja. Säästyy paljon julkista rahaa eikä yksityisiä hoitajia tai opettajia tarvita.

Ammattiin kouluttautuminenkin sujuu parhaiten yksityisesti, aivan itseellisesti. Kyllä jokainen itse tietää, mitä osaa ja haluaa tehdä ja minkälaisia töitä maailmassa tarvitaan, omassa maailmassaan. Mitään yhteistä ja julkista maailmaa ei ole olemassa.

Elämänkumppanin valintaan ja jälkeläisten tekemiseen älköön kukaan millään tavalla sekaantuko. Nämä hommat kuuluvat yksityistämisen piirin jos mitkä. Itsehän sitä parhaiten tietää minkälainen kumppani osaa jollekin olla eli itselle. Yksityistetyssä elämässä yksilö lisääntyy parhaiten yksikseen.

Uskonto, politiikka ja muut ideologiat yksityistetäänköön myös. Pääsemme Jori Mäntymaan täällä tänään julkaisemaan ihannemaailmaan: ”Vapaa-ajattelijoiden tavoitteet etenevät, kunhan vain ihmiset eroavat kirkosta…” Ei siis mitään kirkkoja, ei uskonnonopetusta, ei vapaa-ajattelijoita, ei ideologioita. Jokainen yksityisesti itsekseen vaan hoitakoon omat pohdintansa.

Yksityistetyssä maailmassa kukin kulkee omia yksityisiä teitään yksityistetyillä liikennevälineillään. Kukin harrastaa yksityistettyjä golfia, shakkia, hiihtoa, seurapiirejä ja yleisötapahtumia. Yksikseen toki.

Yksityistetty eduskunta on monen poliitikon ja poliitikon alun märkä uni. Ihan yksityisten vaalien tuloksena, tottakai. Yksityistetyt päätökset eivät vaadi keskusteluja, valmisteluja, äänestyksiä. Pelkkä yksityinen toimeenpano riittää.

Jossakin vaiheessahan elämä päättyy. Yksityiseen hautausmaahan vaan. Yksityisesti yksilö itsensä hautaa tai vaikkapa polttaa. Eipähän ole vaivaksi kenellekään.

Yksityistetyssä maailmassa täydentyy huippuunsa itsenäisen, rationaalisen, vapaan ja riippumattoman yksilön idea. Sitä kohti suurten esikuviemme viitoittamalla tiellä! (Ellei hallitus kaadu sitä ennen)

  1. Etiikan kurssin siirtäminen osaksi filosofian oppimäärää on luonteva ratkaisu. Tähänastisessa tuntijaossa on uskonnon ja ET:n etiikan kurssi ollut suureksi osaksi päällekkäinen filosofian oppimäärään syventävänä kurssina kuuluvan etiikan kurssin kanssa. Semmoista avaramielisyyttä on jatkossa edellytettävä, että filosofisesta etiikasta keskusteltaessa myös uskontoperusteinen motivaatio otetaan huomioon.

Kirjoittaja