Yle levittää vihapuhetta

Verorahoilla toimiva Yle levittää törkeää vihapuhetta: "Analyysi: Paavo Väyrynen on yhä kuin kiusallinen kasvain keskustan sisällä".

Jutussa kirjoitetaan mm. "Väyrynen on keskustalle kuin kiusallinen kasvain puolueen sisuskaluissa. Puolue olisi voinut hankkiutua siitä eroon rivakalla leikkauksella, mutta tyytyi vain lievittämään taudin oireita lääkityksellä, kieltämällä Väyrysen ehdokkuuden. Tauti jäi itämään.".

Mistä lähtien ihmisen vertaaminen tautiin on ollut sopivaa journalismia? En ole Paavo Väyrysen aatteiden kannattaja, mutta ei tällaista pidä kirjoittaa. Eräissä poliittisissa suunnissa on ollut tapana verrata vastustajia loisiin, rottiin ja sairauksiin. Tätäkö linjaa Yle alkaa noudattaa?

 

https://yle.fi/uutiset/3-10066406

20 kommenttia

  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Tähän on, ikävä kyllä, helppo yhtyä!

    Väyrysen suhtautuminen on aina ollut selkeää, ymmärrettävää, niin että sen on voinnut “juostessakin lukea”. Mutta ei koskaan ala-arvoista.

    Perusteettomalla vastustuksella, johon on sisältynyt halventavia ilmaisuja hänen halustaan olla politiikassa mukana, ollaan ikäänkuin haettu koko kansan hyväksyntää, ettei hän sovellu ministeriksi, jossa tehtävässä hänellä olisi ollut enemmän kannuksia kuin kenelläkään muulla.

    Kannatan Väyrystä ja toivon hänelle terveyttä, kun hän kohtaa tulevia haasteita.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Nykyaikana on menty ojasta aallikkoon tämän vihapuhe-ilmiön kanssa. Toisaalta vihapuheeksi määritellään melkein kaikki, mikä ei sovi määrittelijän aatemaailmaan. Toisaalta vihapuhetta suoltavat myös ne tahot, jotka sitä alunperin olivat kiivaimmin vastustamassa.

    Mielestäni Paavokaa ei ole kasvain puolueen sisuskaluissa, vaikka en aina ymmärräkään hänen toimintatapojansa ja niiden logiikkaa. On parempi puhua toisen tekemisisistä kuin määritellä millainen toinen on.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Reijo Mänttäri sanoo:

    Mielestäni Väyrynen on kokemuksen, tietämyksen ja osaamisen tasolla parasta mitä on tarjolla. Ei siis ole jäännyt kuin hänen persoonansa, josta voi halveksivasti puhua. On aina tahoja ja henkilöitä jotka irvistelevät kaikkea ja kaikkia, mutta sitä he tekevät vain maineensa säilyttämisen ja lisäämisen puolesta. YLE on toinen juttu.

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Tarkoitetaanko näillä kärkevillä ilmaisuilla Paavo Väyrystä henkilönä vai Paavo Väyrystä ilmiönä. Näiden erottaminen on toki melko mahdotonta. Katson kuitenkin, että hän on nimenomaan toimintansa kautta ‘kiusallinen kasvain’ Keskustan järjestökoneistossa.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • Jari Haukka sanoo:

    Toivon, että keskustelussa keskityttäisiin enemmän median puhetapaan kuin Paavo Väyrysen henkilöön.

    Siis, voisiko olla hyviä perusteita verrata ketään ihmistä tautiin? Jo olisi, niin mitä nämä perusteet voisivat olla?

    Ilmoita asiaton kommentti
    • Markku Hirn sanoo:

      Miksi ei voisi käyttää kielikuvia . Häntä ei nyt ihan syöväksi sanottu mutta eikö hänen vaikutuksensa puolueen sisällä ole kuin syöpäkasvain joka levittäytyy elimistöön sitä heikentäen? Mitä vikaa sellaisessa kielikuvassa on?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Markku H,

      Kiitos perustellusta mielipiteestä. Suhtaudut siis hyvin suvaitsevaisesti kielenkäyttöön.

      Miten olisi “Uskonnon XXX kannattajat ovat kuin kasvain kansamme ruumiissa”. Hyväksytkö tämänkin kielikuvan?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jouni Parviainen sanoo:

      Paavalin syyttäjät maaherra Felixin edessä: “Me olemme havainneet, että tämä mies on tuhoisa kuin rutto. Hän on nasaretilaisten lahkon johtaja, ja kaikkialla, joka puolella maailmaa hän on lietsomassa levottomuutta juutalaisten keskuudessa.” (Apt. 24:5)

      Paavali Timoteukselle: “Vältä epäpyhiä ja tyhjänpäiväisiä puheita, sillä niiden puhujat menevät jumalattomuudessa yhä pitemmälle ja heidän oppinsa leviää kuin syöpä. Heitä ovat Hymenaios ja Filetos.” (2. Tim. 2:16-17)

      Kirjoittaessamme julkiseen mediaan olemme itsekin journalisteja, ainakin laajasti ymmärrettynä. Ei meidän tietenkään sovi seurata sellaista esimerkkiä, jota pidämme sopimattomana, ei suorasti eikä epäsuorasti.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Hyvä Jouni P,

      Selvästi tunnet kirjoitukset hyvin. Kannattaa lukea kuitenkin tarkkaan.

      1. sitaatti: “…mies on tuhoisa kuin rutto….” Paavalin syyttäjät olivat hänen vihollisiaan, eivät kristittyjä, vihapuhetta siis ihan odotetusti.

      2. sitaatti: “…ja heidän oppinsa leviää kuin syöpä. …” Apostoli Paavali puhuu tässä harhaopista, ei sen levittäjistä, näiden kahden välillä on syytä tehdä ero. Kyse ei siis ole ihmisiin kohdistuvasta vihapuheesta vaan kritiikistä oppia kohtaan.

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      “Paavalin syyttäjät olivat hänen vihollisiaan, eivät kristittyjä, vihapuhetta siis ihan odotetusti.” Ehkä odotetusti, mutta vastoin Herramme ohjetta: “Minä sanon teille: rakastakaa vihamiehiänne ja rukoilkaa vainoojienne puolesta, jotta olisitte taivaallisen Isänne lapsia.”

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Jari Haukka sanoo:

      Martti P,

      Luitkohan minun ja oman tekstisi ihan tarkkaan? Kommenttisi on nimittäin aika vaikea ymmärtää.

      Vihapuhujat olivat kristittyjen vainoojia, joten ei heidän puheissaan ollut mitään odottamatonta. Miksi he olisivat noudattaneet Herran ohjetta?

      Ilmoita asiaton kommentti
    • Martti Pentti sanoo:

      Luin huolimattomasti varsinkin Jouni Parviaisen kommentin. Lainasit hänen esille ottamasta Apostolien tekojen kohdasta niin lyhyesti, että en huomannut, kuka nimiitti ketäkin rutoksi. ‘Syntisiltä’ voi toki odottaa kaikenlaista. Voi heiltä odottaa asiallista kohteliaisuuttakin.

      Ilmoita asiaton kommentti
  • ismo malinen sanoo:

    Ei mitään uutta auringon alla… Surillista toimintaa YLE:ltä, ikävää että journalismi on menossa tuollaiseen suuntaan. Haukkua saa ja vihapuhetta saa kylvää, kunhan kohde on Kristillinen usko tai siitä kumpuava arvo maailma tai konservatiivinen poliittinen aate. Maailmaa jaetaan nyt kovalla kädellä ja kovilla arvoilla. Surullisinta on katsoa, kuinka nuoria aivopestään kannattamaan omia mestaajiaan.

    PS. Väyrynen on laaja-alaisen osaamisensa tasolla Suomessa poikkeuksen vahvoilla, kateelliset vain dissaavat ja pelkäävät häntä.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Markku Hirn sanoo:

    Tottakai Hyväksyn kielikuvan .Sehän perustuu jonkun näkemykseen ja kokemukseen uskonnoista. Mitä niitä kieltämään. Mielestäni se antaisi minulle oikeuden kysellä perusteita sellaiselle väittämälle . Sen lisäksi se motivoisi argumentoimaan vastaan.

    Luulen muuten että tuollainen käsitys uskonnosta ei ole kovinkaan harvinainen ja vastaavia mielipiteitä kuuluu sieltä ja täältä.

    Kesukusta ajaa suuren kansalaisryhmän etujen puolesta, Väyrynen ajaa Väyrysen etuja.

    Ilmoita asiaton kommentti