Ylistys pelastavalle lohikäärmeelle

Säveltäjä Leif Segerstam istuu flyygelin vieressä ja esittää "kantasoluesityksen" lääkäreille, sairaalahenkilökunnalle ja toimittajille. Kuopion yliopistollisen sairaalan syöpäpotilaita hoitava uusi Sädesairaala vietti maanantaina avajaisiaan. Ollaan elämän ja kuoleman äärellä.

Leif Segerstamilta löytyi syöpä vuonna 2014. Kuopiossa annetuissa hoidoissa erityistä roolia näytteli harvinainen hoitolaite, CyberKnife, jolla syöpäpesäkettä pystytään aiempaa paremmin täsmähoitamaan. Hoitojen aikana syntyi 14 sinfoniaa, mutta nyt esitelty sinfonia on erityinen.

Ylen haastattelussa hän sanoo: "Sävelsin teoksen sinä kesänä, kun minut pelastettiin kuolemalta. Sinfonia kertoo siitä, mitä ihmiselle tapahtuu, kun syöpä iskee. Ensin sitä pelästyy hirveästi ja luulee kuolevansa. Sitten kiva, lohikäärmeen näköinen laite pelastaa ja antaa lisäaikaa."

Luomisvimmaa ikuisesti pulppuava Segerstam pysäytettiin kuoleman majesteetin silmien eteen. Hän kertoo säveltäneensä, että hänestä jäisi jotain jäljelle. (Mainittakoon, että säveltämiensä sinfonioiden lukumäärä on jo lähempänä 300.) Syövän kanssa taisteleville omistetun sinfonian nimi on "Trusting cyberknifes knowing and seeing". Teoksessa on mukana on alkujärkytystä, vihaa, surumarssi.

Taiteilija käy läpi kaikki inhimilliset vaiheet shokkiuutisen vastaanotettuaan. Niin kuin kuka tahansa meistä. Hienoksi ja pysäyttäväksi tämän uutisen teki se, että Leif Segesrstam haluaa antaa takaisin: Hän kiittää avoimesti, hän kehuu ja kannustaa muita, niin potilaita kuin hoitajiakin. Hän uskoo KyberKnifelle omistetun sinfoniansa tukevan muitakin sairastuneita.

Segesrstam meni avajaisten päätteeksi vielä halaamaan ihmelaitetta. Minä halaisin kiitokseksi säveltäjää, jos voisin. Segerstamin energia ja elämänilo pulppuaa - myös meille terveille!

Hyvää mieltä, kannustusta ja tukea voit lukea alkuperäisenä täältä:

http://yle.fi/uutiset/leif_segerstam_kirjoitti_sinfonian_syopahoitolaitteelle_savelsin_kun_minut_pelastettiin_kuolemalta/8691607

Kirjoittaja

Annmari Salmela
Annmari Salmela

Avara katse, iloinen mieli, elämän seurannan avainpaikka vapaaehtoistyo.fi- sekä kotimaanapu.fi-palvelujen tuottajana Kirkkopalvelut ry:n hommissa.