Ylistysvirsi Allahille lisävihkoon!

Samuli-Koivuranta

Jaahas, taas näitä otsikoita, ties kuinka mones tälle päivälle. Ja sitten normaali rallatus ”sillistä ja kuravedestä” päälle. Eikös se niin yleensä mene? Vai ei kait ne siellä Kirkkohallituksessa nyt ihan kummallisiksi ole tulleet. Pitäisiköhän sittenkin varmuuden vuoksi lukea blogia vähän eteenpäin?

Julkaisupäivästään huolimatta blogin otsikko ei ole välttämättä aivan tuulesta temmattu. Virsikirjan lisävihkoa valmistellessa on nimittäin aivan vakavastikin pohdittu monikielisyyttä osana virsikirjan lisävihkoa. Kansainvälisten esimerkkien rohkaisemina on harkittu sitä, että lisävihko voisi sisältää eri kieliä varsinkin niistä kieliryhmistä, joiden edustajia asuu Suomessa runsaasti. Viralliset kielet ruotsi ja saame ovat tässä suhteessa tärkeitä, mutta yhtä lailla esimerkiksi englantia, viroa ja venäjää on pohdittu osana virsien kieliä.

Erityisen mielenkiintoista saattaisi olla se, jos uusista virsistä löytyisi myös arabiankielinen virsiteksti. Virressä, jossa ylistämme suomeksi Jumalaa, olisi siten täysin normaalia kääntää Jumalaa tarkoittava sana arabian kielellä ”Allahiksi”. Vastaavalla tavalla hepreankielisessä virressä samassa kohdassa puhuttaisiin kaiketi ”Elohimista”, joka tulee samasta Jumalaa tarkoittavasta sanajuuresta. Ehkä kuitenkin on tarpeen korostaa, että kristillisessä virressä puhuttaisiin myös ”Allahin Pojasta ja Pyhästä Hengestä”, mitä vaikkapa arabian kieltä puhuva muslimi ei tietystikään tekisi.

Vaikka sanojen käännökset kielestä toiseen saattavat olla sinänsä varsin yksiselitteisiä, voi kuitenkin olla, että monikielisyyden ja –kulttuurisuuden sisäistäminen on tätä paljon vaikeampaa. Viime kesänä minut yllätti Yle:n sivuilla käyty keskustelu virsikirjan lisävihkon monikulttuurisuudesta. Nimimerkki Henrikki kirjoitti tuolloin närkästyneen oloisesti: ”Jos nyt suunniteltuun lisävihkoon eli Lutherilaisen kirkon virsikirjaan, otettaisiin mahdollisesti muiden uskontojen laulujakin mukaan, olisi se kyllä kristinuskon sanoman häpäisyä ellei peräti pilkkaa!” Kirjoittaja oli ymmärtänyt virsien monikulttuurisuuden tarkoittavan samalla moniuskontoisuutta, mikä ei varmastikaan ole ollut lisävihkoa valmistelevan työryhmän ajatus. Voi siis olla, että kaikille ei olisi aivan yksinkertaista hahmottaa arabiankielistä minareettirukouskutsua muistuttavaa säveltä kristilliseksi virreksi, vaikka sanat sinänsä olisivat kuinka perusluterilaisia tahansa.

Tuntuu ylipäätään siltä, että monikulttuurisuudessa ja monikielisyydessä on vielä aika paljon oppimista. Vastikään Kirkkojen maailmanneuvosto raportoi siitä, kuinka muslimienemmistöisen Malesian kristityiltä oli valtiovallan toimesta kielletty ”Allah”-sanan käyttö. Enkä oikein tiedä, ollaanko täällä suvaitsevaisuuden mallimaa Suomessakaan paljoa pidemmällä. Hiukan on ollut epäileväinen olo käydyn Suvivirsi-keskustelun jälkeen. Kulttuurien ja kielien rajoittamisilla ja kielloilla tuskin voidaan edistää dialogia ja suvaitsevaisuutta katsomusten välillä, riippumatta siitä, mitä muotoja nämä kiellot missäkin saavat.

Jeesuksen seuraajilleen antaman lähetyskäskyn perusteella evankeliumi on tarkoitettu kaikille kielille ja kulttuureille. Monikulttuurisuuden keskellä yksi ja sama evankeliumi kuulostaa ja näyttää siksi huomattavan moninaiselta. Siinä onkin meille yhtenäiskulttuurin kasvateille melkoinen kasvamisen paikka.

Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

4 kommenttia

  • Mika Turunen sanoo:

    Kielen ja kulttuurin suhde toisiinsa voi olla niin kiinteä, että niitä on vaikea erottaa toisistaan. Ajatus heräsi, kun mietin minareetista kuultavaa sävelmää ja virsikirjaa. Olisiko se lopulta virsi vai jotakin muuta vaikka sanat olisivat täysin kristilliset? Minulle kuitenkin jäisi epäilys siitä, että kaikki ei nyt ole sitä mitä haluttaisiin sanoa. Kulttuuri jyräisi sanoman.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Suomalaisessa ympäristössä tämä kulttuurin, kielen ja uskon vuorovaikutuksesta syntyvä kysymyksenasettelu on aika uusi. Pitkään virsi on määritelty lähinnä saksalaiseksi ydinkoraaliksi tai sen kansantoisinnoiksi. Sama ajatus vietiin 1800-luvulla lähetystyöntekijöiden toimesta myös Afrikan maihin, minkä seurauksena yhä tänä päivänä “virsi” monissa näissä maissa tarkoittaa useimmiten juuri saksalaista koraalia.

    Näin ei kuitenkaan ole ollut läheskään aina. Esimerkiksi Vanhan testamentin psalmien “alkuperäisten” musiikkien on joskus arveltu olevan melodioiltaan jopa lähempänä arabialaista mikrointervallimelodiaa kuin reformaation virsikoraaleja. Tätä on päätelty muiden muassa armenialaiskristittyjen ja koptikristittyjen musiikkiperinteistä, jotka edustavat hyvinkin vanhaa kristillistä musiikkitraditiota. Tässä mielessä alle 500-vuotinen virsiperinteemme on aika nuorta kristillistä kulttuuria.

    Tärkeä kysymys nyt onkin, onko meidän lukittava kristillisyys vain yhteen kulttuuripiiriin vai voisiko perinteemme rikastua myös muista kulttuureista, joissa kristillisyys sinänsä voi olla yhtä vanhaa ellei jopa vanhempaa kuin omamme. Faktaa kuitenkin on, että näiden kulttuurien edustajia elää yhä enenevässä määrin myös Suomessa.

    Samuli Koivuranta, lisävihkosihteeri

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Turunen sanoo:

    En usko, että kukaan olisi vaatimassa virsien lukitsemista mihinkään yhteen kulttuuripiiriin. Onhan virsikirjassa nytkin paljon vaikutteita myös muualta kuin pelkästään totutuista virsikoraaleista. Olen kuulevinani mm. jenkan säveliä tai vanhoja kapakkalauluja joissakin virsissä. Silti ne ovat mitä puhuttelevimpia virsiä. Puhumattakaan uusista gospel-muusikoiden kirjoittamista virsistä.

    Ongelma ei varmaankaan ratkea sillä, että musiikilliset lainat seulottaisiin ja analysoitaisiin perin pohjin. Se kyllä selventäisi mistä mikäkin laina on peräisin mutta kadottaisiko se virren kokonaisuuden ja sanoman? Sehän kaiketi virsissä on ydinainesta tai perusta.

    Kuulin joskus Eppu Normaalin laulusta “Ryyppäämään, ryyppäämään” nuorten käyttöön sovitetun laulun. Sanat kuuluivat kerrossa: “Kirkkoon vaan, kirkkoon vaan, joka pyhä sännätään.” Olen vieläkin huvittunut siitä mitene epäpyhästä tehtiin pyhä yksinkertaisella muunnoksella. Puhumattakaan pelastusarmeijan perinteestä, jossa kapakkalauluihin ja ajan iskelmiin tehtiin uudet sanat viestin saamiseksi perille.

    Minusta näyttääkin siltä, että kulttuuri on kuin maaperän sedimentit kerroksittain päällekkäin. Ne voi nähdä ja näin erotella toisistaan mutta erottelussa menetetään maaperä. Samalla kuitenkin ongelma on moniulotteisempi. Viittaan vain ensimmäiseen puheenvuorooni.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tässä sivuammekin tärkeää kysymystä musiikin sisältölähtöisyydestä, joka oli muiden muassa taannoisen jumalanpalvelusuudistuksen tärkeitä punaisia lankoja. Sisältölähtöisen jumalanpalvelusmusiikin peruslähtökohta on siinä, että ei ole ihan se ja sama mitä musiikkia jumalanpalveluksessa käytetään, vaan sen pitää tukea jumalanpalveluksen sisältöä ja se myös omana itsenään on julistuksen tehtävässä.

    Joskus populistisesti väitetään Martti Lutherin tuoneen virsiin musiikin kapakoista. Tämä ei pidä paikkaansa. On totta, että Luther käytti ja arvosti maallista musiikkia, mutta oli samalla hyvin tarkka siitä, mikä musiikki sopi yhteen jumalanpalvelusten sisällön kanssa. Itse en esimerkiksi ole vakuuttunut, että mikä tahansa Saku Sammakko-sävel sopii ruokarukouksen taustasäveleksi, kuten monissa rippikouluissa on ollut tapana sinänsä hauskasti rukouksia “vedellä”.

    Olipa musiikki lähtöisin mistä kulttuuripiiristä tahansa sen täytyy soveltua julistuksen tehtävään. Ajattelen itse, että kyse ei ole vain ihmisen subjektiivisesta kokemuksesta tai tyylikysymyksistä, vaan ennen kaikkea siitä, että ammattitaidolla ja musiikkiperinteiden tuntemuksella osataan löytää tekstisisältöjä tukevia musiikkeja. Ja korostan, että tässä ei tarvitse rajautua vain länsimaiseen taidemusiikkiin.

    Samuli Koivuranta, lisävihkotyöryhmän sihteeri

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    Virsikirjan lisävihkotyöryhmä
    Virsikirjan lisävihkotyöryhmä

    Käytössä olevaan virsikirjaan valmistellaan parhaillaan lisävihkoa. Valmistelevan työryhmän on määrä saada työnsä päätökseen vuoden 2014 loppuun mennessä. Tämän jälkeen ehdotus menee kirkon hallintoelimien käsiteltäväksi ja päätettäväksi. Aikaisintaan lisävihko on seurakuntien käytössä vuoden 2016 loppupuolella. Tätä blogia kirjoittavat työryhmän jäsenet: kirkkoherra Jaana Marjanen (Kuopio), puheenjohtaja; MuM, kanttori Kaisa-Leena Harjunmaa-Hannikainen (Vihti); professori Kaisa Häkkinen (Turku); kirkkomusiikin opiskelija Taru Hämäläinen (Helsinki); FM, kirjailija Anna-Mari Kaskinen (Lohja); säveltäjä Olli Kortekangas (Helsinki); nuorisotyönopettaja, lehtori Pekka Kosonen (Pieksämäki); MuM, muusikko Pekka Nyman (Kirkkonummi); professori Erkki Tuppurainen (Kuopio); MuM, KM, kanttori, Jenni Urponen (Nousiainen); pastori, TM Samuli Koivuranta, sihteeri. Vanhempiin blogikirjoituksiin voi tutustua osoitteessa http://uusivirsi.wordpress.com/