Ylivieska, Bryssel ja pääsiäinen

Ylivieskan kirkonpoltolla ja Brysselin terrori-iskulla on kaksi yhteistä piirrettä. Hetkessä tuhoutuu valtavasti arvokasta; ja tällaisten tapahtumien täysi estäminen on mahdotonta.

Piinaviikolla kärsittiin tuskallisista uutisista: ensin Brysselin terrori-iskut ja sitten lankalauantaina Ylivieskan kirkon tuhopoltto. Brysselin iskut olivat vielä paljon kauheampia, sillä niissä menetettiin lukuisia ihmishenkiä ja kehoja. Mutta molemmissa tapahtumissa oli kyse hetkistä, jossa yhtäkkiä tuhotaan massiivinen määrä yhteisön hyvää.

On vaikea rakentaa mitään kestävää. Ihmisen kasvattaminen vauvasta aikuiseksi on monen ihmisen pitkän työn tulos. Sen voi päättää sekunnissa raukkamaisella räjäytyksellä. Hirsikirkon rakentaminen on kova urakka, etenkin 1700-luvun lopun tekniikalla. Se, miten rakennuksesta muodostuu vuosisatojen varrella yhteisönsä muistin keskus, on oman valtavan rakennustyönsä tulosta. Ja puukirkon voi pyyhkiä maan tasalle sekunnissa sytytetyllä polttopanoksella.

Brysselin tapahtumien jälkipyykkiä pestään jo viranomaisten syyttelyn osalta. Olisi pitänyt varautua paremmin. Kun pohditaan kansainvälisten turvatoimien kiristämistä, on hyvä muistaa, että yksilönvapauksista ja teknologian kehittymisestä seuraa väistämättä tietty riski massatuhoihin. Ongelma ei ratkea valvonnan ylenpalttisella laajentamisella. Tässä on yhtymäkohta kirkonpolttoihin. Mikään valvontajärjestelmä ei voi estää kaikkea tällaista. Häiriintyneillä yksilöillä on tilaisuutensa. Mutta yhteiskuntaa voi kehittää sellaiseen suuntaan, jossa tavoitellaan oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Mitä paremmin ihmiset voivat, sitä vähemmän on väkivaltaa.

Teologi Daniel Day Williams (1910-1973) kiteytti: "Kristillinen toivo ilmenee ja pysyy yllä siinä, että käydään loppumatonta kamppailua paremman yhteiskunnan puolesta" (vapaa käännökseni teoksesta God's Grace and Man's Hope, 1949). Ilmenee, ja pysyy yllä. Valmista ei tule, mutta väliaikaisesti voi tulla valmiimpaa, ja tämä väliaikaisuus voi parhaimmillaan kestää useamman sukupolven ajan.

Williams halusi ottaa todesta Reinhold Niebuhrin korostuksen siitä, kuinka taipuvainen ihminen on pahaan. Samalla Williams halusi antaa arvoa myös sille, että ihmisessä ja maailmassa on paljon hyvää. Niebuhrin ja Williamsin kaltaisten "realististen teologien" ajatusmaailman valossa on huolestuttavaa tarkastella Suomen nykyistä yhteiskunnallista tilannetta. Maailmassa tuotetaan tarpeeksi aineellista vaurautta: kyse on sen jakamisesta. Kansainväliset jakoperusteet ovat luisuneet kohti ihmiskunnan ikiaikaista tilannetta, jossa vahvimmat ja ovelimmat keräävät valtaa ja rahaa yhä enemmän itselleen. Nyt imperiumit ovat vain verkostomaisia ja täysin kansainvälisiä, mikä tekee tilanteen muuttumisesta tavattoman vaikeaa.

Ne, jotka ovat onnistuneet pysymään talous- ja työelämän pyörissä mukana, ovat saaneet monenlaista vaurautta. Mutta koko ajan kasvaa se joukko, joka putoaa. Sitten koittaa tilanne, jossa yhteisen edun nimissä vaaditaan leikkauksia, ja pahimmillaan vielä omaishoitajilta, vammaisilta, lapsilta ja monilta muilta hauraassa asemassa olevilta. Samaan aikaan kun tuloerot yhä kasvavat ja veroparatiisit kukoistavat. Ei ole ihme, että politiikka on kriisissä ja erilaiset protestiliikkeet keräävät ääniä. Kansa on syystäkin turhautunut nykytilanteeseen.

Brysselin terrori-iskujen ja Ylivieskan kirkonpalon jälkimainingeissa voi miettiä, mitä jatkuvat leikkaukset esimerkiksi poliisien määrärahoihin, mielenterveyshoitoon ja kasvatustyöhön tuottavat. Edes taloudellisesti tilanteessa ei ole mitään järkeä. Tämän päivän kulut pienenevät hetkeksi, mutta huomisesta eteenpäin rahaa kuluu entistä enemmän.

Mutta eipä siinä, yhtä voimaton itse olen kuin muutkin sen suhteen, miten maailmanlaajuisen katastrofitilanteen voisi kääntää toiseen suuntaan. Tuloksena on 2000-luku, joka kulkee kohti yhä suurempia vaikeuksia ja aikanansa koittavia murroksia. Yleisen masentuneisuuden ja alakuloisuuden keskellä näen ihmisten, myös itseni, etsivän lohtua arkisesta merkityksellisyydestä, pahempaa tulevaisuutta hiljaa odotellessa. Tunteiden ja pelkojen tukahdutus mitä erilaisimmin keinoin muodostuu yleiseksi tilaksi.

Pääsiäissunnuntaina loistaa aurinko, ylösnousemusiloa säteillen. Brysselin ja Ylivieskan suhteen tuottaa tiettyä lohtua vanha sanonta: omnia mutantur, nihil interit. Se, mitä on kerran ollut, ei koskaan kokonaan katoa. Vaikutukset ja muisto elävät muissa, meissä, maailmassa. Pääsiäisen sanoma tuo tähän uuden ulottuvuuden: kärsimyksen keskellä on läsnä Jeesus, joka tuntee tuskan. Ja ylösnousemuksen välähdys.

Mitä enemmän kärsimys täyttää maailmaa, sitä houkuttelevampana loistaa taivaallisesti toisen maailman, Jumalan valtakunnan kirkkaus; kuin majakka yössä tai aurinko pääsiäissunnuntaina. Ja sitä vahvempana piirtyy Williamsin kiteytys: Kristillinen toivo ilmenee ja pysyy yllä siinä, että käydään loppumatonta kamppailua paremman yhteiskunnan puolesta. Jumalan valtakunta kietoutuu siihen.

- Panu Pihkala -

P.S. Teksti on kirjoitettu juuri ennen Lahoren tuhoisaa pommi-iskua, jonka julmuus on sietämätöntä.

4 kommenttia

  • Tarja Aarnio sanoo:

    “Maailmassa tuotetaan tarpeeksi aineellista vaurautta: kyse on sen jakamisesta. Kansainväliset jakoperusteet ovat luisuneet kohti ihmiskunnan ikiaikaista tilannetta, jossa vahvimmat ja ovelimmat keräävät valtaa ja rahaa yhä enemmän itselleen.”

    ” …yhteisen edun nimissä vaaditaan leikkauksia, ja pahimmillaan vielä omaishoitajilta, vammaisilta, lapsilta ja monilta muilta hauraassa asemassa olevilta. Samaan aikaan kun tuloerot yhä kasvavat ja veroparatiisit kukoistavat. Ei ole ihme, että politiikka on kriisissä ja erilaiset protestiliikkeet keräävät ääniä. ”

    Juuri näin. Ei mitään uutta auringon alla eli ei syytä ihmetellä. Kun historiaa viitsii vähänkin lukea niin havaitsee, että näillä eväillähän se rähinä lähtee ja kasvaa pahimmassa tapauksessa todella kammottavaksi. Vaan eihän ihmiskunta mitään ole oppinut. Kai meillä täällä Euroopassa on ollut lähimenneisyydessä vain jonkinlainen lyhytaikainen suvantokausi, joka alkaa olla lopussa?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tarja Aarnio sanoo:

    Edelliseen tulisi lisätä, että ihmiskunta ei painiskele vain ikuisen pahuutensa kanssa toisiaan ja koko luomakuntaa kohtaan. Sen seurauksena lisäksi meillä on nyt edellisiin sukupolviin verrattuna todella vakava ongelma kiihtyvän ilmastonmuutoksen kanssa ynnä maapallon liikakansoitus.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Tuula Hölttä sanoo:

    “Piinaviikolla kärsittiin tuskallisista uutisista.”

    “Tuskallisista uutisista” on kyllä opittu kärsimään jo ennen piinaviikkoa. Yksi “kärsimyksistä” oli, kun Unicefin kenttätyöntekijä pakeni Afganistanin vuoristokylistä yhdessä siviilien kanssa suurvaltojen “mattopommituksia”, joiden syistä ulkomaailmasta ja suurvaltapolitiikasta tietämättömillä siviileillä ei ollut mitään tietoa. “Tuskallinen uutinen” oli myös se, kun vastustin nettipalstalla Irakin sotaa, ja sain pyyhkeitä diktatuurin tukemisesta. Tämä kaikki sen vuoksi, kun “minä ääliö” uskon, että valtioterrorismi on yhtä tuomittavaa kuin muukin terrorismi riippumatta siitä mikä valuutta kirstuun kilahtaa tai jää kilahtamatta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Naiset, myös keskenkasvuiset tytöt ovat hyvin haavoittuvassa asemassa sekasortoisessa maailmassa. He ovat kauppatavaraa ihmiskauppiaille.

    http://www.iltasanomat.fi/ulkomaat/art-2000001149344.html

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja

    eri kirjoittajia
    eri kirjoittajia

    YKSI KERRALLAAN -blogissa julkaistaan yksittäisiä tekstejä kirjoittajilta, joilla ei ole omaa blogia Kotimaa24:ssä. – Jos haluat kirjoittaa, ota yhteyttä ylläpitoon.