Zen ja mielenterveyden säilyttämisen taito – jotkut päätyvät umpikujaan pyrkiessään valaistumisen tielle

Olen ollut viime aikoina yhteyksissä Helsinki Zen Centerin entisiin ja nykyisiin jäseniin. Suomen Zen Centereiden kolme entistä johtohenkilöä on ilmaissut Uskontojen uhrien tuelle huolensa buddhalaisuuden harjoittamisen vaikutuksista mielenterveyteen ja joistakin yhteisön ongelmallisista piirteistä. Negatiivisia kokemuksia on koottu tähän blogiin.

UUT on saanut yhteydenottoja myös muihin buddhalaisiin yhteisöihin liittyen. Entisten jäsenten mukaan alla kuvatun kaltaisia ongelmia esiintyy monissa buddhalaisissa yhteisöissä Suomessa.

Buddhalaisuus, mietiskely ja sen kautta tavoiteltu mielen tyyneys houkuttelevat myös niitä, joiden mieli ei ole tyyni. Buddhalaisuudesta etsitään lääkkeitä mielenterveyden ongelmiin, aikamme hektisyyteen ja itsekeskeisyyteen. Zeniläinen mietiskely on kuitenkin vaativaa ja voi olla mielenterveydelle taakaksi eikä tueksi.

Buddhalaisuuden mukaan meditaation päämäärinä on korkeampi moraali, viisaus ja henkinen herääminen eli valaistuminen.  Harjoittaja tulee siten yhdeksi olevaisen kanssa ja oivaltaa oman todellisen luontonsa. Herääminen vaati opetusten mukaan egoharhasta luopumista. Mietiskelyn keskeisyys zenbuddhalaisuudelle tulee hyvin esille seuraavasta retriiteillä yhteen ääneen lausuttavasta Hakuin Zenjin ylistyslaulusta meditaatiolle:

 

Kärsimysten syy on egoharha.


Olemme kulkeneet pimeää polkua
 pimeydestä pimeyteen.


Kuinka voimme vapautua
syntymästä ja kuolemasta?



Portti vapauteen on zazen-samadhi (valaistuminen)


vertaansa vailla, ylittämätön,
 puhdas Mahayana.



Ohjeiden noudattaminen,
 katumus ja anteliaisuus,
 loputtomat hyvät teot
 ja oikea elämäntapa


kaikki syntyvät zazenista (meditaatiosta).
 

Mietiskelyssä istutaan pitkiä aikoja paikoillaan. Tavoitteena on antaa ajatusten tulla ja mennä kiinnittämättä niihin paljon huomiota. Retriiteillä saatetaan meditoida 10 tuntia vuorokaudessa ja lisäksi olla puhumatta jopa useita päiviä. Tämä ei välttämättä ole mielelle kovin luonnollista tai kevyttä. Sensorisen deprivaation (eli siis ärsykkeiden puutteen) tiedetään voivan johtaa psykoosiin.

Pitkät meditaatiojaksot voivat myös olla kivuliaita: paikallaan pitää istua asentoa vaihtamatta. Kivun uskotaan auttavan egon kohtaamisessa. Istuminen sopi ehkä paremmin menneeseen maailmaan kun ihmiset saivat runsaasti hyötyliikuntaa. Nykyään istuminen yleensä aiheuttaa vakavia terveysongelmia. Ehkä zeniläisten kannattaisi siirtyä kävelymietiskelyyn?

Entisten harjoittajien mukaan retriiteillä esiintyy ahdistusta, masennusta ja unihäiriöitä. Zen Centerin vetäjien kanssa käymieni keskustelujen pohjalta vaikuttaa siltä, että he tiedostavat nykyään nämä ongelmat ja pyrkivät puuttumaan niihin. Koska meditaatio on kuitenkin buddhalaisuudessa hyvin keskeistä ja sitä pidetään tienä valaistumiseen ja muutenkin psyykkisesti puhdistavana kokemuksena, buddhalaiselle opettajalle voi olla vaikeaa myöntää mietiskelyn olevan joillekin tuhoisaa.

Altruismin korostaminen buddhalaisuudessa on joiltain osin ongelmallista. Monet harjoittajat kokevat syyllisyyttä teoistaan, ajatuksistaan ja tunteistaan, jotka eivät ole riittävän epäitsekkäitä tai vaatimattomia. Ihminen voi kokea syyllisyyttä yhteisön oppien kyseenalaistamisesta vain mielessäänkin. Jotkut pelkäävät huonoa karmaa.

Eri ihmisten kokemukset samasta ryhmästä voivat olla hyvin erilaisia ja samankin ihmisen kokemukset ryhmästä voivat vaihdella eri aikoina. Rivijäsenet eivät välttämättä koe esimerkiksi Helsinki Zen Centeriä mitenkään kovin ahdistavaksi yhteisöksi, pikemminkin päinvastoin

Mutta pyramidin huippu vaatii hyvin omistautuneita henkilöitä ja tradition jatkajia. Yhteisö tarvitsee syvemmin sitoutuneita harjoittajia. Nuoria voi kiehtoa ajatus elämänsä omistamisesta toisten auttamiseen ja henkiseen kehittymiseen. Jotkut itsekkäinä pidetyt tavoitteet voivat silloin jäädä toisarvoisiksi – tavoitteet, joita myöhemmin saattaisi kuitenkin pitää mielekkäinä.

Buddhalaiseen perinteeseen kuuluu opettajien kunnioittaminen ja melko ehdoton auktoriteettiasema. Buddhan edustajina opettajia kumarretaan ja hyvällä syyllä voidaan kysyä mitä se tekee ihmiselle. Ainakin se luo yhteisön, jossa opettajan kritisoiminen on mahdotonta tai vaikeaa. Entiset jäsenet ovat kritisoineet zenbuddhalaisten autoritaarisuutta. Zen-keskuksissa maailmalla on esiintynyt lukuisia hyväksikäyttötapauksia. Zenbuddhalaisten kymmeneen elämänohjeeseen sisältyy seuraava: ”Päätän, etten puhu muiden vioista, vaan olen ymmärtävä ja myötätuntoinen.” Epäselväksi jää, onko sellaisia vikoja, joista kuitenkin tulisi puhua.

Irtautuminen yhteisöstä on vaikeinta ja suurin kriisi yhteisöön hyvin sitoutuneille. Ihmissuhteita ehkä katkeaa ja koko elämä joutuu uudelleen arvioitavaksi. Yhteisönsä menettäminen voi satuttaa syvästi. Se voi olla samankaltainen kokemus kuin perheensä menettäminen. Zenbuddhalaiset eivät mitenkään erityisesti karta entisiä jäseniään. Yhteisöstä irtautunut ei kuitenkaan enää ole osa yhteisöä.

Zeniin liitetään yleensä lähinnä positiivisia mielikuvia. Muistan nähneeni kirjakaupassa Nalle Puh ja zen -nimisen teoksen. Kukapa ei voisi olla rakastunut tähän ajattelijaan? Zeniläisyyteen yhdistetty läsnäolo (mindfulness) on suosittua nykyään ja voi olla hyvä idea. Toivon tämän tekstin tuoneen esiin joitakin ongelmia, joista on hyvä olla tietoinen kun lähtee zenin viitoittamalle tielle. Monet ahdasmielisissä kristillisissä yhteisöissä kärsineet hakevat zenbuddhalaisuudesta elämälleen uutta suuntaa, kenties yhteisöäkin. Ojasta saatetaan mennä allikkoon. Yhteisönsä menettäminen on mielenterveyttä koetteleva kokemus. Toistuva yhteisönsä menettäminen voi olla erityisen raskasta.

Tapaamanani zenbuddhalaiset ovat olleet oikein mukavia ihmisiä, hyvin koulutettuja ja ilmeisen fiksua porukkaa. He ovat osoittaneet suurta avoimuutta toimintansa suhteen. Yhteisöön kohdistunut kritiikki on ollut heille rankkaa. Heidän näkemyksensä mukaan ei ole reilua, että pieni joukko entisiä jäseniä leimaa heidät lahkoksi tai kultiksi. Heidän mielestään esimerkiksi UUT:n nettisivuilta löytyvät tuhoisan lahkon tunnusmerkit eivät sovi heidän yhteisöönsä. Näitä kriteereitä käytettäessä myös entiset jäsenet ovat arvioineet minulle, etteivät nämä piirteet esiinny ainakaan kovin voimakkaina yhteisössä. Tosin heidän mielestään hierarkian yläpäässä paine yhdenmukaisuuteen ja harjoittamisen intensiivisyyteen kasvaa.

Toivotan kaikille menestystä valitsemalleen tielle. Toivottavasti polullasi on kiviä ja mutkia sopivasti matkanteon mielenkiintoa ja kauneutta lisäämään, mutta ei liikaa jottet lopen uuvu.

6 kommenttia

  • Juha Kajander sanoo:

    Kymmenen tuntia paikallaan istuen! Tuohon verrattuna pisinkin protestanttinen sanajumalanpalvelus on kuin taivas.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Mika Turunen sanoo:

    Kritiikki on tervetullutta. Länsimaissa suhtaudutaan yleensä kaikkeen itämailta tulevaan uskonnollisuuteen hymistelevän hyväksyvästi tajuamatta niiden synnyttämiä ongelmia.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Salme Kaikusalo sanoo:

    Tekstin luettuani syntyi käsitys, että hommasta puuttuu toivon ja ilon näköala. Valaistuminen onnistuu vain ankaran suorittamisen ja elämän kielteisyyden kautta.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Seppo Heinola sanoo:

    Montako maailmansotaa itämaiset kansat ovat aloittaneet? Kaikki KOLME (30-vuotine sota oli 1.)on käyty Euroopassa ja sattumalta keskeisesti mitä kristillisimmässä Saksassa!

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Sami Paajanen sanoo:

    Kiitos kirjoituksesta. Monia kohtia joita voi jatkotyöstää. Hengellisesti ajateltuna tässä keskuskena on ihminen tai jopa pahat henget joiden parissa puuhastellaan.

    Tästä voisi jatkaa seuraavassa osioissa kristillisen meditaation pohdintaa ja sen suhdetta toisiin.

    Ilmoita asiaton kommentti
  • sinimarja salo sanoo:

    Kelan kuntoutuksien psygoloogit tuovat kuulemma kuntoutukseen mukaan ns “mindfulnessia”, ja vaikka kivenkovaan väittävät se on “vain tekniikoita”, niin kaiken takana kuitenkin jooga, buddhalaisuus ja hinduismi, (tutkin asian netistä), sillä ihan tyhjästä nuo “harjoitukset” eivät ole putkahtaneet. Aivan kuten tuo Zen, tämä maindfulneskin voi olla joillekkin mieltä sekoittavaa ja hämmentävää “terveydenedistämistä”. Ja kun yksilön vapaudesta valita mihin uskoo on kyse, kristittynä en itse kokisi lainkaan hauskana tai hyödyllisenä, jos minun pitäisi osallistua kuntoutuksen keskeytymisen uhalla, johonkin hinduismia ja joogaa ja sen New Age henkisyyttä edistävään toimintaan. Jos kieltäytyisin, minua pidettäisin psykologisesti “hankalana”taii “tyhmänä”? Asiasta kuultuani, olen nyt kahden vaihella mennäkkö tarvitsemaani kuntoutukseen vai en. Jos kristittynä olen valmis samalle kursille kenen vaan kanssa, enkö siis voi toivoa kurssia, joka olisi opetuksellisest uskonnolisesti neutraali?

    Ilmoita asiaton kommentti
  • Kirjoittaja