Kaste Jumalan lapseuteen

.

Mikkelinpäivän evankeliumi Matt. 18: 1-10 puhuu kääntymisestä ja lapsen kaltaiseksi tulemisesta.

 

Jeesus  käyttää ilmauksia, jotka viittaavat kasteeseen. Kasteessa olemme tulleet Jumalan lapseksi. Me olemme siirtyneet Jumalan valtakuntaan.

 

Rinnakkainen puhe kasteen asemasta on Joh. 3:3,5. Kasteessa meidät on otettu Jumalan valtakuntaan. Me olemme syntyneet Jumalan lapseksi.

Edellinen artikkeli
Seuraava artikkeli
  1. Myöskin kulttuurissa on erotettava kirkon sanoma ja kunkin ajan oma kulttuurinsa.

    Kun aikamme merkittävimpiin harmonikkataiteilijoista teki näytössoittonsa musiikin tohtorin tutkintoa varten Helsingin saksalaisessa kirkossa. Niin se ei suinkaan merkinnyt sitä että lavatanssit olisivat tulleet kirkkoon vaan sitä että sekä soittimen että soittajien taso oli noussut sille tasolle että valtavan upea kirkkokonsertti oli mahdollista pitää kirkossa.

    Paikalla olleet Vili (Viljo) Vesterisen (1907-1961) ihailijat puhelivat välittömästi tuon konsertin päätyttyä minulle miten harmonikkataide oli noussut aivan toiselle tasolle niistä ajoista jolloin heidän suosikkinsa oli taitonsa huipulla.

    Evankeliumi siis ei muuta sisältöään kulttuurin muuttuessa vaan ainoastaan saa uusia toteutustapoja.

    Onhan pidemmällä aikavälillä sama ilmiö jo tapahtunut urkujen kanssa. Vielä uuden ajan alussa urut olivat sirkussoitin, mutta sitten ne tulivat jumalanpalvelusmusiikin palvelukseen ja samalla alkoivat kasvaa sekä koossa että ilmaisuvoimassaan.

    Kulttuurisesti kirkko on aina pyrkinyt voittamaan kunkin kulttuurin omakseen evankeliumia palvelemaan. On siis nähtävä asioiden sisäinen johdonmukaisuus eikä puuttua ulkonaisiin ilmiöihin ikään kuin niiden mukana muka itse usko olisi muuttunut. Päin vastoin usko on voittanut uusia kulttuurialueita oman sanomansa julistamiseen.

  2. Usko on hyvinkin paljon muuttunut. Nythän kirkon palvelijat ovat kumonneet jo Jumalan luomistyön. He kannattavat saman sukupuolen avioliittoa. Olen kuullut että suurempi osa papeista kannattaa niitä ja vähempi osa ei. Näin on jo usko muuttunut valtavasti. Tiedätkö Matias en tiedä miten sen osaisi kauniisti sanoa, mutta minusta tuntuu että teologia menee sinulla historian ohi. Hankaliin kysymyksiin et enää halua vastata vaan kirjoitat harmonikasta ja sellaisesta. Aikaisemmin kerrot että helluntaitapahtumat tapahtuivat juutalaisen yhteisön sisällä. Sen sisällä kasteet olivat aina tapahtuneet upottamalla. Kuitenkaan et usko, että helluntaina tapahtui niin , se on hyvin kummallista. Vaikka kasteet eivät ehkä tapahtuneet yhtenä päivänä, eivät he varmaan vuosia odottaneet kastetta. Minulle tulee tunne, että teologia määrittelee kaikkea sinulle ja yrität pusertaa kaiken siihen sopivaksi. Ehkä ei ole hienoa kohdistaa näin henkilökohtaisesti, mutta kuitenkin kun esiinnyt tässä keskustelussa tiedon antajan roolissa, niin ehkä se on sopivaa.

    • Esimerkiksi Qumran yhteisössä kasteelle valmistelu kesti pari vuotta. Tässä on vertailukohta siihen miten toimittiin kun noiden helluntaisaarnan vaikutuksesta kääntymykseen tulevia alettiin ottamaan kirkon jäsenyyteen. Mikään ei estä sitä että olisi toimittu nopeammin, mutta tuon aikainen kulttuuritilanne näyttää kallistuvan pidempään kasteelle valmsiteluun. Poikkeustapaukset olivat eri asia, kuten Etiopian valtionvarainministerin kaste, koska seuraavan kerran tapaamiseen olisi ollut liian pitkä aika. Kaikki piti siis saada järjestymään samalla kertaa.

      Muutaman kohdan olen kirjoittanut aikaisemminkin tässä keskustelussa. Toki luetteloa voisi jatkaa, mutta mielestäni se veisi liiaksi kauas tämän tason keskusteluympäristöstä. Teksteistä tulisi liian pitkiä kun ennen näkökulman esittämistä pitäisi myös selittää se tilanne missä tuo asiaan liittyvä varsinainen asia esiintyy.

      https://www.kotimaa.fi/kaste-jumalan-lapseuteen/comment-page-5/#comment-161792

    • Nyt satuin löytämään lyhyemmin selitettävän kohdan siitä että kaste useinkin suoritettiin vihmomalla.

      Qumranin yhdyskuntasääntö sanoo III, 7-12 sanotaan seuraavaa:

      ” Pyhällä Hengellä, joka yhdyskunnalla on Hänen totuudessaan, hänet puhdistetaan kaikista synneistään. Oikeamielisyyden ja nöyryyden hengellä hänen syntinsä sovitetaan. Kun hänen sielunsa nöyrtyy Jumalan käskyihin, hänen ruumiinsa puhdistetaan. Hänet vihmotaan vihmontavedellä ja pyhitetään puhdistusvedellä. Silloin hän voi ohjata askeleensa vaeltamaan nuhteettomana Jumalan tiellä- niin kuin Hän on käskenyt määrääminään aikoina – kääntymättä oikealle tai vasemmalle ja rikkomatta yhtäkään Hänen sanoistaan. Silloin hän on hyväksyvän sovituksen kautta kelvollinen Jumalan edessä, ja tämä tuo hänelle pääsyn ikuisen yhdyskunnan liittoon..

      Tähän asti sitaattia.

      Huomattavaa

      – Pyhän Hengen työ

      – vihmonta

      – kelvollisuus Jumalan edessä

      – ikuinen liitto

      – syntien anteeksiantamus

      eli siis pitkälti samoja asioita mistä jo useaan otteeseen olen kirjoittanut kristillisen kasteen lahjoittamana siunauksena.

    • Historia ei tunne ”jossia”. Noin vain on käynyt. Minulla ei ole siitä tietoa.

      Sosiaalisesti Ambrosiuksen siirtyminen oli siirtymistä maaherran tehtävästä piispan tehtävään. Käskyvalta siis väheni mutta sosiaalinen vaikutusvalta kasvoi.

      Historian tuloskirja kädessä tiedämme, että piispana Ambrosius teki erittäin paljon eritäin ansiokkaasti tehtävänsä vaatimusgten mukaista palvelusta.

      Hänen tunnetuin oppilaansa oli kirkkoisä Augustinus, josta tuli koko läntisen kirkon ja länsimaiden merkittävin vaikuttaja jo yli tuhanneksi vuodeksi.

  3. Matias Roto, siis seuraavassa on Luherin ohjeita papeille, noudatatko sinä niitä kun opetata nuorille esim rippikoulussa?

    ”Nuorten keskuudessa pidä kuitenkin aina kiinni yhdestä ja samasta muodosta ja esitystavasta. Opeta heille ensimmäiseksi yllä mainitut kappaleet, nimittäin kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän -rukous jne., sana sanalta tekstin mukaisesti siten, että he kykenevät toista maan ne ja oppivat ne ulkoa.
    Mutta niille, jotka eivät halua oppia, on sanottava, että he kieltävät Kristuksen ja ovat kaikkea muuta kuin kristittyjä. Heitä ei myöskään saa päästää ehtoolliselle, ei todistamaan yhdenkään lapsen kastetta eikä nauttimaan vähääkään kristityn vapautta, vaan heidät on jätettävä kerta kaikkiaan paavin ja hänen virkakuntansa, vieläpä itse Perkeleen käsiin. Heidän vanhempiensa ja isäntiensä on kieltäydyttävä antamasta heille ruokaa ja juomaa sekä ilmoitettava heille, että ruhtinas haluaa ajaa tuollaiset raakalaiset maasta pois. ” (Luther, vähäkatekismus)

    • Ari

      Jatkan tunnustuksen antamista siitä että olet jatkanut tunnustuskirjojen opiskelua.

      Olosuhteet ovat muuttuneet noista ajoista. Siksi ulkonaisissa tavoissa on eroja. Esimerkiksi kurinpidossa ja opetustavoissa on suuria eroja tuon ajan tapoihin verrattuna. Näissä ulkonaisissa suhteissa kukin aika toimii oman aikansa parhaan taidon ja ymmärryksen mukaisesti.

      Sen sijaan edelleenkin kaikki nämä katekismuksen pääkohdat opetellaan rippikoulun aikana. Niiden oppimista myös kuulustellaan. Näin tehtiin myös sillä leirillä jossa vielä eläkeläisenä tilapäispappina olin toisena opettajana. Kyllä nuoret yhä oppivat hyvin sen mitä heille opetetaan.

      Menestystä sinulle Ari myös opiskelujesi jatkoon.

    • Tuon aikaisen juutalaisen kulttuurin valossa se ei suinkaan ole niin itsestään selvää.
      Viittaan edellä olevaan Qumranin käytäntöön. vihmomalla toimitetusta kasteesta:

      https://www.kotimaa.fi/kaste-jumalan-lapseuteen/comment-page-9/#comment-162049

      Sekä siihen mitä Didakhe sanoo valamalla kastamisesta

      Edelleen mitä sanoo maailman vanhin kuva kastetoimituksesta jossa toimitus tehdään valamalla.

      Jne. Jne.

      Toisaalta tiedämme myös että katolisen kirkon käytäntö upotuskasteen ensisijaisuudesta on myös hyvin vanha, joten kastetavasta suuren riidan nostaminen on täysin hyödytöntä varsinkin siksi että kristillistä kastetta ei tee kasteeksi kastatapa tai käytetty vesimäärä vaan oikea asetussanojen lausuminen. Kaste toimitetaan Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Kasteen merkityksen ja lahjan kannalta tämä on itse asiassa ainoa tärkeä kohta sen lisäksi että kasteessa tarvitaan vettä ja Jumalan sanaa niin paljon että tiedetään että kyseessä on aito kaste eikä mikään teatterin näytelmä.

    • Ari

      Kiitos tästä raamatunkohdasta, joka puhuu samasta lapsenuskosta joka tuli esille jo johdantotekstissä.

      Tulla lapsen kaltaiseksi on tulla lähtökohtaansa eli tulla kasteesta alkaneeseen uuden ihmisen elämän alkuun eli siis jokapäiväisessä parannuksessa elää kasteen armossa.

      Siunausta myös sinulle !

Kirjoittaja

Matias Roto
Matias Rotohttp://www.roto.nu
Eläkkeellä oleva rovasti. Entinen Kamerunin lähetti. Sotainvalidien veljespappi Kanta-Hämeessä. Vuoden somerolainen 2012. Kepun Varsinais-Suomen piirin kirkollisasiain toimikunnan puheenjohtaja. Puoliso prinsessa Colette on Someron seurakunnan kirkkovaltuutettu. Fb Tauno Matias Roto Puh 040 - 356 06 25