Kuka soittaa ovikelloasi?

Kansa tietää ja yleisö on oikeassa – vai oliko se sittenkin asiakas? Yhtä kaikki, mielipidepalstat ovat monen median sielu ja lämmin hengitys. Mutta voi siinä hengityksessä olla kitkerä tuoksu ja pahansuopa aromikin. Kansalaisen liipasinherkkä keskisormikin tuppaa vilahtamaan ja arkirasismin tympeä mulkaisu. Vai mitä pitäisi ajatella tämänpäiväisen (1.9.) ilmaiseksi jaeltavan Metro-lehden tekstiviestipalstan uskonnollisesta annista. Kas tähän tapaan:

”Koti, uskonto, isänmaa: Filosofioista ja uskonnoista elämä ei itse ole tähän päivään mennessä vaikuttanut kovinkaan arvokkalta” nimim. Skeptikko

”Maailman meri myllertää ja sen miljoona syntiä eskaloituu” nimim. Älä pappi puhu latteuksia ja itsestäänselvyyksiä enää!

”Muammar Gaddafi ennusti tulevaisuutta pätevästi kertomalla ettei muslimien tarvitse valloittaa Eurooppaa asein, vaan muuttamalla Eurooppaan asumaan.” nimim. Sitä saa mitä tila (Hän uhkaa myös muuttaa Australiaan, kun muslimit täyttävät Suomen)

”Miksi ei ole selaisia ovelta ovelle kiertäviä saarnaajia, jotka kertoisvat Mustanaamiosta? Sellainen kiinnostaisi paljon enemmän kuin jotkin jehovien höpinät” nimim. Eräänlainen uskova.

Näillä mennään!

nimim. Olli Seppälä

 

    • Seija,

      Lukaisin ensimmäisen linkkisi. Siitä kävi ilmi, että NYTissä kommentoidaan anonyyminä. Täällä ei.

      Tälläkin sivustolla on ollut monenlaista vaihetta, myös tuo nimettömänä kommentointi. Minun kokemukseni mukaan kommentointi siistiytyi jonkin verran jo sen jälkeen kun sitä saattoi käydä vain omalla nimellään. Vielä enemmän kommentointi on siistiytynyt kokemukseni mukaan sen jälkeen kun sivusto tuli maksulliseksi.

      Joten minun näkemykseni mukaan K24llä ei ole tarvetta lopettaa kommentoinnin mahdollisuutta samoista syistä kuin tuossa linkittämässäsi artikkelissa kerrotaan. Tämä siis noin seitsemän vuoden kokemuksen perusteella tämän päivän tilanteen valossa.

      Osaatko kertoa, miksi tuo ajatus tuli mieleesi juuri tämän artikkelin kommenttien kohdalla?

    • Oikeastaan ajatus ei tullut mieleeni juuri tämän artikkelin kohdalla, se on ollut mielessäni pidempään. Mutta nuo kaksi uutista tämän päivän mediasta saivat sen ajankohtaiseksi.

      Minäkin olen seurannut tätä palstaa ’blogimetsän’ alusta lähtien. Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että omalla nimellä kommentoiminen ja viimeksi toteutettu maksullisuus on siistinyt keskustelusta pahimpia ylilyöntejä.

      Otan esimerkin. Olet usein puolustanut esim. Päivi Räsästä ja ottanut kantaa hänen puolestaan, kun keskustelun laineet kävivät korkeina esim. TV:n ’homoillan’ jälkeen. Kunnioitan vakaumustasi ja puolueuskollisuuttasi, vaikka en sitä jaa. Ja olen samaa mieltä kanssasi myös siitä, että hänen persoonaansa kohdistuvat tölväykset olivat aivan asiattomia. Nyt, kun hän ei ole enää sisäasiainministeri eikä puoluejohtajakaan, häntä koskevat uutiset eivät tälle palstalle kovin usein ilmaannu. Sen sijaan täällä on muutama vakiokirjoittaja, jotka kaatavat täyden lastillisen – sanonko mitä – lähes joka ketjuun, jossa mainitaan joko arkkipiispa Mäkinen tai piispa Askola. Kommenteissa käydään aivan yhtä törkeästi kiinni heidän persoonaansa kuin Räsäseen. Minusta on jotenkin outoa, että kirkollinen media K24 tarjoaa alustan tämänkaltaiselle kirjoittelulle. Ei tarvitse olla samaa mieltä kaikesta yllämainittujen piispojen kanssa asioista, mutta heidän nimittelemisensä harhaoppisiksi tai hulluiksi on minusta väärin.

      Jos K24 oikeasti haluaisi olla ’asiallisen’ kirkollisen keskustelun kanava, siistittävää vielä riittäisi. Minunkin kommenttejani saisi poistaa. En kokisi sitä mitenkään sananvapautta rajoittavana. Ja olisihan pahimmille Mäkinen/Askola -vihaajille tarjolla seurakuntalainen.fi, joka näköjään on jonkinlainen ’uskovaisten’ hommaforum.

    • Kiitos Seija vastauksestasi.

      Joskus aikaisemmin kun täällä oli ne peukut, jotka osoittivat joko ylös- tai alaspäin, niin minunkin kommenttejani kyllä poistui sivulta. Käytäntö kai oli, että jos joku peukutti viisi kertaa hylkäämistä niin kommentti poistui automaattisesti. En tiedä oliko syy tuo vai joku muu. Muutaman kerran pyysin (kun kommentointiketju meni ihan överiksi siksi että osa kommenteista poistui välistä niin, ettei omissa kommenteissakaan ollut enää päätä eikä häntää) että Ylläpito poistaisi kommenttini. Voi olla, että Ylläpito on matkan varrella poistanut pyytämättäkin jotain, mutta ei se minua haittaa, tämä sivustohan ei ole minun.

      Tämä kommentointi on laji, jossa kyllä harjaantuu ajan kanssa. Koen, etten itsekään enää kirjoita yhtä kipakasti kuin ennen.

      Ps, En puolustanut Räsästä puolueuskollisuuden takia vaan ihan siksi, että monet häneen kosdistuneet syytökset eivät olleet enää tästä maailmasta.

    • Kiitos hyvästä vastauksestasi Salme. Anteeksi, jos olen tulkinnut poliittisen kantasi väärin.

      Toivottavasti me kaikki opimme puhumaan eri mieltä kanssamme olevien ihmisten kanssa asiallisesti, toistemme mielipiteitä kunnioittaen. Eikö Paavalikin antanut meille ohjeen ’toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne’? Varmasti olemme samaa mieltä siitä, ettei itsemme kanssa eri tavalla ajattelevia tule tuomita jotenkin vähempiarvoisiksi tai vähemmän ’uskoviksi’. Tässä vielä linkki toiseen keskusteluun: http://yle.fi/uutiset/mitta_tayttyi_vihapuheesta__mtv_ja_hs_rajoittavat_nettikommentointia/8271405 .

    • Seija,
      olen kanssasi samaa mieltä.
      Tuo linkittämäsi uutinen on myös hyvä. Silmäilin sitä vähän jo aiemmin illalla.

    • Mieleeni tuli, että johtuisiko ko. lehtien uutisten kommentointimahdollisuuden lopettaminen osittain pelosta, että lehdet joutuvat juridiseen vastuuseen salliessaan sivuillaan anonyymien kirjoittamia vihapuheita?

    • Ymmärtääkseni julkaisijat (julkaisualustan tarjoajat) ovat juridisesti vastuussa heidän alustallaan julkaisuista teksteistä. Mutta en ole juristi enkä tiedä varmasti.

    • En seuraa Nytin kommentteja mutta mitä tahansa siellä kirjoitetaankaan, se ei voi olla journalistisesti huonompaa kuin Nytin toimittajien kyhäelmät.

  1. Kyymys: ”Kuka soittaa ovikelloasi?”

    Vastaus: ”Se voi olla vaikka minä.” Olen nimittäin soitellut ovikelloja ja koputellut oville jo yli 30 vuotta. Maailmassa meitä koputtelijoita on yli 8 miljoonaa, Tarkoituksena on tietysti päästä sen koputtelukohteen topiselle puolelle ja saada aikaan keskustelu.

    Tuossa ploggasinkin aiheesta tarkoituksenani tarkemmin perustella sitä, miksi ihmisten luo tuppaudumme. Keskustelua on osoitteessa https://www.kotimaa.fi/jeesusko-kaannyttaja/

    Minulla on nyt esitettävänä jatkokysymys tuohon yhteen Metro-lehden kommenttiin: Ryhdytkö mieluummin keskusteluun Mustanaamiosta kertovan kolkuttelijan kanssa kuin meikäläisten?

    Osviittana ihan meille kaikille olkoon tuo Seija Rantasen hieno kommentti: ”Toivottavasti me kaikki opimme puhumaan eri mieltä kanssamme olevien ihmisten kanssa asiallisesti, toistemme mielipiteitä kunnioittaen. Eikö Paavalikin antanut meille ohjeen ‘toinen toistenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne’?”

    Itsekin yritän olla tuossa kilpailussa mukana

    • Minä olen avannut useamman kuin kerran oven Raulin mainitsemille ”koputtelijoille” (Raulin ilmaus).

      Oven avattuani olen sanonut ystävällisesti, että me tunnemme jo Jeesuksen ja hänen opetuksensa. Sen jälkeen olen vaihtanut muutaman ystävällisen puheenvuoron ja toivottanut siunausta elämään.

      Voimme avata ovemme, olla ystävällisiä, mutta pitempään keskusteluun ei ole pakkoa, jos sitä ei halua.

    • Rauli Toivonen :”Minulla on nyt esitettävänä jatkokysymys tuohon yhteen Metro-lehden kommenttiin: Ryhdytkö mieluummin keskusteluun Mustanaamiosta kertovan kolkuttelijan kanssa kuin meikäläisten?”

      Henk.koht. olen monta, monta kertaa ”ryhtynyt keskusteluun teikäläisten kanssa” ja vaikka emme ”vajavaisine tietoinemme” ole samaa mieltä kaikista asioista, keskustelut ovat olleet miellyttäviä tuokioita arkirutiinien keskellä, joten kiitos vaan ”teikäläisille”, kun olette koputelleet tämänkaltaisen pienyrittäjänkin ovelle. Mehän olemme virallisesti niitä ”villejä yrityksiä”, jotka ”emme kanna yhteiskunnallista vastuuta”.

    • Salmelle ja Tuulalle kiitos vastauksista.

      Salme totesi naulan kantaan kommentissaan ”pitempään keskusteluun ei ole pakkoa, jos sitä ei halua”.

      Se nyt vasta ikävää olisi, jos tuntisi ovelle saapuvan olevan jonkinlainen pakkokäännyttäjä. Jos sellainen tuntemus jää vierailustamme, olemme epäonnistuneet pahemman kerran.

      Joskus sitten sattuu niinkin, että vuosien keskusteluista pidättäytymisen jälkeen juttusille ruvetaan. Useimmiten se johtaa keskusteluun henkilökohtaisesti tai uutisten kannalta ajankohtaisista aiheista Raamattuun peilaten. Joskus harvoin sitten pitkällisten kesksutelujen seurauksena on se, että keskustelija itsekin lähtee omalle koputtelukerrokselleen.

  2. Raamattua opettavia kolkuttelijoita kotien ovilla ja kodeissa tarvitaan kipeästi lisää. Mustanaamiot tulevat TV:stä sisään. Mitä opetetaan Jeesuksesta, Jumalan valtakunnasta ja Pyhästä Hengestä (elävästä ja voimallisesta Jumalasta) onkin sitten toinen asia. Joskus 1970-luvulla tutkin Raamattua Jehovan todistajien kanssa yhdessä. Nytkin saatan kutsua heidät sisään, jos minulla on sopiva hetki, mutta tavoitteeni on saada heidät uskoon eli johdan keskustelua kohti uskoa Jeesukseen, Pyhää Henkeä, Hengen jakamia armolahjoja, Pyhän Hengen kastetta, ym. Kaksittain kotiin tehtävää lähetys- ja opetustyötä pidän Raamatun opetuksen ja Jeesuksen mallin ja ohjeen mukaisena. On murheellista, että muut uskovat eivät ole sitä työtä juurikaan tekemässä. Kodeissa vallitsee yleisesti aivan muu henki kuin Jumalan Sanan ohjaava vaikutus ja Hengen johdatus.

    • Huomaan Risto, että sinulla on raamatullinen asenne Raamatusta käytäviin keskusteluihin.

      Sanon tämän siitäkin huolimatta, että meillä on kyseisestä kirjasta erilainen näkemys.

    • Rauli. Rukoilen, että löytäisin mieskumppanin kotikäyntityöhön, joka on ollut vahvasti sydämelläni. Rukoilen myös oikean toimintavan löytymistä sekä toiminnan oikeaa organisointitapaa sekä taustavoimia.

    • Olet Risto pahoillasi siitä, etteivät muut kuin Jehovan todistajat ota mallia Jeesuksen saarnaamisohjeistuksesta. Mistä tämän arvelet johtuvan? Onko muilla kantaa asiaan?

      Toisaalta on joitakuita niitä, jotka yrittävät sitten tälle meidän työllemme laittaa kapuloita rattaisiin. Mikähän heitä ajaa tähän varsin voimakkaaseen vastarintaan? Tietääkö kukaan?

    • Vastarintaan kotikäyntityölle ajaa nähdäkseni Gal 5:20 eli eriseuraisuuden ja lahkohenkisyyden synnit sekä hajottaja, jota saatanaksi kutsutaan. Saatana ei halua, että kodeissa tapahtuisi pelastus, opetus ja evankeliumin julistus. Eksyttäjä vie kulttuurin ja viihteen keinoin ihmisiä kohti tuhoa. Vaihtuisipa TV Raamatun tutkiskeluun esim. pariksi vuodeksi, niin kyllä olisi herätystä Suomessa!

    • Risto Rautkoski: ”Saatana ei halua, että kodeissa tapahtuisi pelastus, opetus ja evankeliumin julistus.”

      Entä näissä perheemme kaltaisissa yhteiskunnan perusyhteisöissä, joissa ”evankelumia” pyrittiin ”julistamaan” teoin ja totuudessa, eikä vain sanoin ja puheessa silloinkin kun meidät taloudellisia asioita ymmärtävinä leimattiin liian maallisiksi ”myrkkysieniksi”, joista haluttiin päästä eroon kuten muukin yhteiskunta ”haluaa päästä eroon” puoluepoliittisesti sitoutumattomista, jotka eivät ole sitoutuneet minkäänlaiseen puoiuekuriin?

    • Tuula Hölttä

      Puoluepoliittisesti sitoutumattomuus on arvo, jota itse kannatan ja olen myös sellainen omalta osaltani virkamiehenä ja palvellut monen eri puolueen edustajia ja ministereitäkin. Koko tekstisi sanomaa en täysin pystynyt jäsentämään tarkoitusperintään, mutta leimaaminen on ikävältä tuntuvaa, jos itse toimii Herran tahtoa noudattaen. ”Liian maallinen myrkkysieni” on kovaa tekstiä ja sen lausujalla on varmaankin ollut jokin erityinen syy omasta mielestään tuohon ilmaisuun. Mitä arvioisit hänen motiivikseen?

    • Rsito Rautkoski :”Mitä arvioisit hänen motiivikseen?”

      Teimme vapaaehtoistyötä pienessä seurakunnassa, jossa 33% henkilöstöstä kertoi kärsivänsä työpaikkakiusaamisesta. Srkn henkilöstö oli valittu poliittiisen luottamushenkilöorganisaation valintojen mukaisesti ja puoluepoliittinen valtataistelu heijastui henkilöstöön aiheuttaen mm. työpaikkakiusaamista ja johti jopa työkyvyn menetyksiin. Keskenään seurakunnan vallasta kaikin keinoin taistelevat syyttivät kaikista seurakunnan ongelmista kirkkoherraa, jolla ei ollut edes päätösmahdollisuutta niissä asioissa, joista häntä syytettiin.

      Vapaaehtoisina puolisoni oli valittu srk:n tilintarkastajien johtajaksi ja henk.koht. olin mukana seitsemässä eri organisaation kehittämisryhmässä, joiden yhteinen tavoite oli seurakuntaa vuosikaudet vaivanneiden sairauspoissaoloja ja myös työkyvyn menetyksiä aiheuttaneiden ongelmien ratkaisu. Vapaaehtoistyö päättyi kunnan kustantamalla nettipalstalla tapahtuneeseen perheeni julkiseen mustamaalaukseen ja siihen, että ”puolueettomuuttamme” ei seurakunnan luottamushenkilöorganisaatiossa hyväksytty, kun puolustimme ongelmista kaikkien syyttämää kirkkoherraa.

    • Tuula.
      Oletpa kokenut murheellisia asioita. Tunnen pitkältä ajalta yhden nyt entisen kirkon työntekijän, joka on todella pahoin sairastunut kirkossa kokemansa johdosta ja jäänyt ennenaikaiselle sairaseläkkeelle.

      Murheellista kuulla kirkon sisäisistä riidoista, jotka vahingoittavat ihmisiä ja vievät mainetta ja kunniaa. Organisaation sisäisenä konsulttina toiminen on vaativaa ja valitettavasti ”konsultin” roolissa oleva haukutaan työstään ja hän voi poistua syntipukkina pois, jos on ulkopuolinen. Sisäpuolisena tilanne on toinen ja hankalampi asia. Olen toiminut sekä johtokunnan organisaatioasiantuntijana, että ulkopuolisena konsulttina vuosien ajan esittäen suuria organisaatiomuutoksia satojen haastattelujen pohjalta. Sisäinen asiantuntija on vaikeassa asemassa.

    • Rukouksen sanapari ’rohkaise ja lohduta’ kelpaa minusta ihanteeksi. Ortodoksien rukous ’puolusta, pelasta, armahda ja varjele’ nousee myös mieleeni.

    • Mikä on evankeliumi sotaa, terrorismia, maailman talouden romahtamista, ydinkatastrofia ja ilmastonmuutosta pelkäävälle ihmiselle? Kääntymisen kehotusko?

    • Asiaa ei tarvitse katsoa mustavalkoisesti. Olipa ihmisen elämän tilanne mikä tahansa, niin aina on aika kuulla evankeliumi. Ei evankeliumin sanoman esille tuomisen tarvitse olla käännyttämistä, kuten Marttikin taisi ajatella sen olevan. Evankeliumi antaa toivon näköaloja pelokkaille ihmisille.

    • Pelokkaasti maailman tilannetta seuraavalle olisi varmaan hyvä sanoma, jos hän vakuuttuisi tästä: ”Pauhatkoon meri kaikkineen, juhlikoon maa, juhlikoot sen asukkaat! Taputtakoot virrat käsiään, yhtykööt vuoret niiden iloon Herran edessä, sillä hän tulee ja tuo maailmaan oikeuden. Hän hallitsee maanpiiriä vanhurskaasti, tuomitsee kansoja oikeuden mukaan.”

  3. Kommentointimahdollisuudet on poistettu noista medioissa sen takia, että he eivät halua ns vääriä mielipiteitä. Se mahdollistaa myös asioiden kertomatta jättämisen.

    Muuten olen samaa mieltä, että tämä palsta on parantunut siitä kun se tuli maksulliseksi. Poissa on kommentoija joka joka ainoassa ketjussa alkoi puhua homoseksuaalisuudesta, olipa aihe mikä tahansa. Poissa ovat ne jotka olivat aina selittämässä, kuinka muslimien toiminnalla ei ole mitään tekemistä islamin kanssa.

Kirjoittaja

toimitus Kotimaa
toimitus Kotimaa
Blogissa katsellaan ohitsekiitävää maailmaa yksityiskohtien ja yleistyksien kautta. Erityisesti kirkon ja uskontojen asiat ovat luupin alla. Yhteiskuntaa unohtamatta.