Minkälaisia mielikuvia sana Kirkkopäivät sinussa herättää? Onko se jotain vanhaa? Jotain kirkollista? Jotain joka kestää päiviä mutta ei viikkoja?
Entä kirkkopäiväsihteeri? Harmaantunut mies, joka siteeraa Raamattua aina kun kerkiää? Vai sittenkin pieni nainen, joka juoksee keittämässä kahvia ja uskaltaa hädin tuskin avata suutaan? Ainakin kirkkopäiväsihteeri kirjaa kaiken ylös ja pitää kiinni sovituista tapaamisista, sehän on sihteeri.
Historian havinaa
Jep, voin tehdä paljastuksen. Kirkkopäivät ON vanha tapahtuma, ensimmäisiä Kirkkopäiviä vietettiin Helsingissä jo vuonna 1918, ja ties vaikka sieltä asti olisi myös titteli ”kirkkopäiväsihteeri”.
Ja kyllä, hengellistäkin menoa löytyy. Jumalanpalveluksia ja sen sellaisia. Kirkossa. Tiedäthän sen rakennuksen minne eksytään silloin tällöin elämässä, kun joku suvussa tai kaveripiirissä pääsee ripille tai menee naimisiin.
Kirkkopäiväsihteereitäkin on varmasti ollut moneen junaan, miestä ja naista. Toiset ehkä hiljaisia ja huolellisia, toisten ollessa taivaanrannan maalareita, joilla on äänekäs nauru. Sellainen tarttuva.
Tänä ja ensi vuonna kirkkopäiväsihteerin titteliä kannan minä, medianomi Lahdesta. En sentään ihan puskista tähän hommaan hypännyt, sillä työskentelin lähes pari vuotta Kouvolan seurakuntayhtymässä tiedottajana. Ei silti kannata tulla kysymään mielipidettä siitä, mikä raamatunkäännöksistä on paras, tai että mikä on elämän tarkoitus. Vastaisin todennäköisesti 42, kiitos Douglas Adamsin.
Tällä kertaa Kouvolassa kättä paiskaavatkin siis lähes satavuotinen traditio ja 27-vuotias kirkkopäiväsihteeri. Äkkiseltään ajateltuna yhdistelmä ei kuulosta toimivalta. Mutta eipä hätäillä.
Runsas kattaus uskoa ja lankeemusta
Ensimmäisillä Kirkkopäivillä käsiteltiin mm. uskonnonvapautta, kirkon ja valtion suhdetta sekä uskonnonopetusta kouluissa. Keskusteluja ja seminaareja. Tärkeitä aiheita. Joku saattaa tunnistaa nämä puheenaiheet myös nykypäivän kirkollisesta keskustelusta.
Viimeisimmillä Kirkkopäivillä Kuopiossa vuonna 2013 oli edelleen paljon keskustelutilaisuuksia, paneeleja ja seminaareja. Aiheina muun muassa lasten ja nuorten syrjäytyminen, ihmisarvoinen vanhuus sekä pohdintaa siitä, onko Jumalassa mitään järkeä. Sunnuntaiaamuna saattoi valita viidestä eri messusta. Mutta voi pojat, oli siellä muutakin.
Konsertteja, virsikaraokea, jalkapallo-ottelu, etkoja ja jatkoja. Yömyöhään kukkumista ja iltapäiväkahveja mummonmökissä. Lars von Trierin tv-sarjan pohdintaa, ja Mikael Jungner kirkon itsevaltiaana. Musiikkitaivaan tähtiä esittämässä Toivon lauluja.
Ja kaikkea tämän kaltaista, mutta ei saman toistoa, on luvassa myös Kouvolassa. Sillä Kirkkopäivät elää ja uudistuu, ja vaikka itse sanonkin, niin se on aika vetreässä kunnossa lähes satavuotiaaksi. Eiköhän me hyvin tulla juttuun.
Tässä blogissa seurataan Kouvolan Kirkkopäivien valmisteluja tulevien kuukausien aikana, joten kannattaa toistekin tulla lukemaan viimeisimmät kuulumiset. Tervetuloa mukaan matkalle kohti Kouvolan Kirkkopäiviä 2015!
Suvi Mononen, kirkkopäiväsihteeri
Blogiteksti 1.9. Tiimityössä on voimaa
Blogiteksti 15.9. Ihmeen hieno Kouvola
Blogiteksti 29.9. Auttamista Suurellä Sydämellä
Blogiteksti 13.10. Olli, Ville ja muut kaverit
Blogiteksti 27.10. Kirkkopäivät skarppaavat sosiaalisessa mediassa
Blogiteksti 10.11. Jäähyväiset Vappugospelille
Blogiteksti 24.11. Ihanan kamala runsaudenpula
Blogiteksti 8.12. Viimeiset kiusaukset
Blogiteksti 12.1. Usko, toivo ja rakastu: 10 tärppiä Kirkkopäiviltä
Blogiteksti 27.1. Häät huvipuistossa
Blogiteksti 11.2. Tärkeä talkootyö
Blogiteksti 24.2. Mökkimajoitusta
Blogiteksti 9.3. Tsiisus mitkä bileet!
Blogiteksti 23.3. Heille ei ollut tilaa majatalossa
Blogiteksti 20.4. Pappien muotinäytös
Blogiteksti 6.5. Tuhkaa ja toivoa
Blogiteksti 28.5. Kiitosten aika
Eihän tutkimukseen tietenkään kannattanut ottaa mukaan Suomen suurinta kristillistä mediaa eli alueellisesti ilmestyviä seurakuntalehtiä. Näistä esimerkiksi Helsingin, Vantaan, Espoon, Turun, Tampereen ja Oulun seurakuntalehtien levikit kattavat vain miljoona suomalaista.
Ja silloinhan tutkimus olisi voinut jopa antaa oikean kuvan siitä, mikä on Suomen tunnetuin kristillinen media! Mutta tähänhän ei ilmeisesti pyrittykään.
Sirpa Patronen (Kirkko & kaupunki-lehden toimittaja?) koki, että tutkimuksessa ei pyritty lyötämään oikeasti tunnetuinta kristillistä mediaa. Väite on ikävä. Siihen on helppo todeta ja osoittaa, ettei se pidä paikkaansa.
Paikalliset, ilmaisjakeluna jaettavat seurakuntalehdet ovat tärkeitä medioita, mutta niillä on keskenään eri sisältö ja ne ilmestyvät paikallisesti. Eri sisältöisiä paikallisia medioita ei voi laskea yhteen yhdeksi mediaksi. Tähän tutkimukseen otettiin mukaan nimenomaan yksittäiset mediat (lehdet, radio, tv, netti), joilla on itsenäinen sisältö ja joita on mahdollisuus seurata laajasti ympäri Suomea. Näin voidaan tutkia yksittäisten medioiden valtakunnallista tunnettuutta.
Kannattaa myös ottaa huomioon, että lehtien lukijamäärä ei ole sama kuin niiden levikki. Eikä levikki ole myöskään sama kuin tunnettuus. Radio Deitä voi kuunnella yli 4 miljoona suomalaista, mutta ei sitäkään voi sanoa Radio Dein kuuntelijamääräksi tai tunnettuudeksi.
Kaikilla kristillisillä medioilla on vielä paljon työtä tunnettuuden lisäämiseksi. Tunnettuuden lisäksi iso haaste on vielä saada suomalaiset kiinnostumaan kristillisistä medioista.
Radio Dei
Lauri Nurminen
TV7 -kanavaa voi myös seurata verkosta ja löydät tästä linkistä suuren video arkiston, jossa on elokuvista dokumentteihin ja teologisesta opetuksesta ihmeisiin videoita. Kannattaa tutustua!
http://www.tv7.fi/vod/
Tutkimuksellisesti ymmärrettävää on, että kysely rajattiin valtakunnallista levikkiä tavoitteleviin medioihin. Toisaalta lienee todennäköistä, että varsinkin suuremmissa kaupungeissa kirkon julkikuvaan vaikuttavat hyvin vahvasti myös seurakuntalehdet, semminkin kun niitä ehkä tulevat selanneeksi sellaisetkin, jotka eivät aktiivisesti seuraa muita kristillisiä medioita. Näiden lehtien tulisi linjaltaan olla melko yleiskirkollisia, mutta kyllä niissä saattaa näkyä myös toimituskunnan teologisia linjauksia, joskus vähän liiankin korostuneesti. Joka tapauksessa nekin vaikuttavat merkittävästi kirkon imagoon.
Suvi Mononen: ”Tänä ja ensi vuonna kirkkopäiväsihteerin titteliä kannan minä, medianomi Lahdesta. En sentään ihan puskista tähän hommaan hypännyt, sillä työskentelin lähes pari vuotta Kouvolan seurakuntayhtymässä tiedottajana. Ei silti kannata tulla kysymään mielipidettä siitä, mikä raamatunkäännöksistä on paras, tai että mikä on elämän tarkoitus. Vastaisin todennäköisesti 42, kiitos Douglas Adamsin.”
🙂 ”Lahesta” päin kommentoivana toivon menestystä Kirkkopäiville, ja varsinkin sen puoluepoliittisesti sitoutumattomalle osuudelle – jos sellainen on. Ja Douglas Adamsin mukaan ”elämän tarkoitus” saattaa todellakin olla ainakin meillä 10-järjestelmässä eläville 42, eli sumerilaisen kantaluvun 6 lukua 666 vastaava binäärinen luku 101010.
Kiitos Tuula tsemppauksesta!
Kyllä niitä joutavanpäiväisiä ”koulutuspäiviä” riittää niille työssä käyville ilman kirkkopäiviäkin.
Uskon että runsaudenpula on kyllä huomattu seurakunnissa. Toivon kuitenkin että jokainen pääsee itselleen tärkeisiin ”koulutuspäiviin” kuulemaan uusimmat uutiset, verkostoitumaan ja vaikka vähän virkistäytymäänkin. Toivottavasti myös Kouvolan Kirkkopäivät tarjoavat kaikkea tätä, ja ovat ensi vuoden kohokohta,
Kalliiksi tulee sisäpiirin keskinäisen kehumisen kerho.
Eikös vastikään kampanjoitu toisten kehumisen puolesta? Meilläkin oli oikein sellainen ilmoitustaulu kahvihuoneen seinällä, mihin sai kehua työkavereita. Kuopiossa kävijöitä oli se rapiat 30 000 ja samaan tähdätään Kouvolassakin, tervetuloa vaan kerhoon mukaan!
Ja Elias, eihän me vielä tunnetakaan, mutta toivottavasti näiden blogikirjoitusten ja kommenttikeskusteluiden myötä voidaan jonkinlainen kuva muodostaa toisistamme. Pätevyyteni arvioivat minut palkanneet ihmiset, mutta ainahan ihminen haluaa itseään kehittää. Jatka vain kommentointiasi ja kerro miten voin tehdä asiat paremmin!
Suvi, kuten tuolla seuraavan kommentin vastauksessani totesin, ei kritiikkini ollut sinua vastaan. Kitkerän katkera kommenttini syntyi monien kokemusten perusteella. Tuo on muuten mielenkiintoinen tuo ”tervetuloa vain kerhoon mukaan”- kehotus. Oliko se muutakin kuin kohtelias rutiinitoivotus? Olen nimittäin ollut seurakunnan jutuissa mukana vuodesta 1985, eli isosvuosista lähtien, joskus ihan työntekijänkin statuksella, enkä koskaan ole ollut missään tilaisuudessa, jossa olisi voinut ilmoittautua osallistujaksi kirkkopäiville. Ehkä siinä on yksi kitkeryyteni syy.
Seurakunnan jutut eivät tietenkään saisi olla vain mikään ”kerholaisten” oma juttu, johon päästäkseen pitää tietää oikeat ihmiset, pahoittelut harhaanjohtavasta sanailustani! Koko kansan juhlaksi itseään tituuleerava Kirkkopäivät on tosiaan siinä mielessä kaikille avoin, että lippuja saa syyskuusta lähtien Matka-Vekan sivuilta ja päivien aikanakin info-pisteestä. Päivien aikana järjestetään myös ilmaista ohjelmaa, joten ainoat kustannukset syntyvät matkakuluista, jos Kouvola on kovin kaukana kotikonnuista. Tervetuloa vain mukaan!
Osallistuin Kuopion kirkkopäiville pitkän kirkon työurani aikana ensimmäisen kerran. Kauemmas ei ole tullut lähdettyä ja aina on tuntunut olevan jotakin muuta tärkeämpää. Mutta Kuopioon ennätimme – ja ohjelma olikin hyvä ja laadukas. Sain omaan työhöni 2 erilaista ja erittäin mielenkiintoista toimintamallikokemusta, joita olen jo käyttänyt. Bussilastillinen vapaaehtoisia ja luottamushenkilöitä oli mukana ja heidän kokemuksensa ohjelman annista olivat positiivisia. Monentasoista latausta sieltä oli mukaan saatu. Missasin varmaan ne keskinäisen kehumisen – kerho-osuudet ja myös ”joutavanpäiväiset koulutusosiot”, ja niin meidän ryhmästämme taisivat missata muutkin myönteisestä hyrinästä päätellen. Ja osallistujiemme jakaantuminen eri työpajoihin/tapahtumiin oli sentään aika kattava. Jos uuden kirkkopäiväsihteerin esittely ei jotakuta miellyttänytkään, niin ei nyt kuitenkaan suoraan mollata sen perusteella Kirkkopäiviä.
Selvyyden vuoksi sanottakoon, että kommenttini ei ollut mitenkään uuden kirkkopäiväsihteerin työhön tai persoonaan sidottu. En tunne häntä enkä siis tiedä hänen pätevyyttään saati työnkuvaansa tai sitä, miten hän sen hoitaa.
Kiitos Tarja kommentistasi ja mahtavaa kuulla että Kuopiosta tuli positiivisen hyrinän lisäksi apuja myös työntekoosi. Erilaisia persooniahan me olemme ja kukapa nyt voisi kaikkia miellyttääkään, mutta kuten blogikirjoituksessani totesin, eiköhän me hyvin tulla juttuun.
Niin selvennän tässä sitä, että Kirkkopäivät pitkästä historiastaan huolimatta eivät päädy kaikkien seurakunnan työntekijöiden kalenteriin. Kun harvemmin käy, osaa arvostaa saamaansa antia. Kiitos vielä Kuopion annista ja toivottavasti joskus muulloinkin pääsemme mukaan. Ja Elias, toivon että pääset vielä Kirkkopäiville. Minulle eka kerta ei ollut ollenkaan hassumpi, vaan pikemminkin kannustava.
Siunausta, voimia ja rohkeutta kirkkopäiväsihteerille! Olisi hienoa, jos nuorten aikuisten kysymys olisi taas pitkästä aikaa agendalla. Aikoinaan seurakunnat innostuivat tämän haastavan ryhmän tavoittamisesta mutta viime vuosina into on hiipunut ja resursseja on leikattu. Nuoret aikuiset eivät ole kuitenkaan kadonneet mihinkään (paitsi eronneet kirkosta) ja nyt tarvittaisiin uutta näkyä ja intoa tällekin sektorille. Edellisvuosina teema ei ole mahtunut kirkkopäiville mutta olisiko nyt taas aika? Kun on kerta nuori aikuinen sihteerinäkin 🙂
Kiitos Timo, näitä kaikkia kolmea tarvitaan! Alustavissa suunnitelmissa on ollut puhetta nuorten aikuisten ja/tai opiskelijoiden omasta teemaillasta, kiitos näkemyksestäsi että se todella on tarpeellinen ja pysyy toivottavasti ohjelmassa ihan loppuun asti.