Hae sivustolta

PAHA, PAHEMPI, NAISPAPPEUS

Ilola Vuokko

Uskonto synnyttää joissakin ihmisissä ankeutta, ilottomuutta, tiukkuutta, ankaruutta ja armottomuutta. Usein sellaisissa ihmisissä, jotka ovat taipuvaisia kontrolloituun elämään, tykkäävät järjestyksestä ja säännöistä ja tuntuvat etsivän Raamatusta tarkkaa ohjeistusta elämälleen ja muiden elämälle. Mitä saa tehdä? Mitä minä saan tehdä? Mitä kaverini saa tehdä? Jotta pääsee kerran taivaaseen eikä joudu kadotukseen.

Herkän omantunnon takia sääntöjä noudattava ei useinkaan ole ankara itseä ja muita kohtaan, vaan on jatkuvassa yliherkistyneessä tilassa omia mahdollisia vääriä ajatuksia, mielipiteitä ja tekojaan kohtaan. Tällaiset ihmiset ovat ”parasta” laumaa lainsäätäjille ja ylläpitäjille.

Minua hämmästyttää, että monet itseään kovasti kristityksi, uskovaiseksi tituleeraavat ihmiset, ovat niin tiukkoja joidenkin asioiden mielipiteistä ja käsityksistä. Ihan vihaa tihkuu monenkin sellaisen ihmisen puheet ja kirjoitukset, kun joku kertoo hyväksyvänsä naispappeuden tai homojen välisen rakkauden. Kuitenkaan kummassakaan asiassa ei vahingoiteta ketään kanssakulkijaa.

Samaan aikaan saatetaan ohittaa olankohautuksella jonkun ihmisen tekemä väkivaltainen teko, tai ainakaan siitä puhuminen ei nosta vihaista taifuunia keskustelussa.

Välillä tuntuu siltä, kuin lepsusti homorakkauteen tai naispappeuteen suhtautuvan kurkkuun haluttaisiin käydä oikein toden teolla. Minun on vaikea käsittää tätä asiaa. ”Väärän” käsityksen omaava ihminen pitää saada oikein kunnolla nujerrettua. Hänen pitäisi saada oikein kunnon opetus.

Kuulemma minunkin pitäisi saada, kun kirjoittelen täällä pahoja ”Jumalan valtakunnasta”. Sitä kuulemma odotetaan, että joutuisin koettelemuksiin toimintani takia. Noh, ehkä toive alkaa pikkuhiljaa toteutua, kun olen ollut koko päivän liemiruokinnassa, kohta alkaa koko illan kestävä tyhjennyskuuri ja huomenna menen ”ei niin kivaan” tutkimukseen. Ole siis onnellinen sinä minulle koettelemuksia toivova ihminen, TOIVEESI ON TOTEUTUMASSA!

Äh, siitä piti alun alkaen puhumani, että miksi vl-liikkeessä naispappeudesta myönteisesti ajatteleva puhuja joutuu mielipiteensä takia puhutteluun ja jos ei ojentaudu muuttamaan mielipidettään, menettää puhujanoikeudet saman tien, mutta lähisuhdeväkivaltaan sortunut tai sitä vähätellyt tai pimittänyt puhuja saa jatkaa puhumistaan hamaan hautaan?

Pienikin epäilys siitä, että joku puhuja hyväksyy naispappeuden, johtaa ”tutkimuksiin” ja lopulta sanktioihin. Isokaan epäilys siitä, että joku puhuja olisi väkivaltainen tai olisi pimittänyt sellaista, ei johda ”tutkimuksiin”, siinä pitää olla mustaa valkoisella oleva tuomio, ennen kuin asian todenperäisyyttä uskalletaan edes epäillä. 

Sarjastamme Keittiöteologia

Nyt hyvä kirja mukaan ja riemusinfoniaa soittelemaan 🙂

Edellinen artikkeli
Säännöt vai tunnelma?
Seuraava artikkeli
Miksi ikäloppunakupellekörtti-kivimieslyhdynkantajakvartetti ei loukkaa ketään Helsingissä?

  1. Sonjan ajatuksiin voin pitkälti yhtyä. Minäkin viihdyn ev.lut. seurakuntani avarassa tilassa, vaikka se vikoineen ja puutteineen voi hakomajalta näyttääkin.

    Nettikeskusteluissa käsitellään enimmäkseen vl-liikkeen nykyhetken sosiologiaa. Minua kiinnostaa enemmän liikkeen opillinen ja historiallinen kehitys. Olen kyllä ”altistanut itseni jopa välittömille kokemuksille” keskustelemalla livenäkin autenttisten vl-ihmisten kanssa. Usein eivät kiinnostuksemme aiheet kuitenkaan kohtaa.

    Niinpä olen paljolti joutunut turvautumaan kirjaviisauteen. Sitä edustavat mm. vl-liikkeen omat julkaisut, liikkeestä tehdyt väitöskirjat ja gradut. Ja kyllä nettikeskusteluistakin aina muutamia helmiä suodattuu. En siis ole vain ex-vanhoillisten antamien tietojen varassa. Olen kovin pettynyt, jos sinulle on sellainen kuva kirjoittelustani muodostunut, Heikki.

  2. Anteeksi Perttihyvä, oioin mutkia liian rajusti. En voi kuin hämmästellä asiaanpaneutumisesi laajuutta. Olen ajatellut, että kiinnostuksesi kohde on kovin epätavallinen, mutta kun olet mitä ilmeisemmin kiinnostunut evankelisluterilaisuuden historiasta, teet tutkimisesi mielekkäämmäksi tekemällä tiukan rajauksen vanhoillislestadiolaisuuteen (näin siis kuvittelen). Näin vältät sellaista ajelehtimista, mikä on minulle ominaista yleisen historian suhteen. Rajaamalla aiheesi pääset siihen syvemmälle. Kyllä minä tuon harrastuksen paremmin ymmärrän kuin vaikkapa golfinpeluun.

  3. Noh, Heikki Honkalalla on omat ehdottomasti oikeat käsityksensä ja mikäs siinä. Tämä alla oleva sanoisin vaikkapa ylimielisyydessään meni nyt vähän vikaan.

    Niin kai luemme sanomalehtiäkin. Etsimme ja luemme niitä juttuja, jotka vahvistavat meidän entisiä käsityksiämme. Varmaan jollakin lailla kuuluu ihmisyyden peruskäyttäytymiskuvioihin.

    Ehkä Heikki Honkala näin kokee vaan eivät varmastikaan kaikki muut. Ja tuollainen heitto jostain ihmisyyden peruskäyttäytymiskuviosta on sen verran löysä, että toivoisin sille perusteluja.

  4. Eipä syytä anteeksipyyntöön, Heikki (eikä edes ”pahoitteluun”).
    Tunnistan kyllä itsessäni kiusauksen ”etsiä ja lukea niitä juttuja, jotka vahvistavat entisiä käsityksiäni”. Tätä vastaan on ihan tietoisesti taisteltava. Ja se ei aina ole helppoa.

    Blogin otsikko on PAHA, PAHEMPI, NAISPAPPEUS. Minä kyllä muuttaisin tuon superlatiivin, Vuokko. Siis PAHA, PAHEMPI, NAISSAARNAAJAT.
    Tästähän käytiin mielenkiintoinen keskustelu Mauri Kinnusen verkkoesseen yhteydessä (Kadonneen jäljillä – lestadiolaisia naissaarnaajia etsimässä, 1.7.2012). Lainaus keskustelusta:

    Tuomas Palola sanoo Lopen suviseuroilla 2012 tehdyssä radiohaastattelussa: ”Itse uskoisin, että puhujanpöntöstä naisen ääntä ei tulla tässä liikkeessä koskaan kuulemaan. – – – Hirveän vaikea ennustaa, mutta pitäisin todennäköisempänä sitä, että naispappeja voi olla, mutta seurapuhujina he eivät toimi.”

  6. Hei Tarja, kiitos kommentistasi. Saattoihan siinä niin käydä, että tuli heitettyä, kun tuntui avautuvan sille sija. En jaksa nyt lähteä kaivelemaan tieteellisiä perusteluja asialle, mutta luulen, että kyseessä on ihan tunnistettu ja tiedostettu ilmiö. Pertti tuossa rehdisti tunnusti oman taipumuksensa ja minä voin sanoa omasta puolestani, että varmasti itsekin siihen syyllistyn.

    Tuohon sinun heittoosi ”Noh, Heikki Honkalalla on omat ehdottomasti oikeat käsityksensä ja mikäs siinä.” toteasisin, että ne ovat minulle uskonasioita. Uskon varassa yritän räpistellä elämässä eteenpäin. On olemassa kaunis sanonta ”pääsi uskosta näkemiseen”. Siellä minäkin vasta toivon näkeväni, mihin olen uskonut.

    Nämä keskustelut täällä pyörisivät varmasti luistavasti ilman minun ”ehdottomasti oikeita käsityksiäni”. Uskallan uskoa niin, että ainakin joidenkin mielestä näissä vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevissä keskusteluissa on jotakin merkitystä sillä, että jokunen kohdetta itse edustavakin uskaltautuu mukaan.

  7. Kiitos Heikki Honkala ystävällisestä vastauksestasi.

    Uskon varassa räpistellään täälläkin. Ehkä siksi tämä po. aihetta koskeva keskustelu kiinnostaakin niin paljon.

    Uskallan uskoa niin, että ainakin joidenkin mielestä näissä vanhoillislestadiolaisuutta käsittelevissä keskusteluissa on jotakin merkitystä sillä, että jokunen kohdetta itse edustavakin uskaltautuu mukaan.

    Juuri näin on.

« Vanhemmat kommentit

Kirjoittaja

Ilola Vuokko
Ilola Vuokko
Vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen suvanteissa, pyörteissä, myrskynsilmissä ja sen opetuksen läpivärjäyksessä rapiat nelikymppiseksi kasvanut naisimmeinen.
© Kotimaa – Merkityksellistä sisältöä